Valkoinen perkele on Veera Tyhtilän käsikirjoittama ja Aino Kiven ohjaama uusi kotimainen näytelmä. Piti mennä katsomaan tämä jo viime keväänä Helsinkiin, mutta se jäi muiden kiireiden jalkoihin. Onneksi nyt Hämeenlinnassa nähtiin muutama esitys, ja sain tämän mahtumaan oman kalenteriini. Teatteri Siperia, Hämeenlinnan Teatteri ja Koko-teatteri ovat tehneet yhteistyötä esityksen kanssa.
En oikein tiedä mitä mieltä tästä olisin. Tarinan keskellä on neljä nuorta opiskelijaa, jotka tekevät yliopistolle kurssin harjoitustyöksi tieteellisen kokeen. Asiat kuitenkin lähtevät laukalle ja pian projekti karkaa selvästi omille teilleen. Valkoinen perkele on sekoitus ihmissuhdedraamaa, dokumenttiteatteria ja ihmismielen analysointia. Puhetta on paljon ja välillä katsoja hautautuu tekstimassan alle. Manipulointi on päivän teema - kuka manipuloi ja ketä?
Esiintyjissä ei ole todellakaan mitään vikaa. Jasmin Ahsanullah, Santeri Helinheimo Mäntylä, Tuukka Huttunen ja Anu Palevaara tekevät tarkkaa työtä. Nämä ovat ihan fiksuja nuoria ihmisiä, mutta silti jokaisella on oma motiivi mikä ajaa mukaan tähän manipulointiprojektiin. Oli se sitten holhoavan äidin ikeestä poispyristely tai tuplamaisterin tutkinto. Symppiksin on kyllä ehdottomasti Helinheimo Mäntylän esittämä Matti-Pekka, jolle äiti lähettää jatkuvasti kodinsisustustavaroita, vaikkei poikaraasu ole saanut kerrottua että luuhaa vaan muiden nurkissa. Pienissä cameorooleissa videolla vilahtavat myös Marika Heiskanen ja Anna Veijalainen.
Anne Laatikaisen puvustus ja lavastus on aika pelkistettyä ja arkista, mutta on mukana kimallustakin. Pietari Salmi vastasi valosuunnittelusta. Von Hertzen Brothersin musiikki sopi mainiosti mukaan tähän esitykseen ja onpa mukana ihan tähän varta vasten sävelletty biisikin! Heidi Bergström on tehnyt videot, ja ne kuuluvat oleellisesti tähän visuaaliseen ilmeeseen. Hämeenlinnan teatterin Verstas-sali on tosi pieni ja intiimi, ja sehän sopii tähän mainiosti.
Digitaalisuus ja virtuaalimaailma ovat esityksessä vahvasti läsnä. Välillä tulee esiintyjien nykimistä ja jumittamista, ja valot räpsyvät. Todellisuuden raja hämärtyy, ovatko nämä sittenkin jonkunlaisia koe-eläimiä ja näytelmäkirjailijan marionetteja?
Minulle jäi silti vähän epäselväksi mitä tällä näytelmällä haluttiin kertoa. Ihminen haluaa kuulua ryhmään, mutta toisaalta erottua joukosta. Kaikki ovat omalla tavallaan kunnianhimoisia, mutta mihin asti sitä on valmis menemään menestyäkseen. Empatia ja sen puute on varmaan ihan todellinen ongelma nykyään. Nuoret pohtivat miten saavat hyvät ihmiset käännytettyä pahoiksi, ja Nobel-haaveitakin väläytellään. Välillä pyöritetään pulloa välillä lauletaan ja sitten taas puhutaan lisää.
Ihan hyvää perusteatteria, mutta ehkä liikaa vatvontaa ja vatulointia. Tekstiä oli vaan jotenkin liikaa muuhun nähden, vaikka se näppärää ja nokkelaa dialogia sisälsikin.
Lopuksi vielä muistutus kaikille että tsekatkaa esityksen alkamisaika, jopa vähän ennen kuin olisitte normaalisti kotoanne lähdössä esitykseen. Ettei käy kai niinkuin minulle että meinasi tulla "hieman" kiire. Superkiitos Hämeenlinnan teatterin vakseille hienosta asiakaspalvelusta, en lopulta myöhästynyt kuin ehkä 2 minuuttia (saumat oli puolisen tuntia).
Esityskuvien copyright Heidi Bergström.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti