Neuvostoihmisen loppu / Helsinki 98, Vuosaaren ent. lukio 11.9.2024

En ole lukenut valkovenäläisen toimittaja-kirjailijan, nobelisti Svetlana Aleksijevitšin kirjaa Neuvostoihmisen loppu, tai mitään muutakaan häneltä. Mutta aihe kiinnosti, ja vielä pari tuttua puhui esityksestä ylistäen. Teatteriryhmä Helsinki 98 on tuonut teoksen näyttämölle sovitettuna, hienoa! Tuntemattomana pysyttelevä suomentaja ja ohjaaja on tehnyt suoranaisen kulttuuriteon tämän kanssa. 

Neuvostoihmisen loppua esitettiin syksyllä 2023 ja suuren kysynnän vuoksi esitykset jatkuivat viime keväänä. Ja edelleen tänä syksynä. Veikkaan että esitykset jatkuvat, sillä taas paikat menivät kuin kuumille kiville. Aivan mahtavaa että hieman marginaalisempi teatteri kiinnostaa!

Esityspaikkana on Vuosaaren entinen lukiorakennus, ja sinne aika ankeaan miljööseen on tehty vielä ankeampi esityspaikka. Betoninen pieni tila, bunkkeria hieman muistuttava, missä etuseinä on lasia. Katsojia ei kerrallaan mahdu siis kauhean paljon, eli jos ja toivon mukaan kun esityksiä tulee lisää, kannattaa olla lippujen kanssa nopea. Mutta siis, lasiseinä on oleellinen osa Pavel Semchenkon lavastusta. Taustalla pyörii erilaisia Venäjän ja Neuvostoliiton aikaisia dokumenttifilmejä. 

Varsinaisella näyttämöllä on pelkistetty ja vaatimaton selli. Tai vankilasairaalan huone. Tai vanhainkoti, missä päiviään viettää Vasili Petrovitš N. (Sami Lanki), iäkäs ja huonokuntoinen mies. Välillä hänelle tuo ruokaa tai auttaa pukemaan aika tylykäytöksinen hoitaja (Elli Närjä), mutta muutoin mies on yksin muistojensa ja eletyn elämänsä kanssa. 

Reilun kahden tunnin ajan saamme kuulla aikamoista monologia millaista on ollut elämä kommunistina, puolueen uskollisena jäsenenä. Nyt Vasilille naureskellaan, koska kommunismi on so last season. Mutta hän jaksaa sinnikkäästi uskoa aatteeseensa. Kuulemme hiuksianostattavia tarinoita.  Vasili on ehtinyt moneen: tehtaanjohtajasta opettajaksi ja palkinnoksi uurastuksestaan puolueen hyväksi saanut kaksi kunniamerkkiä ja kolme infarktia. 

Nyt hän on katkera, pettynyt, odottaa kuolemaa. Vanhuudessa ei ole mitään hyvää, ennenkaikkea se on yksinäisyyttä. Öisin voi keskustella kuolleiden kanssa. Ihmiset ympäriltä ovat kadonneet kuka minnekin, ja poikakin on langennut kapitalismin pauloihin. Ja vaimon olinpaikastakaan ei ole tietoa. 

Miten kukaan voi uskoa kommunismiin kaiken kokemansa jälkeen? Nykyihmisten mielestä se oli kamalaa aikaa, mutta Vasili on edelleen sitä mieltä että se oli sentään jotain! Neuvostoliitolla oli suuret haaveet ja suuria saavutuksia, mutta mitä sitten tapahtui. Stalinin oíkkuja piti olla valmiina noudattamaan läpi vuorokauden. Kaikki ajattelivat yhteisöä, ja nyt vain kukin ajaa omia etujaan.

Sami Lanki on järisyttävän hyvä roolissaan. Tämä on fyysisestikin rankka suoritus. Lankin Vasili on oikeasti hieman reppana mies, menneisyytensä vanki. Henkisesti raskaan mankelin läpikäynyt, mutta edelleen sinnittelevä. 

Tarina on traaginen ja synkkä, ahdistavakin. Vasili on pettynyt puolueeseen, ja siihen miten asiat ovat menneet. Miten puolueen johto käänsi hänelle selkänsä, vaikka hän on aina ollut uskollinen sille. Jäljellä on vain valuvaa hiekkaa... ja sekin käy vähiin kuin aika tiimalasissa. Hän elää osittain menneessä, koska nykyaika on niin ahdistavaa.

Ville MJ Hyvösen äänisuunnittelu on kiehtovaa, välillä avaruushenkistä äänimattoa, välillä tippuvan veden ääntä. Takaseinällä arkistomateriaalien ohella takaseinälle heijastetaan liikkuvia viivakuvioita. Videoiden lisäksi Semchenko on suunnitellut valotkin. Arkisen vaatimaton puvustus on Anis Kronidovan käsialaa, kuten myös taitava maskeeraus.

Neuvostoihmisen loppu on raadollinen kertomus siitä että ihminen haluaa aina uskoa johonkin. Onko nykyinen markkinatalousjärjestelmä sen parempi kuin kommunismi? Ainakin Vasili haluaa kuolla kommunistina. Esityksen loppu on hurja ja verinen. Vaikuttavaa ja lisäsi ymmärrystä venäläiseen kulttuuriin, yhteiskuntaan ja kommunismiin. Tärkeä teos siis.

Esityskuvien copyright Helsinki 98.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.