Tämä Espoon teatterin (tai kavereiden kesken &) uutukainen Minna Craucher on ihan must-see tälle syksylle! Ensinnäkin koska kyseessä on uuden kotimaisen musikaalin kantaesitys. Ja koska säveltäjänä on Eeva Kontu! Kyllä, kyseessä on yksi teatterisyksyn helmistä, johon suosittelen lämpimästi kaikkia ihmisiä hakeutumaan. Aino Pennanen on käsikirjoittanut ja Riikka Oksanen ohjannut, ja todella taitavaa työtä molemmilta. Ei niin tavanomainen musikaali, koska tässä esiintyjät ovat samalla muusikoita ja lisäksi jokainen ehtii esittämään nimihenkilöä. Poikkeava ratkaisu, mutta todella toimiva.
Mutta kuka oli Minna Craucher? Törmäsin häneen ensimmäisen kerran mainiossa Hiljaiset perivät maan -oopperassa Ilmajoen musiikkijuhlissa vuonna 2022, missä roolia oivallisesti tulkitsi Mari Palo. Craucher oli syntyjään Maria Lindell, köyhä irtolainen Pirkanmaalta, joka ajautui pikkurikosten ja vankilatuomioiden jälkeen Saksaan kotiapulaiseksi. Siellä ollessaan hän keksi itselleen Minna Craucherin roolin. Sen turvin hän ui Helsingin seurapiireihin ja sittemmin myös Lapuan liikkeeseen. Musikaalissa seurataan hänen vaihtelevaa elämäänsä mistä ei draamaa, säihkettä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu. Kuten musikaalin huippuhienossa biisissä todetaan "Olen kuka haluan" - ja niinpä hän onkin.
Teatterin kotisivuilla sanotaan tämän olevan musikaali vallasta ja vallattomuudesta, ja se on kyllä osuvasti sanottu. Valta, se on jännä juttu.
Loistava ensemble vetää moninaisia rooleja, ja kukin tulkitsee vuorollaan Minnaa. Stoolaa vaihtamalla saamme aina uuden Minnan. Jokainen näyttelijä työ rooliin oman persoonansa ja taitonsa ja tämä ratkaisu kuvastaa hyvin Craucherin kameleonttimaista olemusta. Hän muuntautui moneen: mesenaatista lehtikustantajaksi ja aktivistiksi, ja miehiin aika överin intohimoisesti suhtautuvaksi naiseksi. Suhde Olavi Paavolaiseen ja Vihtori Kosolaan näyttää Minnan lumovoimaisena naisena joka pyörittää miehiä mennen tullen.
Mukana on Suomen musiikkiteatterinäyttelijöiden parhaimmistoa eli Petrus Kähkönen, Jussi-Pekka Parviainen ja Miiko Toiviainen sekä lisäksi Robert Kock, Roosa Söderholm ja Laura Hänninen. Tämä kuusikko muuntautuu moneen ja soittaa laajasti eri instrumentteja. Roolitöistä erityisesti mieleen jäi Kockin häiriintynyt fasisti Runolinna ja Kähkösen oivallinen tulkinta Vihtori Kosolasta. Myös Olavi Paavolaista esittänyt Toiviainen oli aivan huikeassa vedossa. Kaikki laulavat ja soittavat virtuoosimaisesti. Ja äänet soivat niin upeasti yhteen että menee ihan kylmät väreet selkäpiitä pitkin. Tätä on harmonia, tätä on balanssi.
Eeva Kontu on tunnetusti mestarillinen säveltäjä ja musikaalin kappaleet ovat monipuolisia, yllättäviä, rytmikkäitä ja svengaavia. On discobiittiä, eurohumppaa, progejazzia, punkhenkeä ja perusmusikaalimaisia kappaleitakin. Tämä on uutta suomalaista musiikkiteatteria parhaimmillaan! Enpä minä kyllä Eevalta vähempää odottanutkaan. Hänen jokainen uusi musikaalinsa on aina tapaus.
Välillä meno on kuin parhaammassakin rokkikonsertissa ja sitten on seesteisempää ja palaamme takaisin teatteriin.
Huumoria on paljon, laululyriikoissa ja muutenkin. Vai mitä sanotte tästä Olavi Paavolaisen riimittelystä: "olen runoilija ja dandy, kuinka Tuusulasta voi löytyä tuommoinen eye-candy". Fiksua ja hauskaa. Ja kyllä minäkin saattaisin vastata jos joku haluaa tavata "lihallisten ilojen ja biletyksen merkeissä".
Tiina Kaukanen on suunnitellut ilahduttavan puvustuksen, jossa näkyvät aikakauden tuulet. Silkkiset kukka-aamutakit ovat ihania, Kosolan ja kumppaneiden nahkatakit pelottavia ja sitten on hulppeita iltapukuja! Glitteriä ja puuhkia! Lavastuksesta vastaa Tinja Salmi, joka käyttää rullattavia elementtejä luovasti. Pianot ovat pyörien päällä ja lavasteet eivät muutenkaan ole mitään kiinteitä hökötyksiä.
Kiitän kovasti myös valosuunnittelija Ville Mäkelää; varsinkin pystyt led-valot ovat näyttäviä. Myös oopiumibileiden sinivihreät valot ovat häikäiseviä. Ja hienot aukeavat valaistushässäkät ovat jo iso osa lavastustakin. Äänisuunnittelija Tony Sixtröm on tehnyt myös ison urakan.
Oli Minna Craucherista henkilönä mitä mieltä hyvänsä, niin aika monipuolisesti hän Suomen kulttuurielämässä ja vähän muuallakin vaikutti vuosisata sitten. Huijari kyllä, mutta varsin luova sellainen. En voi olla tuntematta pientä kunnioitusta, koska hän vaikeista olosuhteista huolimatta luovi itsensä jonkunlaiseen menestykseen, aikana jolloin naisen asema ei ollut kovin helppo. Ja kuten hän itse musikaalissa lauloi, hän voi olla kuka haluaa. Hän loi oman polkunsa vaikka se olikin valheelle perustettu.
Ei hän toki mikään enkeli ollut, esimerkiksi sikiön lähettäminen Paavolaisen kirjanjulkistustilaisuuteen oli aika ikävä temppu. Puhumattakaan raskaussyytöksistä eri miehille. Valitettavasti lapuanliike koitui hänen kohtalokseen. Lapuanliikkeen käsittely on esityksessä oikein kiinnostava historiallinen osuus.
Espoon teatteri on tehnyt kulttuuriuroteon tuodessaan tämän esityksen näyttämölle. Minna Craucher on aika intiimi musikaali, ei siis lainkaan pompöösi, suurten näyttämöiden isolla rahalla ja isolla koneistolla toteutettu spektaakkeli. Mutta spektaakkeli se on silti. Pieni spektaakkeli? Suosittelen kaikkia kiiruhtamaan lippukaupoille ja tukemaan näin ollen suomalaista omaleimaista kulttuuria. Tätä ei kukaan muu tee meille kuin me suomalaiset itse, ja toivon mukaan myös poliitikot siellä leikkausinnoissaan tämän muistaisivat.
Esityskuvien copyright Darina Rodionova. Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti