Itävaltalaisen Elfriede Jelinekin näytelmä Jackie - Tyttö ja kuolema IV ei ole kovin helppoa katsottavaa. Se on toki mielenkiintoinen ja haastava - ja onhan se katsojan hyvä välillä mennä pois omalta mukavuusalueeltaan. Jaakko Kiljunen ja Maiju Tainio ovat ohjanneet esityksen Teatteri Avoimiin Oviin, yhteistuotantona Myllyteatterin kanssa. Ohjaajakaksikko ei päästä katsojaa helpolla.
Jelinek ei ole päässyt suomalaiselle näyttämölle kovinkaan usein. Maria Säkö pohtii asiaa oivaltavassa artikkelissaan Long Playn verkkojulkaisussa. Säkö kertoo näytelmästä mm. näin: Jackie kuuluu Jelinekin Prinsessadraamat (Tyttö ja Kuolema I–V) -näytelmäsarjaan. Se on eräänlainen ironinen vastine Shakespearen kuningasnäytelmille. Sarja koostuu monia kertoja toistetuista, vääjäämättömästä tuhosta kertovista prinsessasaduista aina Lumikista Jackie Kennedyyn ja Sylvia Plathiin. Kerrontatapa on kuitenkin toinen kuin perinteisissä elämäntarinoissa. Jelinekin teksti on assosioivaa – se viittaa koko ajan eri teoksiin, henkilöihin ja historiallisiin tapahtumiin. Selkeän kertomuksen sijaan prinsessadraamat ovat eräänlaisia labyrinttejä tai mysteeripelejä.
Kävin katsomassa Tampereella Teatterimontussa Jalostamo-kollektiivin Rechnitz (Tuhon enkeli) vuonna 2015, ja sekin oli hieno, jos kohta aika haastava. Jackie kertoo tietenkin Jacqueline Kennedy Onassiksesta, joka oli vaikutusvaltainen nainen aikanaan, vaikkakin nykynuorille ehkä hieman tuntemattomampi hahmo. Enkä itsekään voi sanoa syvemmin hänen elämäänsä monine käänteineen perehtyneeni. En tosin ole juuri sen viisaampi tämän näytelmän nähtyänikään! Tyyli-ikoni, ensimmäinen nainen eli presidentin puoliso, toimittaja - naisesta oli moneksi.
Ja koska hänestä oli moneksi, on Jackien persoona jaettu kahden näyttelijän esitettäväksi. Tämä tekee katsomiskokemuksesta vielä vähän haastavamman. Näyttämöllä nähdään Mirva Kuivalainen ja Yoko Takeda, oikein ilmaisuvoimaisia molemmat.
Naiset keräävät jätesäkkeihin tavaroita lavalta, aamutakit päällään. Välillä he ovat peilikuvina toistensa liikkeelle ja puhuvat peräkkäin. Puhuvat elämästään, miten piti saada kansa pitämään itsestään. On ollut keskenmenoja ja kaikkea muuta raskasta, miehellä on ollut naisseikkailuja. Puhe on välillä outoa tajunnanvirtaa. Jackie nappailee piristäviä jaksaakseen.
Väliajan jälkeen näyttämö on täynnä mustaa kahisevaa kangasta, jonka alta pilkistää esiin kaksi päätä. Valokeilat heijastuvat savuun, päät puhuvat Marilyn Monroesta ja kieltävät puolisoaan seurustelemasta tämän kanssa. Katossa on pieniä pyöreitä valaisimia, kun pieniä kuita. Erityinen kiitos täytyy antaa Tiitus Torniaisen upeasta valosuunnittelusta! Valon ja pimeyden vuorottelu toimii hyvin.
Jackie velloo kuolemassa ja läheisten menettämisessä. Miten itseään voi säästää jos kaikki haluavat osansa, he sanovat Marilyn Monroesta. Koko toinen näytös on hämyinen, vähän aavemainen ja jopa scifimäinen. Aivan kuin eri näytelmä, ja pidin siitä kovasti visuaalisuuden vuoksi. Oscar Dempsey vastaa lavastuksesta ja puvuista, ja nähdään lavalla toki ikoninen jakkupuku ja pillerihattukin.
Pidin myös nukketeatterimaisista elementeistä, niistä kiitos Maiju Tainiolle.
Avoimien Ovien pieni näyttämö on sopivan intiimi. Väliajalla aika moni katsoja jäi tulematta takaisin, kai se kertoo siitä että tämä vaatii hieman enemmän ajattelua ja keskittymistä yleisöltäkin. Minusta on hyvä haastaa itseäni katsojana, vaikka en esitystä aina niin ymmärtäisikään.
Ymmärrän hyvin miksi Jelinekiä ei nähdä kovin usein Suomen teatterilavoilla. Ihmiselle joka kaipaa irtiottoa arjesta, niin ei hän jaksa tällaista esitystä, joka vaatii oikeasti ajattelua ja paneutumista. Ja jos esitys ei vedä katsojia, ei sitä ole näissä kulttuurin kurjistamistalkoissa taloudellisesti mahdollista toteuttaa. Jackie oli kyllä hieno esitys, mutta vaatii tietynlaisen mielentilan katsojalta.
Esityskuvien copyright Mitro Härkönen. Näin esityksen ilmaisella pressilipulla ennakkonäytöksessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti