Tämä oli vajaan tunnin mittainen juttu, missä valosuunnittelu (Thibault Condy) oli hyvin isossa osassa. Naiset ilmestyivät varjoista, katosivat sinne ja niiden kätköissä piileksi myös kiireestä kantapäähän mustaan verhoutunut köysioperaattorikin. Valojen avulla katsojan silmät johdatettiin haluttuun paikkaan. Lisäksi Nóe Voisardin äänimaailma tuki salaperäistä tunnelmaa. Välillä musiikki oli hieman kauhuelokuvamaistakin. Esityksessä oli hieman sellaista elokuvamaista kerrontaakin. Lumisade, tuuli ja merenrannan äänet antoivat tarinaan oman mausteensa. Hienot äänet kyllä!
Akrobaatit Célia Cassagrande-Pouchet ja Sarah Devaux on stailattu ihan samannäköisiksi. Kaeumpaa istuva ei heitä edes erottanut toisistaan. Se lienee se tarkoituskin. He ehkä edustavat saman henkilön kahta puolta, peilikuvaa, haavekuvaa? Alun ja lopun peilikohtaus viittaa ehkä myös tähän suuntaan. Huoliteltu mustavalkoinen asu muuntui esityksen edetessä vapaamuotoisemmaksi, vaatteita karisee, hiukset aukenevat ja hulmuavat ja kengätkin putoavat. Vapaus! Peilimaailma ei pitele otteessaan enää. Hetkittäin ei tiedä mistä toinen alkaa ja mihin toinen loppuu, niin limittäin akrobaatit köydellä ovat. Välillä keinutaam, välillä kiipeillään, myrsky riepottaa - mutta sateen jälkeen tulee onneksi sees.
Köysi on tässä tosi kiinnostava elementti. Moneen sekin muuntuu. Siinä voi kiivetä tai keinua, se on suorana tai luupilla. Se joustaa tai on jäykkä. Se myös tuo hyppyihin uusia ulottuvuuksia kun sen avulla ponnistaa. Ja se voi myös valahtaa kokonaan maahan, hyödyttömänä. Mutta temppuillaan tässä permannollakin, mennä kopsotellaan ilman toista kenkää, ontuen. Vedenpaisumuksen jälkeen tahti hidastuu, voiko näin hitaasti köydellä edes enää taituroida.
Tekijöiden haastattelu luettavissa Cirkon sivuilta. Oikein kiinnostava ja kaunis pieni esitys, jossa olisin suonut olevan enemmänkin katsojia.
Kuvien copyright Fabrice Mentes, Laure Vilain ja Estelle Bérangier.Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti