Tampereen teatterin kevään rikosnäytelmäuutuus Rikos ruutupaperilla on jo neljäs Esa Latva-Äijön kirjoittama näytelmä. Edellisistä on jo aikaa (2001, 2002 ja 2006) mutta eihän mies toki toimettomana tässä välissä ole ollut. Tehnyt tukun hienoja rooleja lavallakin. Mutta millainen esitys oli Rikos ruutupaperilla?
Frenckellin lavalla nähtiin tragikoominen näytelmä, jonka keskiössä on elokuvaohjaaja/käsikirjoittaja Max (Esko Kovero), koko elämänsä ja omaisuutensa alalleen uhrannut. Todellinen auteur, mies jolla ei ole muuta kuin elokuva. Nyt tarkoituksena olisi tehdä se viimeinen, läpimurto, hitti ja menestystarina. Rahaa vaan ei ole, mutta on Visio! Harmi kun muut eivät jaa tätä maagista visiota Maxin kanssa. Ja tarkoitus ei ole tehdä mitään kaupallista, vaan Taidetta.
Elokuvaan haluaa esiintymään myös Danny, tai oikeammin Ville (Ville Majamaa), mutta Danny-nimellä saisi wannabe-artisti ehkä paremmin keikkaa. Koska lahjojahan on, sitä sanoo myös sukulaiset! Mies on kävelevä luuseri, mutta aika symppis. Koe-esiintymään tulee myös Pirjo (Elina Rintala) kolmivuorotyötä muovipussitehtaassa raatava, mutta taustalla on myös nuorisoteatteria! Mihin kaikkeen nainen on valmis roolin saadakseen? Kolmas halukas on muusikonurasta haaveileva Nykänen (Arttu Ratinen), joka luuli tulleensa lauluohjelmaan. Tässä on siis oiva kokoelma oman elämänsä häviäjiä ja väliinputoajia. Kaikilla heistä on joku unelma - tähteydestä, arvostuksesta, eteenpäin pääsystä, rikastumisesta.
Taivaanrannanmaalari Max haluaa tehdä elokuvan pankkiryöstöstä, ja sitä sitten käydään tällä sakilla toteuttamaan. Tosin Nykänen pääsee mukaan vain koska lipsauttaa mahdollisuudesta saada isältään kunnon kuvauskalustoa. Monenmoista kommellusta (mm. vahingonlaukaus Dannyn jalkaan, panttivankisekoilua, horoskooppia ja sipsejä) sitä tapahtuu ennenkuin päästään kuvaamaan, eli ryöstämään. Onneksi pankkivirkailija Liisa (Aliisa Pulkkinen) on niin napakka ja reipas, sillä eihän tämän tunarointiporukan touhusta tulisi muuten mitään.
Niin näytelmä kuin onkin, Rikos ruutupaperilla on hatunnosto ja kunnianosoitus elokuvalle. Siis aiheeltaan toki, mutta myös muutoinkin. Mikko Saastamoisen lavastus on vinkeän elokuvallinen; varjo on maalattu seinään, Maxin toimisto on nuhruinen ja tuo mieleen mustavalkoiset Hollywoodin kultakauden salapoliisi/etsiväleffat. Melkein voisin nähdä Humphrey Bogartin astuvan esiin arkistokaapin takaa. Elokuvaa ja sen historiaa sivutaan näytelmässä monessa kohtaa. Tuomas Vartolan valosuunnittelu tukee elokuvallista kerrontaa.
Max on visionääri, suuri taiteilija, pakkomielteisesti elokuvaan suhtautuva mies, jota ajaa intohimo elokuvaan. Tulee vähän surku miestä. Kovero on aivan oivallinen roolissaan. En ole muistaakseni ennen häntä näyttämöllä nähnyt, eikä Salatut elämät (mistä ilmeisesti on tunnetuin) kuulu tv-katsomisiini. Mutta tämän yhden roolin perusteella olen myyty. Hän möi Maxin minulle täydellisenä pakettina. Muu porukka komppaa tasaisen varmoilla rooleillaan.
Tykkään kyllä kovasti Latva-Äijöstä lavallakin, mutta toivon mukaan hän jatkaa myös tätä näytelmäkirjailijapuoltakin. Näppärää tekstiä, inhimillistä lämpöä ja kivaa katsottavaa sisälsi tämä veto. Vielä on muutamia esityksiä tälle keväälle tarjolla!
Kuvien copyright Harri Hinkka.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti