lauantai 9. maaliskuuta 2019

Nälkäteatteri: Lea / KOM-teatteri 9.3.2019

Aivan loistavaa, että ennen KOM-teatterin uutuutta eli Making of Leaa on mahdollisuus nähdä Nälkäteatterin tulkinta Aleksis Kiven Leasta. Kovin usein tätä Suomen ensimmäistä suomenkielistä ammattilaisten esittämää teatterikappaletta ei lavalla olekaan nähty. Nälkäteatteri esittää nimenomaan Kiveä ja myös Volter Kilven draamatuotantoa, aika satunnaisesti ja vaihtelevilla kokoonpanoilla. Näitä Lean esityksiä oli vain yksi tällä erää, ja siksi valitsin oman Making of Leankin sen mukaan että saisin molemmat samana päivänä. Ja lisäksi Lean jälkeen oli keskustelutilaisuus aiheesta, ylimääräisenä bonuksena.

Lea kertoo raamatullisen tarinan. Luukkaan evankeliumissa kerrotaan Jeesuksesta ja puuhun kiivenneestä Sakkeuksesta. Hänellä oli Lea-niminen tytärkin, jolla on kaksi kosijaa, toinen fariseus (kauhea tyyppi, mutta isän mieleen) ja toinen juutalainen (johon Lea on rakastunut, mutta ei kelpaa isälle). Mutta sitten Sakkeus löytää myös Jeesuksen, ja katala Joas koitaa ryövätä Sakkeuksen rahat (joiden perässä hän alunperin olinkin. Joten Sakkeus hyväksyy Aramin Lean sulhoksi. Kaikessa mukana säätää palvelija Ruben. Ei kuulosta kovin hauskalta tekstiltä, mutta tämä porukka sai siihen kyllä mukaan hirveästi huumoriakin. Kroonista rahapulaa poteva Kivi koitti saada jostain rahaa Seitsemän veljeksen viimeistelyyn. Näytelmän teosta ja harjoitusprosessista tarkemmin Making of Lea-jutussa...

Juha Hurme on dramatisoinut ja ohjannut Lean ja esittää itse Sakkeusta. Tämän Sakkeus on rahanahne ja saita tyyppi, joka potkii ja läpsii palvelijaansa Rubenia (Ida Sofia Fleming) ja ajaa Aramia (Tomi Alatalo) pois pirtistään. Hykerryttävä tyyppi! Tytär Lea (Onerva Kärkkäinen) inhoaa lipevää kosijamiestä Joasta (Eetu Känkänen) ja vaikka tämä yllättää Lean ja Aramin jättämässä jäähyväisiä hieman liian intiimistikin, niin nuoripari onnistuu puhumaan senkin parhainpäin. Lea pitää muutaman pitkän ja tärkeän monologin, varsinkin lopussa - ja hienosti Kärkkäinen ne vetää.


Joas on mahtipontinen öykkäri ja tekopyhä kiipijä ja Känkänen naulaa roolinsa kerrassaan hersyvästi. Hän puhuu yleisölle monologejaan ja pään sisäisiä ajatuksiaan. Joas on niin karikatyyrimäinen tyyppi kyllä. Kun hänet on dumpattu niin siinä ei pillimehu kauheasti auta. Samoin Alatalon näennäisen nöyrä ja korviaan myöten Leaan rakastunut Aram on huimasti tehty rooli. Taas kerran Alatalo käyttää pitkää ja honkkeloa olemustaan hyvoin roolin tekemiseen. Nähdään lavalla leijonakin (Timo Torvinen)! Kerrassaan riemullista näyttelijätyötä kyllä kaikilta! Juuri sopivan liioteltua ja dramaattista, tuoden 1860-luvun fiilistä lavalle. Kaikki oli sopivan överiä ja teatraalista. Kieli on kivimäisen vanhahtavaa ja välillä olen kuulevani Shakespearemäisiä rönsyjäkin siinä. "Totisesti, oletpa kohottanut masentunutta mieltä!" Välillä puhallellaan saippuakuplia!

Puvustus on sekalainen kokoelma vähän mitä sattuu. Tulee mieleen että KOM:in varastosta on vaan napattu ensin käteen osuvia vaatekappaleita, sortseja ja hassuja hattuja. Mutta eiköhän Anne Kotolalla ole ollut tässä sellainen sopivan anarkistinen ja myös anakronistinen ajatus. Ja esitys vedetään Making of Lean lavasteissa - varsin sopivaa, vaikkei nyt ehkä ihan sovikaan.

Kertakaikkisen riemastuttava esitys, vaikka välillä teksti oli aika koukeroista ja muutenkin raamatusta napatut höpötykset eivät nyt niin normaalisti kiinnostaisi. Mutta onhan tää varsinainen kulttuuriteko, tämän esittäminen! Isot aplodit työryhmälle!


Esityksen jälkeen oli vuorossa Hurmeen ja tietokirjailija/historioitsija Teemu Keskisarjan jutustelua aiheesta Aleksis Kivi. Mukaan Hurme nappasi vielä yleisössä istuneen Hanna Suutelan (professori/tutkija Tampereen yliopiston Teatterin ja draaman tutkimuksessa), keskustelemaan nimenomaan Leasta ja tuon ajan suomalaisesta näytelmäkirjallisuudesta ylipäätään. Keskisarjan uudehko Kivi-elämämerta Saapasnahkatorni oli Hurmeellakin iso lähdeteos kun hän kirjoitti Making of Leaa. Keskustelussa puhuttiin alkoholista, miten se oli siihen aikaan (ja osittain toki vieläkin) tärkeä osa suomalaista, mutta myös maailmankirjallisuutta. Tšehov juoti hahmoilleen votkaa että sai ne puhumaan paljon. Kiven isä oli tuurijuoppo ja äiti keitteli sitten puolisolleen antabusliemiä. Kivi keräili juopoilta sananparsia ja hyödynsi niitä sitten teoksissaan. Omaa esiintymiskammoaan hän lääkitsi viinalla.

Kivi oli myös aikaansa edellä eli "työnteon totaalikieltäytyjä". Hurmeen mukaan hän ei tehnyt elämässään päivääkään rehellistä työtä (no nuorena oli paimenessa). Aikamoinen saavutus sekin. kiven näytelmiä ja novelleja on kadonnut paljon, mutta sitten esimerkiksi hänen suomentamansa maalinsekoitusohje on säilynyt. Aina eivät aikalaiset siis ymmärrä mitä kannattaa säästää tulevaisuuden tutkijoille.


Suutela sanoi että mikään näytelmä ei ole koskaan ajaton, vaan se tulee aina päivittää. Jollain tavalla ankkuroida tähän päivään (siis esitysaikaan). Kuulimme myös Kiven yhteydestä Shakesperen sonetteihin 17 ja 18. Kivi ei lainaa suoraan Shakespearea, vaan epäsuorasti. tai siten että hän on kuullut ruotsin- tai tanskankielistä raakakäännöstä ja tämä on vaikuttanut hänenkin tekstiinsä. Tämä oli tosi kiinnostavaa!

Lea-näytelmän viimeinen monologi jota Lea lausuu, ei oikein alunperin käynyt järkeen (Lea kuvailee lapsuuden kokemustaan), mutta sillekin saadaan selitystä lean äidittömyydestä. Hurme korostaa miten kukaan muu kuin Kivi ei olisi laittanut tämmöistä monologia näytelmän loppuun. Kuulimme myös yleisesti Lea-näytelmistä; ne olivat tavattoman suosittuja 1800-luvun lopulla. Niitä oli noin nelisenkymmentä erilaista, eri variaatioita juutalaistyttönäytelmistä. Ja niissä oli itämaisen eksotiikan ja erotiikan aspektia, mikä tietysti houkutteli katsojia. Keskisarja korostaa että Kiven on täytynyt olla hauska seuramies, koska ei häntä olisi muuten Helsingin kulttuuripiireissä jaksettu katsella. Kirjeissään tällä kun oli aina vain kolme pääkohtaa: voin huonosti, kirjoituksiani ei tajuta ja vippaa rahaa. Antoisaa keskustelua, jota olisi kuunnellut vielä lisääkin!



Esityksen kiitoskuva (ainoa mikä löytyi koko internetin ihmeellisestä maailmasta, Leasta tällä kokoonpanolla) otti p. himb, napattu Instagramista, muut kuvat omia.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti