sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Främlingen / Åbo Svenska Teater 16.3.2019

Aah, ihanaa, loistava Larry Shuen komedia Främlingen (The Foreigner) on nyt myös nähtävillä ruotsiksi. Muutaman viime vuoden aikana on suomenkielistä versiota tullut katsottua urakalla Tampereen teatterissa Ulkomaalainen -nimellä, ja se on ollut aivan huikean hyvä. Joten sanomattakin selvää oli että myös Åbo Svenska Teaternin versio oli mentävä Turkuun katsomaan.


Ja kylläpä tämä jaksaa viihdyttää toisellakin kotimaisella! Arn-Henrik Blomqvist on ohjannut tämän oivallisen tarinan ennakkoluuloista ja niiden voittamisesta. Tarina on jokseenkin herkullinen: muukalainen Charlie (Jerry Wahlforss) saapuu viettämään muutaman päivän lomasen Alabaman syrjäiselle seudulle, sillävälin kun kaverinsa Froggy (Bror Österlund) kouluttaa amerikkalaisia sotilaita. Mies on loman tarpeessa ja sattumien summana hän joutuu teeskentelemään olevansa ummikko. Ei puhu siis samaa kieltä, eikä edes ymmärrä. Majatalon pitäjä Betty (Monica Nyman) kohtelee tätä kuin kukkaa kämmenellä, hän kun ei ole koskaan tavannut aitoa ulkomaanelävää!

Majatalossa asustaa myös Catherine (Amanda Nyman), ja tämän hieman yksinkertainen pikkuveli Ellard (Samuel Karlsson) ja hekin ottavat Charlien siipiensä suojaan. Catherine pitää Charlieta uskottunaan (on niin helppoa kertoa salaisuuksia kun toinen on niin hyvä kuuntelija) ja Ellard alkaa pitää kielitunteja. Lisäksi Catherinen kihlattu pastori David (Ingemar Raukola) ja tämän niljakas ystävä Owen (Anders Slotte) poikkeavat paikalla alvariinsa. Miehillä taitaakin olla Bettyn mökin suhteen monenlaisia ajatuksia...


Mutta mitä näiden ihmisten arjelle ja suunnitelmille käy kun Charlie ilmaantuu heidän keskelleen? Bettylle hän on ihmeellinen tuulahdus suuresta maailmasta, ja Owenille taas vakava uhka valkoisen miehen ideologialle ja ylivallalle. Tapahtumat kärjistyvät ja kevyen hauska hupailu muuttuukin kuolemanvakavaksi asiaksi. Jännitettä rakennetaan hiljalleen, ja kyllä tässä katsojankin hymy hyytyy... Oweniin kiteytyy kaikki se negatiivinen; rasismi ja väkivalta. Slotten erinomaisesti esittämä hahmo on aluksi hieman surkuhupaisa (kun Charlie pelottelee tätä voodoomagiallaan) mutta kyllä tämä on karmaiseva tyyppi oikeasti. Ja kun tietää että maailma on täynnä Owenin kaltaisia hahmoja... Änkyröitä kuumakalleja, joilla oikeasti on rahkeita vaikka mihin pahantekoon. Ja mielestään perusteltu oikeus siihen.

Vaikka näytelmä on kirjoitettu jo 1980-luvun alkuvuosina, niin se on hyytävän ajankohtainen tänäkin päivänä. Samaan aikaan esitys voi olla hauska ja vakava. Nykyaikaan sitoo myös tuvan nurkassa uutisia toitottava televisio - visusti tämän päivän Amerikassa ollaan; Trump haluaa pitää laittomat siirtolaiset pois ja suojella maataan. Uutisista näemme myös myöhemmin kuinka KKK:n päämaja on poltettu, ja sitten nokinen David tuleekin sisään ovesta. Mimmi Resman on loihtinut autenttisen lavastuksen ja puvustuksen hieman nuhruisine tapetteineen, näyttöruudulta näkyvine tulisijoineen ja arkisine pujoliiveineen.


Porukka lavalla tekee hienoa työtä. Wahlforss on erinomaisen ilmeikäs Charlie, joka "ummikkona" joutuu käyttämään paljon ei-verbaalia kykyään loihtia hahmo lavalle. Hienoa työtä! Monica Nymanin Betty on hyväsydämisen höpsö ja muuntaumiskykyinen näyttelijä solahtaa Bettyksi näppärästi.

Kertakaikkisen hieno komedia on Främlingen ja suosittelen sitä lämpimästi. Tekstitys rullaa ja tukee siten meitä hieman huonommin ruotsia ymmärtäviä. Huhtikuun loppuun asti, mutta vain muutama esitys enää jäljellä! Sen sijaan huhtikuussa esitys lähtee kiertueelle, lisätietoja ÅST:n sivuilla.


Kuvien copyright Pette Rissanen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

1 kommentti:

  1. Näin eilen. Loistava. Vain vapunaattona enää, menkää katsomaan ja ottakaa kuohuviiniä tauolla.

    VastaaPoista