keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Koiramäen Suomen historia / Kansallisteatteri 20.3.2019

Nyt on Kansallisteatteri iskenyt kultasuoneen! Nimittäin Mauri Kunnaksen menestyskirjaan perustuva Koiramäen Suomen historia vetoaa sekä lapsiin että aikuisiin. En muista koska olisin viimeksi nauttinut esityksestä näin avoimin mielin ja sydämin. Ja lisäksi tämä on oivallinen historian oppitunti lapsille, ja kertauskurssi aikuisille. Iloisesti ja hupimielellä, mutta kyllä sitä paljon oppikin. Suomen historia ei ole koskaan ollut näin hauskaa!


Näytelmä keskittyy Ruotsin vallan aikaan (1500-1700-luvuille), ja dramaturgi Eva Buchwald on tuonut alkuperäisteokseen yhden päähenkilön lisää eli Aksa Korttilan upeasti näyttelevän koululaisen Alixin. Jonka pitäisi huonosti menneen historiakokeen tiimoilta opiskella aihetta lisää ja kirjoittaa siitä. Ja kun läksytkin vain katosivat (ihanaa pohdintaa siitä voiko marsu syödä läksyt, vai voiko ne lentää Teneriffalle?). Opettajalla (Hannu-Pekka Björkman) on kiva pieni porkkana Alixille historian opiskeluun; nimittäin kirjojen sanojen väliin on kätketty aarre!

Historiamatkamme alkaa siis 1500-luvulta ja Kustaa Vaasasta (Harri Nousiainen) ja päättyy Kustaa IV Aadolfiin (Björkman). Siihen väliin mahtuu monta hallitsijaa ja monenmoista historiallista tapahtumaa muutenkin. Annukka Pykäläisen oivaltava lavastus on tosi hienosti tehty, oikein silmä lepää kaikissa yksityiskohdissa. Heijastetut tekstit/vuosiluvut auttavat katsojaa vielä ankkuroitumaan oikeaan aikaan.


Esitys oli aika nopeatempoinen (no aika monta hallitsijaa pitää keretä käsittelemään ja aikaa vajaa 2 tuntia), mutta kivat laulut rytmittivät sitä taitavasti, ja oli siinä mukavia suvantokohtiakin yllin kyllin. Ohjaaja Irene Aho on pitänyt ison porukan ja isojen tapahtumien langat hienosti käsissään. Näin tehdään teatteria koko perheelle. Yksi suosikkivalosuunnittelijoistani eli Kalle Ropponen oli taas kerran loihtinut hienot valot ja Ville Leppilahden äänisuunnittelu oli aika nappi monine vivahteineen. Musiikista saa kiittää herroja Timo Hietala ja Risto Kupiainen - biisit olivat juuri sopivasti lastenlaulumaisia juttuja, olematta liian imeliä.

Merja Levon kädenjälki näkyy monipuolisissa puvuissa, joita tämänkaltaiseen historialliseen katsastukseen mahtuu kymmeniä ja kymmeniä. Kuninkaallisilla toki toinen toistaan hienompia asuja ja muunkin väestön vaatetus on kivaa katseltavaa. Ja sitten on vielä ihanat eläinhahmot!! Voi kun ne oli liikkiksiä, varsinkin Amerikan ihme Opossumi (Marja Salo), johon törmättiin Pehr Kalmin (Björkman) puutarhassa. Ja sitten oli vielä liuta mainioita hevosia, joilla juttua riitti.


Moni näistä historiallisista henkilöistä oli kyllä tuttuja, mutta nyt saivat lihaa luiden ympärille, mutta moni asia Suomen menneisyydessä kirkastui itselleenkin, ja asettui aikajanalle. En vieläkään lupaa osata luetella kaikkia hallitsijoita järjestyksessä, mutta tarttee käydä katsomassa tämä uudelleen, niin ehkä sitten. Monelta kunkulta oli nostettu joku yksityiskohta esille, jota sitten korostettiin. Kiintoisimpia hahmoja avattiin hieman pidemmälti, mutta toiset ohitettiin nopeastikin, kavalkadimaisesti. Välillä mutkia vedetään suoraksi, mutta ei se mitään haittaa (ja niistä oikopoluista kyllä kerrotaankin).

Lavalla vilahtaa kuninkaallisten lisäksi toki muitakin historiallisia tyyppejä, Agricolasta (Björkman) ylipäällikkö von Döbelniin (Nousiainen). Selviää toki sekin miten haarukka oikeasti tuli Suomeen! Nuijasota on mainiosti käsitelty/tiivistetty, ja myös paljastuu miksi Wasa-laiva oikeasti upposi neitsytmatkallaan 1628. Vuosilukuja läväytellään tiskiin paljon, mutta ei kannata peljästyä. Oli kyllä hienoa muistuttaa itselleenkin miten kansainvälinen paikka vaikkapa Suomen Turku oli jo 1500-luvulla!


Yksi suosikkihahmoistani oli ehdottomasti Tyttökuningas Kristiina (Salo), jossa oli peppipitkätossumaista anarkismia ja meininkiä! Yhdessä hovipalvelijansa (Björkman) kanssa Kristiina toi suuren riemun katsojan rintaan (varsinkin vielä lausuessaan Shakespearen Rikhard III:n säkeitä). Ja kyllä Herra Hakkarainen (Ninu Lindfors) lipumassa näyttämön poikki silloin tällöin, myös herätti iloa. Puhumattakaan Heikki Hämähäkistä...

Ja kyllä mä tykkäsin Kustaa Vaasan laulunluikautuksista, diivamaisesta Kustaa III (Heikki Pitkänen) vetämässä euroviisuhenkistä rallatustaan Kustaa III:n laulu, Pehr Kalmin kasviaiheisista lakanapyykeistä, Pietari Suuren (Petri Liski) tittelirimpssusta ja kolmen Kaarle-kuninkaan (X, XI ja XII) hilpeästä Kolme Kaarlea-biisistä, jonka herrat Nousiainen, Liski ja Pitkänen antaumuksella esittivät. Miten niin tuli mieleen Monty Python? Nyt tarttee tunnustaa, että mä en ollut alunperin aikonut välttämättä tulla katsomaan tätä esitystä lainkaan, mutta teatterin kevätkauden avajaisissa tammikuussa nähty veto nimenomaan tästä kappaleesta vakuutti, että kyllä tämä pitää tulla katsomaan!! Kaarle XII ja Pietari Suuri miekkailemassa oli kanssa ihana kohtaus! Eikä voida ohittaa Pehr Kalmin hulvatonta viha/nnes-demonstraatiota, siinä menivät pikkuvihat ja isovihat paloiksi niin että viuhuna vaan kävi! Lapsikatsojista tämä oli selkeästi yksi esityksen helmiä. Lisäbonusta hienosta käsiohjelmasta (jos kohta Opossumin puuttuminen tarroista oli seuralaiseni mielestä iso moka).


Koko näyttelijäjoukolle valtavan iso kiitos huikeasta työstä. Kaikilla (paitsi Aksa Korttilalla) piisaa lukuisia rooleja ja vaihdot ovat välillä aika nopeitakin. Mielettömiä suorituksia! Jo mainittujen virtuoosien lisäksi lavalla nähdään myös Paula Siimes ja Karin Pacius. Koko perheen teatterin ei tarvitse olla mitään lällynlällyn-juttua missä lapsia kohdeltaisiin hieman vähempiarvoisina. Vaan juuri tämmöistä, suurella sydämellä tehtyä; viihdettä ja asiaa samassa paketissa. Näinkin mainiosti voidaan piirretty kuvakirja toteuttaa teatterissa. Mauri Kunnaksella onneksi riittää hyviä kirjoja joista ammentaa...

Onneksi esitykset jatkuvat syksyllä, koska tämä on supersuosittu, eikä ihme. Kannattaa ehdottomasti hankkia liput koko perheelle, aivan huikea esitys. Ja kannattaa hankkia ne jo nyt keväällä, koska syksyllä saattaa olla jo liian myöhäistä!


Lisäksi iso kiitos Kansallisteatterin loistavalle lipunmyyntitiimille ja vahtimestareille. Vaikka loppuunmyytyyn esitykseen ei lippuvaraustani löytynytkään, niin meille taiottiin paikat, tosin käytävältä. Tokaluokkalainen seuralaisen oli tosi tohkeissaan "erikoiskohtelusta". Aplodien paikka tämäkin!


Kuvien copyright Tuomo Manninen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

2 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä arviostasi. Mulla oli kanssa samanlaisia tuntemuksia, kun kävin tämän katsomassa. Varasin heti lippuja vielä keväälle ja ensi syksylle, kun se vain oli mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä tämä pitää nähdä vielä uudelleenkin! Niin hirmuisen hauskaa, aikuiselle varmaan erityisesti :-)

      Poista