Ja tarttee sanoa että aika maistuva juttu tämä olikin. Paljon hyviä (itselle uusia) esiintyjiä. Tuttujen ja tuntemattomampienkin satujen henkiin herättäminen mielenkiintoisilla tavoilla. Hieno kahden hengen livebändi (Hannu Risku ja Topi Korhonen), jotka lukuisilla eri instrumenteillään loihtivat pelottavaa, svengaavaa ja monipuolista musiikkia. Hypnoottista ja huumaavaa. Konemusasta hillittyyn pianoballadiin...
Väillä laulettiin englanniksi, välillä suomeksi. Se oli ehkä hieman sekavaa. Ei sillä, hyvin se toinen kotimainenkin luontui. Välillä oli suomenkieliset tekstitykset taustalla, välillä ei. Musta tää kielen jatkuva vaihtaminen oli hieman ehkä hankalaa. Mutta ehkä katsojakuntaa (olin klo 13 arkipäivänäytöksessä = suurin osa muista oli koululaisia) ei nää kieliasiat niin hämää. Mutta ylipäätään se musiikki istui tarinan/sadunkerrontaan hyvin, ne oli niinkun limitetty ja lomitettu silleen yhteen.
Punahilkka pyörätuolissa. Silmät pyörii päässä kuin hedelmäpeli. Menikö siihenkin riivaaja? Entäpä sitten Prinsessa Ruusunen... Prinsessoita on tässä muutenkin moneen lähtöön, satujen tapaan. Tuhkimoa, Lumikkia...
Loistava esiintyjänelikko: Katja Peacock, Ninu Lindfors, Diana Tenkorang ja sokerina pohjalla Mikko Nuopponen. Jos esiintyy nahkahousuissa, siitä saa aina bonusta! Kun vielä laulaa erinomaisesti, ja lisää ylleen röyhelöpaidan, sillä saa jo polvet veteliksi allekirjoittaneelta. Oli sitten prinssi tahi kuolema, kaikki kelpaa! Ja jotenkin se Ninu Lindforsin tanssi, maskuliinisen oloista, mutta silti prinsessamainen. Mikä kombo! Kun tämä kuoriutuu mekostaan ja vetää alusvaatteillaan. Ruusuja, ruusuja...
Samat teemat ja symbolithan näissä pyörii. Ilkeät äitipuolet, punaiset kengät, omenat, linnut, prinsessat, ahneus, ruusut, kirveet... Välillä mentiin riimissä ("älkää luottakokaan isään, metsä saattaa kasvaa sisään" tai "nyt loppuu luritus ja alkaa ankara kuritus"), välillä ei. Miten ne kamalan groteskit sanat yhdistetään hilipatihippatyyliseen kevyeen musiikkiin! "Äiti minut teurasti, isä suihin pisteli!", siinä teille iltasatua, piltit. Turhaan tämän alaotsikko ei ole Iltasatu kuolevaisille.
Nää upeat kuorolaiset muuten, mustissa hameissa, valkoisissa paidoissa ja polvisukissa, mustissa pitkissä peruukeissa. Karmaisevia ja pelottavia, kuoleman airuita.
Vähän sellainen sekava sillisalaatti tämä oli, joka ei ihan koko aikaa toiminut juurikin ehkä sen takia. Mutta kunnianhimoista yritystä oli enemmän kuin tarpeeksi. Kuorolaiset olivat nuoria; esiintyjinä osa ehkä aavistuksen epävarmoja mutta hyviä laulajia.
Tämmöisiä oli teatterin aulassa. Vaikkei toi tyyppi ollu ees esityksessä...
Kauhun estetiikka on kyllä hienoa! Lämmin kiitos koko työryhmä kunnianhimoisesta hankkeesta. Tämmösiä lisää vaan kehiin. Esityksiä 9.4. asti, varaa lippusi NYT (tai kuolo sinut saattaa korjata!).
Kuvien copyright Aki Loponen/Lomagraphics.
Paitsi nuo 2 alinta omiani.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti