Nuori ja köyhä Hulda Juurakko saapuu maalta Helsinkiin 30-luvun alussa. Sattumusten kautta ja miehenroikaleen hieman huijattua, hän päätyy istumaan Esplanadin puistonpenkille. Sieltä joukko kansanedustajia hänet korjaa mukaansa ja vie tuomari Soratien kotiin,minne ovat menossa jatkoille. Vaikka Hulda on oppimaton, hän on sanavalmis, nokkela ja reipas, herrojen isoksi riemuksi. Herrat keskustelevat väestöproblematiikkakysymyksestä, ja Huldahan on oikea malliesimerkki siihen. Jos kohta tämä kieltäytyy olemasta "probleema".
Hulda saa jäädä asumaan tuomarin taloon piiaksi. Pikkuhiljaa hän alkaa opiskella, kiinnostuu yhteiskunnallisista kysymyksistä ja hoitaa siinä sivussa sitä piian hommaakin. Aluksi kylmäkiskoisesti suhtautunut tuomarikin lämpenee piikansa avuille (varsinkin kun hänen kaikki ystävänsä ovat tähän hullaantuneet). Hulda suorittaa tutkinnon yhteiskunnallisessa korkeakoulussa ja aikoo kansanedustajaksi. Mutta pahat kielet juoruavat tämän löytyneen Espalta ja maine menee siinä. Hulda vetää kännit ja aiheuttaa skandaalinpoikastakin, hepenissään ja flirttaillessaan. Tuomari alkaa huomata Huldan olevan muutakin kuin mööpeli, ja on jopa mustasukkainen. Kipakkaa sanailua puolin ja toisin. Onneksi sentään tuomari Soratie kosii, ja loppu on onnellinen.
Tässä on muutama, varsin ajanohtainenkin "palopuhe". Ensinnäkin toimittaja puhuu rahvaan opiskeluinnosta ja miten työväenopistot sun muut ovat kumouksen keskuksia :-) Ja sitten kun Hulda lopuksi puhuu miten hänelläkin, naisena - ja alunperin köyhänä ja sivistymättömänä, on oikeus itsearvoon. Hienoa!
Onhan tämä juoneltaan aika hömppä ja näin nykyvalossa arveluttavakin. Ja vanhanaikainen. Mutta silti aika nostalginen. NTT:n porukka on saanut puhallettua tähän raikkaan otteen ja näyttelijät osaavat asiansa.
Ennenkaikkea Jannina Heiman nimiroolissa on ihanan raikas ja railakas, kuin kevättuulahdus. Tykkäsin kovasti myös suomifilmikarismaa omaavasta Matti Sandbergistä tuomari Soratienä. Tämä on jäykkä ja muodollinen, mutta lämpenee lopulta Huldan charmin edessä. Vai tuliko Huldasta tarpeeksi yhteiskuntakelpoinen lopulta, että kelpasi tuomarillekin emännäksi. Heli Pitkänen on mainio tuomarin Connie-tätinä, joka puhuu aluksi tosi hoono soomi ja livauttelee ruotsia sinne väliin. Ja tukee kovasti Huldaa tämän opinnoissa.
Aina Huldan läsnä ollessa ohi suunsa puhuvista kansanedustajajista professori Norko (Tuomas Kotajärvi) ja isäntä/kunnallisneuvos Ali-Lehtonen (Antero Mäkinen) sekä toimittaja Purtiainen (hurmaavasti savoa vääntävä Samu Salmenkangas) ovat eniten esillä. Kaikki enemmän ja vähemmän flirttaavat Huldan kanssa, mutta kaikilla tuntuu olevan kipakka eukko kotona odottamassa.
Muutaman kerran lavalla pyörähtävät myös seurapiirineidot Kirsti Kaavio (Katriina Rajaniemi) ja näyttelijätär Matero (Mari Lehtonen) joilla on upeat puvut ja rekvisiitat (ja yliampuvat tavat). Niin ja kauppaneuvoksetar Kaavio (Hannele Lepistö) myös viuhkoineen. Hyvähän se näiden on Huldaa paheksua.
Muutenkin tässä on tosi ihanat puvut, Maarit Ruohonen vastaa niiden lisäksi tarpeistosta ja roolihahmojen visuaalisesta ilmeestä. Ja pidin myös säätyiläiskotilavastuksesta, missä oli kauniit tapetit ja paljon kivoja yksityiskohtia (kiitos Huillan Tapsa ja Joel Honka!).
Klassikoiden katsominen on kyllä ihan poikaa välillä, varsinkin kun ne on tehty näin hyvin! Kiitos koko Nokian sakki!
kuvien copyright Pasi Aittokumpu
Näin esityksen alennushintaisella lipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti