Mutta kyllä tämä kannattaa muutenkin nähdä. Arttu Ratinen on yksi parhaita Tampereen teatterin näyttelijöitä, ja tämmöinen sooloesitys sopii miehelle kuin nenä päähän. Lavalla on tasan yksi mies (no ei, huijasin hieman, koska pianon äärellä piipahtaa toinenkin, nimittäin esityksen valo- ja äänisuunnittelija Jan-Mikael Träskelin) ja se riittää.
Eberhard Streulin kirjoittama Tarpeistonhoitajan tähtihetki pyöri männävuosina Seppo Mäen esittämänä vuosikaudet niin Tampereella kuin muuallakin Suomessa. Nyt Seppo Mäki on siirtynyt ohjaajan pallille (ja lavastussuunnitelijankin) ja Ratinen ujuttautuu tarpeistonhoitaja Pirisen nahkoihin. Vajaaseen puoleentoista tuntiin mahtuu yksi väliaikakin.
Uusi ja vanha tarpeistonhoitaja Pirinen eli Ratinen & Mäki
Tarpeistonhoitaja Pirinen rakastaa työtään! Tarpeistohan on tärkein osa teatteriesitystä. Mies suhtautuu teatteriin suurella intohimolla, jos kohta musiikki (ja ooppera) on vieläkin lähempänä sydäntään. Paikalle osunut yleisö saa tutustua tarpeistonhoitajaan ja tämän rakkauden kohteisiin lähemmin, koska esitys mitä olemme tulleet katsomaan onkin peruttu. Onneksi Pirinen huolehtii katsojista parhaansa mukaan, kun ei muutakaan voi. Häilyvä näyttämöpäällikkö kun ei koskaan vastaa puhelimeensa. Ja koska herra tarpeistonhoitaja joutuu rupattelemaan yleisölle, niin hänen oma työnsä häiriintyy pahasti. No, onneksi kerkeää vähän imuroimaan sentään (on aina ilo nähdä mies imurin varressa).
Kertoessaan ammatistaan tämä tarpeistonhoitaja innostuu kuin pikkulapsi jouluna. Kaikkien anekdoottien lomassa hän kerkeää laulaa lurittelemaan meille, ja paljastamaan jotain henkilökohtaisesta elämästäänkin. Miksi mies ei ole naimisissa (roskisdyykkaily ei edistä parisuhteen jatkumista) ja mitä se työ oikein merkitsee. Ja mitkä ovatkaan miehen tunteet reippaasti nuorempaa assistentti-Carolaa kohtaan. Miksei tästä tullutkaan oopperalaulajaa. Ja minkä kikkakolmosen tämä keksi estääkseen näyttelijöitä syömästä rekvisiittaruokia! Ja millainen mies onkaan moottoripyörällä liikkuva näyttelijä.
Arttu Ratinen on kyllä ihan mies paikallaan tässä roolissa. Alussa anteeksipyytävä, mutta kun musiikki tempaa mukaansa, niin tarpeistonhoitajasta kuoriutuu ihan uusia puolia! Pajatso-oopperalla aloitetaan; "tämän naurun minä lisäsin tähän itse". Miten todellinen taiteilija kiittää yleisöä huomioiden roolinsa. Näemme loistavia esimerkkejä kumarruksista; varsinkin Jukka Leistin neitimäinen kumarrustyyli hykerryttää. Ratinen on myös aivan mainio imitaattori. Hamlet-pätkä on suorastaan ihastuttava. Mainitsinko jo Ratisen verrattoman laulutaidon?
Tarpeistonhoitaja kertoilee Kamelianaisen hiiristä ja Macbethin verestä, ja kaikenlaista muutakin rekvisiittaknoppitietoa. Ja miten haastavaa spagetin käyttäminen rekvisiittana on. Ja miten voi Otellon nenäliinan unohtaminen tunkeutua painajaisiin! My Fair Ladyn professori Higgins olisi tarpeistonhoitajan mielirooli (ja saamme pienen kohtauksenkin näytelmästä). Ja miksi teatterin hallintojohtaja on eläintenrääkkääjä (näin koiraihmisenä oli hauska kuunnella sitä mopsi/kääpiöpinserijuttua).
Tekstissä on paljon pieniä kurkistuksia teatteriklassikkoihin. Mutta ei niiden tunteminen ole tarpeellista, jos kohta ne hykerryttävät näytelmiä vähän tuntevia. Ja mukana on tottakai kurkistuksia teatterimaailmaan yleisemminkin.
Tarpeistonhoitajan tähtihetki on sellainen pieni suuri näytelmä. Jonka voisin kuvitella pyörivän Ratisen ohjelmistossa pitkään. Tästä tuli pitkäksi aikaa hyvä ja iloinen mieli. Suosittelen lämpimästi.
Esityksiä on muutamia vielä tänä keväänä ja marraskuussa sitten taas.
Hedelmäluokituksessa banaani on liian itsestäänselvä, jotta sanon sitten että satsuma. Pieni ja herkullinen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Kuvien copyright Harri Hinkka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti