keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Mikä **t*n Pikku Prinssi? / Tanssiteatteri MD 16.3.2016

Siitä on vierähtänyt vuosia, itse asiassa jopa vuosikymmeniä, kun olen Antoine de Saint-Exupéryn Pikku Prinssi -kirjan lukenut. Joten muistikuvat ovat vähimmäänkin hämärät.


Tanssiteatteri MD:n Mikä **t*n Pikku Prinssi? sai ensi-iltansa jo marraskuun puolella viime vuonna, mutta nyt sain sen sopimaan allakkaan parhaiten. Mua kiehtoi ajatus miten saadaan nykytanssi nivottua yhteen livepiirtämisen kanssa, ja miten se tarina tuodaan lavalle ja nykyaikaan. Janne Mäkelä vastasi käsikirjoituksesta ja tämän teoksen myötä 30-vuotistaiteilijajuhlaansa viettävä Elina Jakowleva ohjauksesta ja koreografiasta. Hienoa työtä!

Lavan vasemmassa reunassa oli pizzalaatikoiden kuormittava piirtäjän pöytä, josta heijastettiin lavan takaosan screenille kuvia. Osaan piirroksista oli olemassa jo taustat, joihin taitava Petri Seppä kuvitti päälle. Yhtenä piirrostekniikkanaan Seppä käyttää perinteistä kiinalaista mustetta yhdistettynä neulanterävään terässiveltimeen (näin sanoo MD:n sivut). Se oli aika vinkeän näköistä ja jälki sellaista skarpimpaa kuin ehkä tavallisilla tusseilla tai muilla. Kulmikasta jotenkin. Välillä piirrokset oli ihan psykedeelisiä, kuin jostain painajaisista. Ja ehkä ne oliatkin. Mikä on todellisuutta, mikä mielikuvitusta, tai lääkehuurujen aiheuttamaa harhaa?

Tanssista vastaa Ville Oinonen, joka veteli monenlaisia kuvioita. Isoja laatikoita oikeassa reunassa hyödynnettiin eri tavoilla. Ja se haravatanssi, ooh! Löysät collegehousut ja huppari, nykyteinimuotia.


Esitys kesti reilut 45 minuuttia ja Oinonen tanssi enemmän ja vähemmän koko ajan. Välillä on toki seesteisempiä hetkiä, mutta silti. Aika rankkaa. Aivan upeita hyppyjä. Ja se Foxyn ja Villen twistauskilpailu, kun Oinonen vetää molempien roolit, huh! Olen vaikuttunut. Ja on tässä muutakin esiintymistä kuin vain tanssia. Ilmeikkäät kasvot ja kroppa.

Tämä nykyajan Pikku Prinssi Ville, 17 v, käy koulua, koittaa räpeltää kesätöissä, käy terapiassa, popsii lääkkeitä, käy paljon keskusteluja alkoholisoituneen äitinsä ja uraputkessa maailmalla liihottavan isänsä kanssa. Lääkkeiden sivuvaikutukset, no, on niitä. Villellä on selkeesti vaikeuksia sopeutua yhteiskuntaan, koulun avajaisissakin häiriköi. Ja kesäntyöntekijänä ei mikään työn sankari. Mutta onneksi bileistä löytyy aktivisti-Foxy, josta tulee vähän niinkuin henkiystävä Villelle. Foxy tekstaa Villelle lopuksi: "muista kuunnella sydämesi ääntä".


Upeasti se tanssillinen tarina ja piirrokset täydentävät toisiaan. Välillä Ville on mukana piirroksessa (Pacman-käsi) ja välillä piirtoheittimelle tulee muutakin kuin piirroksia (lääkkeet jotka liikkuvat). Mahtavasti toteutettu. Ja se punainen ruusu, se on mukana piirroksissa vahvasti.

Tässä on myös siellä piirrosten lomassa videoita (esim. Villen ja haavekuvan (Janita Rantanen) tanssia), Petri Sepän käsialaa nekin. Ja entäs musiikki sitten! Niko Huttunen on suunnitellut äänet ja musiikin, ja siellä on kaikenlaista Schindlerin listan leffamusasta Rancidin Maxwell Murderiin (se haravakohtaus). Toimii!


Pikku Prinssissä yhdistyy niin monta hienoa elementtiä, toisiaan tukien. Monimuotoinen tanssi saa ihan uusia ulottuvuuksia livepiirtämisen kanssa. Uskoisin että puhuttelee monenikäisiä katsojia. Suosittelen lämpimästi.


Kuvien copyright Harri Hinkka.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti