Great Britain / NT Archive 15.7.2015

Harmikseni tämän näytelmän missasin, vaikka se meni ensin National Theatressa, ja sitten siirtyi pääasiassa samalla miehityksellä (Oliver Chris ja Billie Piper vaihtuivat) vielä West Endillekin. Tai olisin mä sen voinut katsoa West Endillä, mutta halusin nähdä tällä miehityksellä. Mutta onneksi on arkisto, ja mahdollisuus katsoa ilmaiseksi vanhoja näytelmiä siellä.

Great Britain on siitä vinkeä tuotanto, että porukka onnistui pitämään harjoitukset ja muut salassa loppuun asti. Ensi-iltapäivä kerrottiin vain 5 päivää ennen ajankohtaa, ja mitään ennakkonäytöksiä ei ollut.

Satiirinen näytelmä ruotii brittiläisen skandaalilehdistön vaikutusta, toimintaa ja ennenkaikkea kolmiodraamaa lehdistön, poliisin ja poliitikkojen välillä. Kirjoittaja Richard Bean on kyllä onnistunut poimimaan kaikki herkulliset skandaalit mitä tämän asian tiimoilla on viime vuosina tapahtunut. Kaikki pohjautui muutaman vuoden takaiseen News of the World -lehden puhelinurkintajuttuun, minkä seurauksena paljon ihmisiä on eronnut ja erotettu viroistaan jne.

Billie Piper esittää The Free Press -nimisen lehden toimituspäällikköä Paige Britainia. Tyyppi on tyrkky, flirrttaileva ja silti Piper onnistuu säilyttämään raikkauden. Oikein erinomaisesti vedetty rooli. Kaikki keinot juttujen hankintaan ovat sallittuja. Keinoja kaihtamatta juttuja kaivetaan esille vaikka mistä (avustajille maksetaan myös julkkisten roskisten tonkimisesta...). Lehti maksaa myös rintojen suurennusleikkauksia missinketkuille, Meno on aika räävitöntä, itse asiassa koko näytelmän ajan. Lehden omistaja O'Leary (taas kerran erinomainen Dermot Crowley) loi lehden 15 vuotta aiemmin, ja haluaa vaan myyviä otsikoita ja meheviä juttuja - hinnalla millä hyvällä. Lehdessä ei ole ulkomaan juttuja, koska se keskittyy vain kotimaan myyviin skandaaleihin. Yksi toimituksen nainen koittaa aina tarjota jotain ihan oikeita ja asiallisia juttuja, turhaan. Jos nyt joku tekee itsemurhan lehtijutun tuhottua tämän elämän niin voi voi. Tai niinkuin näytelmässä sanotaan: "That is what we do. We go out and destroy other people's lives". Niinpä.

Lontoon poliisipäällikkönä on mainio ääliömäinen hyypiö (lehdistön lempinimeämä Gay Terminator), joka sotkeutuu itse kaikkiin skandaaleihin pahasti ja päästelee suustaan karmaisevia sammakoita jatkuvasti. Aaron Neil tekee tämän roolin tosi hyvin. Pomonsa erheitä sitten paikkailee assistant commissioner (Oliver Chris, alakuvassa), joka ajautuu myös suhteeseen Paige Britainin kanssa. No eihän siitäkään hyvää seuraa kun toimituksen edustajalla on oma poliisi sisäpiirissä. Vaikkakin tämä koittaa kamppailla omatuntonsa kanssa...

Tästä saisi toki vielä enemmän irti jos olisi enemmän perehtynyt urkintaskandaaliin, ja tietäisi näitä ihmisiä (tai lähinnä heidän vastineitaan todellisuudessa) nimeltä. Mutta hauskaa oli näinkin, koska koko skandaalilehdistö ja sen maailma kaikkine arkkityyppeineen ja julkisuuden kipeine julkkiksineen on esitetty niin herkullisesti.

Tuleva pääministeri, lehden päätoimittaja ja omistaja ovat ampumassa maaseudulla (jonkun kartanolla tietenkin) ja siellä tehdään kaikenlaisia lehmänkauppoja. Omistaja aikoo rahoittaa PM:n vaalikampanjaa, jos tämä sitten edesauttaa BBC:n alasajoa. Omistaja kun haluaa ostaa ITV:n ja tehdä siitä ykkös-tv-kanavan. Pientä kiristystä poliitikon naissuhteilla kuuluu asiaan. Myöhemmin Free Press voittaa Newspaper of the Year -palkinnon - jonka jakaa tietenkin tämä poliitikko... ja tietenkin jatkoilla neiti Britain ja poliitikko päätyvät muhinoimaan...

Herkullisia sivuhenkilöitä on monia. Yksi toimituksen tyyppi pukeutuu tiedonurkintaa varten erilaisiin valeasuihin. Ian Hallard (yläkuvassa Billie Piperin kanssa) vetää monta pientä roolia, ja on kaikissa tasaisen hyvä.

Videoprojisoinneissa vilautellaan otsikoita ja uutisjuttuja ja välillä kuullaan näitä puhelinvastaajista urkittuja viestejäkin. Hauskaa kun "kilpailevien" lehtien nimiä on väännelty muotoon Guardener ja The Dependent :-) Ja niissä on monesti myös ääreishauskoja "skandaaliotsikoita" joille sai nauraa maha kippurassa. Kuten vaikkapa: Immigrant dole cheat's cat ate salmon.

Näytelmän puhe (ja muukin) tahti on melkoista tykitystä.

Muuten, nyt kun joskus viime viikolla nousi brittilehdistöön kauhea kohu kuningatar Elisabetin lapsuusaikaisesta natsitervehdyksestä, niin tässä (ensi-ilta oli siis viime kesänä) jo käytetään samaa kuvaa ja selostetaan kuinka Elisabet soitti rumpuja Hitler Jugendissa :-)

No, lopuksihan kaikki saavat ansionsa mukaan, kun lehti lopetetaan ja toimituksen sisälläkin aletaan pohtimaan onkohan osa heidän toimintaansa ollut hieman moraalitonta. Lehtiotsikoilla kerrotaan mitä sitten tapahtui. Paige Britain saa toki uuden työn rapakon takaa jonkun hömppäjulkkisohjelman juontajana; näemme ihan videopätkän... Chris Oliverin poliisihemmo, joka ylenee poliisipäälliköksi, kokee ankean lopun oman käden kautta.

Varsin raikas ja vauhdikas esitys, mutta kuten sanottua, osa menee yli hilseen koska on niin paljon viittauksia todellisiin tapahtumiin ja henkilöihin.

Nicholas Hytner ohjasi tämän, ja mielestäni homma pysyy kasassa hienosti, vaikka se vauhti ja aihe on mitä on.


Valokuvien copyright Alastair Muir (ylin) ja Johan Persson (alemmat).

The Habit of Art / NT Archive 4.11.2013

Emperor and Galilean / NT Archive 4.11.2013

St Joan / NT Archive 30.7.2013

The Seagull / NT Archive 10.6.2013

Some Trace of Her / NT Archive 10.6.2013

gkgkti

Antigone / NT Archive 18.1.2013

Lounaan jälkeen sitten takaisin arkistoon ja seuraavaksi viime keväänä esitetyn Sofokleen Antigonen. Hieman 2000 vuotta vanhaa kreikkalaista draamaa. Pääroolissa Thebesin kuninkaana Creonina Christopher Eccleston ja nimiroolissa Jodie Whitaker sekä tämän sisarena Ismenenä Annabel Scholey. Ehkä tärkein syy tämän nimenomaisen näytelmän katsomiseen (Ecclestonin ohella) oli kuiteskin tämän poikaa Haemonia näyttelevä Luke Newberry!

Eccleston oli tosi hyvä, ihan selkeesti kyllä niin tämän miehen näytelmä. Mutta niin kyllä muutkin näyttelijät pistävät parastaan.  Ja Luke Newberry, se on niin syötävän suloinen ettei tosikaan. Ja oikein loistava myös tässä, taisi olla ekoja hieman isompia teatterirooleja.

Luke N. takana vasemmalla, heti Christopher E:n takana.

Tämä olikin taas vain 1,5 h pitkä, ja toteutukseltaan hyvin moderni, jonnekin toisen maailmansodan aikaiseen toimistoympäristöön sijoitettu. Toimii varsin hyvin semmoisessakin miljöössä. Kreikkalaiseen tragediatyyliin: hyvin verinen ja lopussa suunnilleen kaikki kuolevat. Sujuvaa dialogia. Usealla kameralla kuvattu, tosi hyvälaatuinen tallenne. Muutenkin kyllä tykkäsin tästä; moraalisia pohdintoja kumpi menee edelle perheen/oma etu vaiko yhteisön. Oli kyllä aika synkkä :-)

Hyviä kuolema-aiheisia lainauksia näytelmästä: "Death parts all lovers, sooner or later", "the bloke who brings the bad news never gets the medal", "Death is another country" ja "The dead have their rights"...

Mielenkiintoista, mutta kun katsoo käsiohjelmasta Ecclestonin tekemiä töitä, niin Doctor Who'sta ei mainita sanaakaan ;-O

 

*******

Näytelmien jälkeen sitten päätin kävellä teatterille, koska en ollut ottanut travel cardia junalipun yhteyteen. Poikkesin BFI:n kirjakaupassa ja NT:n kaupassakin... sattuivat siihen reitin varrelle.

 

 Lunta alkoi jo hieman olemaan...

Noel Coward Theatre on Sohossa, tai likellä Charing Cross Roadia. Kävin hakemassa liput ja sitten menin odottelemaan St-Martin-in-the-Fields kirkon kellarikahvilaan The Cryptiin. Edellisestä kerrasta on aikaa... Join teetä ja söin sekalaisia kakkuja/skonssin kermavaahdolla & mansikkahillolla, kun ei muitakaan kahvileipiä ollut. Pari tuntia kulutin aikaa, surffailin netissä jne. Lopulta ostin myös ensi joulun kortit sieltä, kun sai puoleen hintaan :-)

Iltateen aika...

Hungerfordin kävelysilta iltavalaistuksessa.

Laitan illan teatterista oman postauksen, kun alkoi menemään niin pitkäksi jo löpinät! Kun näitä kuviakin on kiva sisällyttää mukaan.


Näytelmäkuvien copyright National Theatre

August Osage County / NT Archive 18.1.2013

Perjantaina heti melkeen kymmeneksi ehdin NT:n arkistoon. Junat kulkivat emergency timetable:n mukaan (olihan lunta tullut peräti ehkä 3 cm!) ja hinnat olivat myös sen mukaiset (melkein puoleen hintaan pääsi!). En valita moisesta...

Ensimmäiseksi katsoin Tracy Lettsin näytelmän August Osage County:n. Pari vuotta sitten tuli se Tampereen Työviksessä katsottua ja on edelleenkin yksi parhaita näytelmiä mitä olen nähnyt. Ja halusin nähdä tämän versionkin, elokuvaa odotellessa! Tänä vuonna sen (leffan) pitäisi ilmestyä, mutta missä vaiheessa, ei tietoa.

Näytelmä on pitkä, 3 h 20 min (tosin pitää sisällään 2 väliaikaa).  Sitä esitettiin alunperin kesällä 2007 Chicagossa ja samalla porukalla sitten Lontoossa marraskuussa 2008. Eli kaikki näyttelijät (mulle) tuntemattomia suuruuksia Amerikasta. Lavastus oli näyttävä, iso oklahomalaistalo maalla.

Oikein hauska, liikuttava, traaginen... Näyttelijät on kaikki oikein hyviä rooleissaan. Perheen äiti, juoppo pilleristi Violet (Deanna Dunagan) oli juuri sopivan ilkeä ja pistävä. Leffassa Meryl Streep vetää tämän roolin - ja odotan kovasti mitä saa siitä irti. Siskonpoikaa Little Charlesia esitti Ian Barford, joka myös soitti pianoa ja lauloi! Saammekohan nähdä Benedict Cumberbatchin vilauttavan laulajanlahjojaan leffassa sitten?? Toivoa sopii. Little Charles on valittava reppana, kömpelö ja aika surkea tyyppi - just sopiva rooli BC:lle :-))

Leffassa Ewan McGregor esittää Billiä (joka on naimisissa Violetin vanhimman tyttären Barbaran kanssa). Barbaraa näyttelee Julia Roberts :-) Juliette Lewis on Karen, Violetin nuorin tytär. Hah, toivotaan että repliikki "Eat the fish, bitch!" olisi myös leffassa!

*******

Mutta siis, tämän katsomisen jälkeen pidin lounastauon (kello oli jotain 2 maissa tässä vaiheessa) ja kävelin sen parin minuutin matkan Windmill Taverniin missä viimeksikin söin. Pintti siideriä ja thaimaalaista kanaa, nam :-)

Näytelmäkuvien copyright National Theatre

His Dark Materials / NT Archive 17.1.2013

Kamalia sääennusteita ja liikennekaaoksia lupailtiin uutisissa, mutta ei ne mua ainakaan haitanneet koko reissulla millään muotoa. Torstaina se National Theatren arkisto aukenikin vasta klo 12, joten mulla oli aamulla aikaa käydä treffaamassa Marieta Tate Modernin valokuvanäyttelyn merkeissä. Taaskin pääsin Marien jäsenkortilla sisään :-) En olisi varmaan tullut menneeksi katsomaan koko näyttelyä (kun en noista valokuvista niin nyt mitään tiedä tahi ymmärrä, ja se maksoikin melkein £13), mutta sama se tietty missä sitä käy kun ilmaiseksi pääsee. Ja sen jälkeen käytiin siellä jäsen-ravintolassa juomassa teetä.

Tämä William Kleinin ja Daido Moriyaman näyttely olikin ihan viimeisiä päiviä auki (loppui näemmä 20.1.). Ihan kiinnostavia kuvia kyllä, ei siinä mitään.

Ei nyt niin kamalan talvisen oloinen keli?

Sieltä kävelin sitten Marien kanssa NT:n arkistoon, jossa vietinkin sitten koko iltapäivän, aina jonnekin kuuteen asti. Enkä saanut katsottua kuin yhden näytelmän, tai oli se kaksi erillistä, mutta 1 ja 2 osat.

Kyseessä siis brittiläisen nuorten/fantasiakirjailija Philip Pullmanin trilogia Universumien Tomu, tai siis His Dark Materials. Olen sen suomeksi lukenut, ja on hieno saaga. Tämä oli sitten Nicholas Wrightin kirjoittama näytelmä kirjojen pohjalta. Tässä Wikipedian artikkeli asiasta, mukana myös tietoa näytelmästä.

No, NT teki siitä loppuvuodesta 2003 oman versionsa, tai 2 erillistä näytelmää, kumpikin yli 3 tuntia. Oli aikamoinen sessio istua se yhtä soittoa läpi, en käynyt vessassa tai syömässä tai mitään. Tallenne oli vielä vanhalla VHS-nauhalla ja aika huonolaatuinen.

Mutta sai siitä sellaisen kalpean aavistuksen kuinka upea ja massiivinen produktio se oli! Tästä parin minuutin videoklipistä saa ehkä jotain käsitystä. Nousevia, laskevia, pyöriviä lavarakenteita oli kyllä hyvin käytetty.

Hyvän alkuperäisteoksen lisäksi kiinnostavat näyttelijävalinnat olivat syy katsoa tämä... ex-James Bond Timothy Dalton Lord Asrielina, Russell Tovey (Roger Paltrow), Dominic Cooper (Will Parry), Niamh Cusack (Serafina Pekkala)... Ja pääosassa Anna Maxwell Martin, joka veti 11-vuotiaan Lyra Belacquan osan aika suvereenisti.

Mutta se tärkein syy oli Ben Whishaw! Tämä oli BW:n eka varsinainen rooli, sen jälkeen kun valmistui kesäkuussa 2003 RADAsta. BW esittää sekä Kaisaa (Serafina Pekkalan daimoni) että Veli Jasperia. Oikein oli oma itsensä Jasperina, ja hyvin liikutti myös Kaisaa (hanhi).

Ylipäätään visuaalisesti näytelmä oli toteutettu äärimmäisen hienosti. Varsinkin nukketeatteri-tyyliset daimonit oli upeita ja "nukkemestarit" sulautuivat aika hienosti taustoihin. Olisinpa saanut nähdä tämän ihan livenä teatterissa!!

Yli 6 tuntia tuolissa kökittyäni niin lähdin takaisin Waterloon asemalle ja siitä sitten Jubilee-linjalla Swiss Cottagea ja Hampstead Theatrea! Marie ei ollut vielä tullut, joten kerkesin hyvin syömään päivän ensimmäisen ateriani eli asemalta mukaan nappaamani Upper Crustin pekoni-brie-karpalo-pinaatti-patongin :-))

After the Dance / NT Archive 13.6.2012

Yksi kesäkuun matkan päätarkoituksista oli käydä National Theatren arkistossa katsomassa After The Dance ja Frankensteinin toinen versio. Ja olin varannut ajan keskiviikkoaamulle. Eli aikainen herätys, junalla Wokingista Waterloohon. Arkisto aukeni klo 10 ja menin sinne sitten heti silloin. Ihan kivenheitto asemalta. Arkistossa on asiakkaiden käyttöön 4 päätettä ja siellä saa sitten katsoa tallenteita näytelmistä ihan ilmaiseksi. Kunhan varaa ajan. Hyvä palvelu ja sain pientä korvausta vastaan myös käsiohjelman kopiot.

Aloitin After The Dancella. Taas yksi Rattiganin näytelmä. Oli NT:n kesän 2010 hitti, Thea Sharrockin ohjaama, ja naispääosa Nancy Carroll sai tästä Olivier-palkinnon viime vuonna. Ja nyt kaikista näytelmistä mitä olen Rattiganilta tähän mennessä nähnyt niin ehdottomasti paras. Taltioinnin laatu ei ollut kovin päätä huimaava, mutta ei se kauheasti haitannut. Monta erinomaisen loistavaa roolisuoritusta. Nancy Carroll oli ihan huippu Joan Scott-Fowlerina - ja täysin Olivierinsa ansainnut. Näytelmä sai myös 3 muuta Olivier-palkintoa.

Ja tietysti Benedict Cumberbatch David Scott-Fowlerina oli ihan loistava, siis niin mielettömän hyvä ettei paremmasta väliä. Teatterilava on kyllä se paras paikka tälle miehelle.

Faye Castelow on myös erinomainen Helen Bannerina, joka on kihloissa Davidin serkun kanssa ja joka rakastuu itseään reilusti vanhempaan Davidiin. Yksi parhaista sivurooleista oli John Reid, eli Adrian Scarborough, joka sai myös sivuosa-Olivierin roolistaan...Pariskunnan luona lorviva puolijuoppo, jolla on kuitenkin tärkeä rooli Joanin uskottuna. Ja joka sohvalta heittelee hyviä kommentteja, mutta on lopulta myös jonkunlainen järjen äänikin.

Faye Castelow ja Benedict Cumberbatch

Näytelmän keskiössä oli nelikymppinen bailaava pariskunta, jotka haluavat jatkaa nuoruutta ja bilettämistä. Kunnes mies ihastuu itseään reilusti nuorempaan naiseen, joka haluaakin perustaa kodin, muuttaa maalle, hankkia lapsia jne. Ja ennenkaikkea parantaa miehen alkoholismilta.

Wikipedian tiivistelmä:

David and Joan Scott-Fowler were 'Bright Young Things' of the 1920s, whose ambition is to treat everything as trivia and to live lives of pure sensation. They always maintained that they married for amusement and not for love. However, Helen Banner, a serious young woman, has fallen in love with David and is determined to change his lifestyle, free him from Joan, stop him from drinking and re-awaken the serious historian in him. 

Unfortunately, Joan does indeed love David very deeply and is trapped by her posture of carelessness. At a party they are holding, Joan is bruised by the clash between private agony and public joy and she kills herself. The characters are shattered by the revelation and even though David and Helen plan to get away from this life, the play ends with a clear sign that David will continue as he did.

Näytelmä sai hirveän upeat arvostelut aikoinaan, ja ihan syystä.

 Yksi erityisen hieno juttu oli kuulla Benedict soittamassa pianoa!

The Guardianin kriitikko Michael Billington kirjoitti mm. näin:
 
But what makes the play so gripping is Rattigan's ­ability to see the sadness of these doomed fantasists as well as their superfluity.

The marvel of Sharrock's production, however, lies in its microscopic detail: there's a moment when the magnificent Nancy Carroll, as David's wife, shattered by the news that he plans to leave her, simply sits rock-still in a chair ­conveying a wealth of unspoken torment. But ­everything about this production is dead right, from the orgiastic partying of the ageing socialites, even including a glimpse of oral sex on a balcony, to the use of a haunting 1920s foxtrot, Avalon, with its echoes of Puccini.

The individual performances are excellent. Benedict Cumberbatch ­conveys not just the surface ­smoothness of the self-destructive David but also the intelligence of a man who ­realises he is a wastrel. Faye Castelow is all swan-necked determination as the naively redemptive Helen, John ­Heffernan captures the knotted anguish of her discarded boyfriend, while Adrian ­Scarborough is unimprovable as a ­parasitic house guest who acts as a Pinerotic raisonneur.

 Nancy Carroll & Benedict

Charles Spencer, Daily Telegraphin kriitikko, kirjoitti näin:

The performances are first rate. Nancy Carroll is almost unbearably moving as the apparently jolly and resilient Joan Scott-Fowler who has never quite dared to reveal to her husband just how much she loves him. Her eerily quiet sobs and shrieks when she learns he is trading her in for a younger model provide the play’s emotional heart. 

Adrian Scarborough gives a funny and touching performance as the apparently parasitic friend, delivering one-liners with delicious aplomb while slowly revealing a deep sense of morality. Benedict Cumberbatch is compelling as the alcoholic husband who sees a chance of a better life but realises he cannot bring it to fruition.

New Statesmanin kriitikko sanoi näin: On paper, it might be hard to see why she falls for him, but on stage Benedict Cumberbatch, from the moment he enters, radiates a charisma that could blind a girl to his emotional immaturity and selfishness.

Tämä oli kyllä teatteria parhaimmillaan. Tykkäsin ihan hirveän hurjan paljon :-) Arkistossa meni viitisen tuntia, koska katsoin After The Dancen jälkeen myös Frankensteinin toisen version. Mutta teen siitä erillisen postauksen, koska torstaina näin sen toisen version, niin käsitellään ne sitten samalla.

Frankenstein / NT Live

Eilisen paras uutinen oli se että National Theatren viime kevään huippumenestynyt Frankenstein palaa - elokuviin!! Eli NT Liven uusintanäytöksessä ensi kesänä johonkin aikaan näytetään taas tämä hieno tuotanto. En tiedä missä kaikkialla, laitoin Finnkinolle eilen viestiä että tuleeko se myös Suomeen, mutta katsotaan. Piti mennä se katsomaan sinne NT:n arkistoihin tietokoneen ruudulta, mutta nyt onkin mahdollisuus nähdä valkokankaalla!! Jippii!! Siitä on tekeillä myös dokumentti.

NT:n Frankenstein sivu

24.1. jaettiin Lontoossa muuten myös Critics Circle Theatre Awards palkinnot, ja Benedict Cumberbatch palkittiin Frankensteinin roolistaan parhaana näyttelijänä. Siis sen lisäksi että sai marraskuussa ko. roolista myös Evening Standard Theatre Awards-palkinnon parhaana näyttelijänä (yhdessä Jonny Lee Millerin kanssa).

Eli uusintaesityksen päivämääriä odotellessa! Toivottavasti saadaan vielä molemmat versiot. Kun herrat vaihtoivat roolejaan vuoroiltoina. Yläkuvassa BC hirviönä ja alakuvassa tohtorina.

NT:n arkisto yms

Eli kakkoskauden vika jakso Limerick, 2010 jouluspesiaali (Molokai) ja kolmoskauden 4 ekaa jaksoa Qikiqtarjuaq, Paris, Newcastle ja Ottery St Mary (jossa mennään autolla, eikä lentokoneella, koska pitää kuljettaa piano).

Toi Qikiqtarjuaq-jakso oli varmaan parhaita kaikista, mä nauroin niin että meinasin pudota sohvalta. Ja Newcastle-jaksossa oli Cumberbatch sairaana ja sitä tuurasi Tom Goodman-Hill, joka oli myös aika hyvä. Mun piti toi sairastumisjuttu kysyä Twitterissä Cumberbatchwebin ylläpitäjältä Naomilta. Jonka sivut on muuten paras tietolähde koskien herra Cumberbatchin uraa, oli se sitten teatterissa, elokuvissa tai tv:ssä (tai radiossa, niinkuin tässä tapauksessa). Cumberbatchweb Niin, tossa Paris-jaksossa Ben kuulosti flunssaiselta ja vaativa rooli NT:ssä sitten samaan aikaan, niin oli sitten kipeänä yhden eli seuraavan jakson ajan.

No anyway, sitten samalla keskusteltiin siis Frankensteinista, mikä meni National Theatressa viime keväänä (ja missä Benedict ja Jonny Lee Miller vuorottelivat keksijänä ja hirviönä, ja saivat juuri siitä hyvästä Evening Standard Theatre Award palkinnon viime marraskuussa. Joka ensimmäistä kertaa jaettiin kahtia kahden näyttelijän kesken. No, olihan se roolikin jaettu :-)

Tämä oli niitä NT Live-esityksiä, mikä meni Finnkinossakin joskus maaliskuun tietämillä. Olin toinen jalka menossa katsomaan (kun oli vaan se yksi esitys), mutta jotain tuli ja en mennyt. Ja olen katunut sitä kovasti. Ja luulin että toivoni nähdä se on ikuisesti mennyttä, koska sitä ei selkeesti julkaista DVD:llä tai online-juttuna (niinkun Much Ado About Nothing).

Mutta Naomi vinkkasi että NT:n arkistossa on tallenteet kaikista näytelmistä mitä siellä on esitetty, ja niitä saa mennä sinne katsomaan kunhan varaa ajan etukäteen. Joten laitan sinne mailia ja kysyn saako tulla katsomaan ensi maaliskuussa. Ollaan 8.3. Lontoossa, koska meillä on ne teatteriliput The Recruiting Officeriin, jotta kai siellä sit vois olla toisenkin päivän tai jotain. Ja katsoa molemmat versiot Frankensteinista sekä Naomi suositteli erittäin lämpimästi myös After The Dancea, mikä oli ohjelmistossa 2010 kesällä ja sai hirveän ylistävät kritiikit.

Toi oli kyllä päivän paras juttu, toi vinkki National Theatren arkistosta :-)