Present Laughter / Old Vic 9.7.2019

Aina ei esitys vaan toimi, vaikka kuinka osatekijät olisivat kunnossa. Tai sitten mussa on joku vika, koska kyllä muu yleisö nauroi paljon ja katketakseen ja pomppasi seisoen aplodeeraamaan. Mutta kun farssi ei ole mun juttuni, ja taas kerran se tuli todistettua. Miksi mä sitten niitä änkeän katsomaan? Todella hyvä kysymys, mihin en ole sieluani tutkittuani löytänyt mitään vastausta. Täytyy tunnustaa että nyt tämä farssius tuli puskista.

    

Noel Coward oli hyvin tuottelias näytelmäkirjailija ja paljon hänen juttujaan olen lavalla nähnyt. Mutta en muista että tämänkaltaista perusfarssia olisin ennen. Näin jälkikäteen pohdittuna olisin voinut elää ilmankin tätä, mutta ei sitä aina voi tietää, siis millainen esitys on luvassa. Ja kun ohjaajana on Old Vicin taiteellinen johtaja, suuresti kunnioittamani Matthew Warchus ja pääosassa aina ihana Andrew Scott, niin sitä jotenkin ajattelee että hyvä siitä tulee. Ja olihan Present Laughter "ihan kiva". Jos on farssin ystävä.

Päähenkilö on nelikymppinen näytelmädiiva Garry (Scott) jonka ympärillä kaikki pyörii ja tapahtuu. Lavalla on hänen kotinsa olohuone, vinkeästi sisustettu, ja siihen johtaa viisi (5) ovea. Ensimmäinen vihje siitä mihin suuntaan mennään. Koska ei niin isoa ovimäärää tarvita kuin farssissa.

Afrikankiertue odottaa, mutta sitä ennen hän kerkeää sotkeentua monenlaisiin ihmissuhteisiin, niin naisten kuin miestenkin kanssa. Tässä tosin sovittaja (oletettavasti Warchus) on ottanut moderneja vapauksia näytelmän (alunperin nimeltään Sweet Sorrow) kanssa. Koska siinähän ei toki miessuhteita ollut. Tässä on, enemmänkin. Tämä on hyvin omaelämäkerrallinen näytelmä, mutta Coward ei vaan voinut näitä siihen aikaan näin suoraan sanoa. Näytelmä valmistui alunperin jo 1939, mutta sota keskeytti harjoitukset ja siksi se pääsi lavalle vasta 1942. Joka tapauksessa, useamman henkilön sukupuolta on tällä kertaa muutettu, joten teksti ehkä resonoi enemmän tätä aikaa. Kaikilla tuntuu olevan suhteita toistensa kanssa nimittäin.

Keski-iän kriisissä kamppaileva Garry aiheuttaa itse kaikki suhdesolmunsa, mutta pitää silti itseään syyttömänä kaikkeen. Näyttelijät tekevät kyllä hyvää työtä, ja tyylistä tulee mieleen joku vanha mustavalkoinen elokuva. Hieman sellaista yliartikuloivaa ja liioiteltua, karikatyyrimäistä näyttelemistä. Sopii tähän kyllä. Sophie Thompson on ihan mainio sihteeri, joka on äitihahmona Garryn ankkuroiva voima. Indira Varma on myös ihana ex-vaimona mistä Garry nyt vaan ei ole saanut aikaiseksi erota.

Scott on aivan oivallinen hyvin teatraalisena ja kaikkeen ylinäyttelemisellä reagoivana. Välillä tämän maneerit kyllä jo hieman häiritsevätkin. Ne on nähty jo niin monta kertaa lavalla (kauheaa, saako tämmöisestä valittaa). Abdul Salis managerina tekee myös huikean hienon roolisuorituksen, varsinkin saadessaan hysteerisen kohtauksen. Ja sitten on superlipevä Joe (Enzo Cilenti) - joka sotkee pakkaa säätämällä vähän kaikkien sängyssä.

Rob Howellin lavastus on jotenkin art deco-tyylinen, ja saman miehen puvustuskin tosi hienoa. Hyvin se Garryn luksuselämä tulee esille kaikessa. Musiikkivalinnat toimivat, jos kohta esityksen päättävä Queenin Somebody to love tuntui hieman kliseiseltä. Joo, Garry on sisimmässään yksinäinen, huolimatta menestyksestään niin teatterimaailmassa kuin ihmisten sänkykumppaninakin. Mutta kyllä se selviää ilman alleviivaustakin.

En tiedä miksei tämä nyt vaan oikein iskenyt minuun. Olinko liian väsynyt vai odotinko jotain muuta? Ja loppu on tosi tökerö, ja äkillinen. Ja vieläpä hyvin erilainen kuin alkuperäisessä. No, summa summarum, aina ei voi kaikki näytelmät olla minun mieleeni. Olihan tämä varmaan hauska ja kepeä, ja jos tykkää farssista niin... eikun lippuostoksille. Ja toki ellei ole nähnyt koskaan Andrew Scottia lavalla, niin kannattaa siinä mielessä katsoa.

Stage doorilla oli meitä vaan 22 henkeä eli hyvin rauhallista. Old Vic on remontissa (rakentavat vihdoin lisää vessoja!) joten tilapäisesti vessat ovat sivukadulla konteissa. Konttien takia stage door -järjestelytkin on hieman erikoiset. Kaikki muut näyttelijät ja henkilökunta poistuu siitä oikeasta ovesta mutta Andrewille on tehty oma alue, pois liikenteen seasta. Eli pakko valita haluaako yhden tähden nimmarin vai kaikkien muiden. Olin jotenkin niin pettynyt esityksestä, että en meinannut mennä koko stage doorille, vaan lähteä suoraan kotiin. Menin silti, kun nyt olin tuonut suklaata miehelle. Ja olihan se aika mieltä lämmittävää kun hän (taas kerran) muisti minut! Jotenkin me ollaan aina niin valokuvauksellisia yhdessä :-D

Esityskuvien copyright Manuel Harlan, muut kuvat omia, stage door kuvan otti Andrew Scott.

Royal Court Theatren kevät

Muutamakin mielenkiintoinen näytelmä tulossa ensi keväänä Lontoon Royal Court Theatreen. Tammikuussa ensi-iltaan John Donnellyn uusi eli The Pass. Pääosassa Russell Tovey!

Onneksi olen tammikuussa paikan päällä eli ennakkonäytöksiin pääsen.

In a high end hotel room, rising football stars Jason and Ade are living the dream. Goals, girls and glory. Tomorrow they make their first team debut. But the game starts before you’ve even walked out the tunnel.

 

Twelve years. Three hotel rooms. A lie lived.

An agile new story about sex, fame and how much you’re willing to lose in order to win.


Huhtikuun alussa ensi-illan saa Simon Stephensin uusi näytelmä Birdland. Pääosassa Andrew Scott. Jos mahdollista, tämä on vielä kiinnostavampi... Stephens vastasi The Curious Incident of the Dog in the Night-Timen sovittamisesta teatteriin... Niin ja viime kesänä näin sen Sea Wallin (Scottin monologi) minkä käsikirjoittamisesta Stephens vastasi myös. Juu, koitan toukokuun alussa mennä sitten katsomaan tuota.

The last week of a massive international tour and rock star Paul, is at the height of his fame. Everybody knows his name. Whatever he wants he can have. He can screw anybody he wants to. He can buy anything he desires. He can eat anything. Drink anything. Smoke anything. Go anywhere.

As the inevitability of the end of the road looms closer, and a return home becomes a reality, for Paul, the music is starting to jar.

A piercing new play looking at empathy, money and fame.

Lipunmyynti jäsenille alkaa nyt torstaina ja muille ensi viikolla. Koska olen jäsen... niin saatanpa ostaa liput samantien. Menevät loppuun kummatkin varmaan aika nopeasti.

Tänään (torstaina) Guardian kirjoitti Royal Courtin keväästä kanssa...

It will mark Scott's first appearance at the Royal Court since he starred opposite Ben Whishaw in Mike Bartlett's Olivier award-winning play Cock. 

Ja heleijaa, mulla on nyt sitten liput The Passiin että kahteen Birdland esitykseen. Liput ovat menneet aika rivakkaan, että saas nähdä jääkö muille kuin kanta-asiakkaille mitään.

Emperor and Galilean / NT Archive 4.11.2013

The Sea Wall / National Theatre 30.7.2013

Kirjoitin jo 3.7. tästä eli miten onnistuin saamaan lipun esitykseen!

Mutta siis, yksi heinäkuisen Lontoo/Manchester/Glasgow-matkan ilopilkkuja oli Sea Wall -näytelmän näkeminen Lontoossa; NT:n väliaikaisteatterissa The Shedissä 30.7. Sehän on se punainen puuliiteri mikä on tökätty keskelle pihaa. Korvaamaan suljetun/remontoitavan Cottesloe-näyttämön. En ole siellä aiemmin päässyt käymäänkään, joten tämä oli oikein hyvä hetki vierailla.

Teatteriseurana mulla oli Helen. Paikat olivat erinomaisen hyvät, eli toisella rivillä oikealla puolella katsomoa. Paikkana Shed oli hyvin samanlainen kuin Donmar Warehousekin, eli katsomot kolmella sivulla, permannolla vain muutamia rivejä (ehkä 4-5) ja parvella sitten ehkä 3.

Tätä näytelmää esitettiin alunperin Bush Theatressa 2008 ja seuraavana vuonna Edinburghin festivaaleilla. Ja nyt sitten uusintana, oliko se nyt 7 näytöstä. Tästä on myös tehty leffaversio, jonka saa ladata netistä omakseen 6 eurolla. Lisätietoja ja traileria sun muuta löytyy Sea Wallin sivuilta. Siellä on myös haastatteluja jne.

Andrew pasteerasi lattialla jo kun yleisö saapui paikalle.

Esityksestä sitten. Se oli Andrew Scottin monologi. Koskettava tarina, joka oli hauska ja surullinen ja kaikkea siltä väliltä. Andrew'lla oli päällään vaan farkut ja t-paita sekä rekvisiittana vesipullo, josta joi välillä. Muuten se oli vaan mies keskellä lattiaa. Todella hienosti herra ottaa yleisön ja hanskaa roolinsa. Kovin pitkähän tämä ei ollut, reilut puolisen tuntia. Mutta ei ne liputkaan kalliit olleet, olisko olleet £12.

Teksti NT:n sivuilta:

Things for Alex are good. He loves his wife, his daughter, his city, his job. But sometimes the force of life can crash against you. Sometimes everything you thought you could always depend on can be taken away.

Sea Wall is a story about family, fear and the things that can’t be undone.

Performed by Andrew Scott, who recently won a BAFTA for playing Moriarty in the BBC's Sherlock, and written by Simon Stephens whose previous plays include Port and The Curious Incident of the Dog in the Night Time (National Theatre).

Esityksen jälkeen mentiin stage doorille, mutta ei herraa näkynyt. Siellä oli meitä parisenkymmentä henkeä. Aikamme odottelimme, sitten siihen tuli joku tyttö, joka sanoi että Andrew on siellä Shedin baarissa. No, en oikein tiedä minne ne muut ihmiset menivät, jäivät kai odottelemaan ovelle. Me Helenin kanssa mentiin baariin, ja siellä Andrew oli, 4 hengen seurueessa istumassa pöydässä. Mulla oli sille suklaata ja kortti, joten menin sitten hyvin kohteliaasti tiedustelemaan audienssia. Annoin lahjani ja Andrew oli oikein ilahtunut ja raapusti nimmaria ja suostui kuvaankin. Ja vakuutteli etten häirinnyt (ja lupasi jopa mennä myöhemmin stage doorillekin, kun sanoin että siellä on paljon porukkaa).

Kaiken kaikkiaan siis mukava ilta. Hyvin esitys kantoi yhden miehen varassa, kun mies on noin taitava näyttelijä. Ja hyvin mukavakin vielä :-) (Mutta pieni ja hoikka se kyllä oli, melkeen yhtä solakka kun Ben Whishaw)

Design For Living / V&A Archive 23.7.2013

Andrew Scott ja Sea Wall

Joskus minäkin olen oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tai ainakin siis koneen äärellä. Olin tiistaina alkuillasta Hämeen Luontokeskuksella Tammelassa, kun olin tuomaroimassa Mustialassa ensin päivän. Kesäteatterille menoa odotellessa istuskelin luokkarilla pari tuntia juomassa Riikan kanssa teetä (ja syömässä juuri uunista tullutta feta-tomaatti-metwurstipiirakkaa)...

...ja huomasin Twitteristä että National Theatren tilapäisteatterirakennus The Shed toimii kotipaikkana muutaman illan ajan Andrew Scottin tähdittämälle Sea Wall -näytelmälle. Tämä yhden miehen pikkunäytelmä (kesto puolisen tuntia) palaa lavoille seitsemän esityksen ajaksi heinä-elokuun vaihteeseen. Alunperin 2008 menestyksellä esitetty monologi on Simon Stephensin käsialaa (tuo mainio mies mainion The Curious Incident of the dog in the Night-time -näytelmän takana, siis vastasi Mark Haddonin kirjan adaptoinnista lavalle).

No, samantien allakka esiin, kirjautuminen NT:n sivuille ja lippujen ostoon! Koska The Shedissä on vain vähän reilu 200 paikkaa, ja Andrew Scott on aika kovassa nosteessa, niin nopea sai olla. Kaikki esitykset möivätkin loppuun saman illan aikana. Huraa! Mulla on nyt sitten heinäkuun lopulle 2 lippua, katsotaan kenet saan seuraksi :-) Tosi kiva päästä vihdoin tsekkaamaan millainen se The Shed on sisältä! Ja nähdä vihdoin Andrew Scott lavalla! Mies taitaa olla itsekin innoissaan jättäessään Moriartyn roolin taakseen?

Teatteri/Whishaw-kuumetta ilmassa

Sunnuntaina alkanut flunssa on edennyt räkävaiheeseen ja jatkan siis vuoteen omana pötkötystä. Huomenna pitäisi lentää Lontooseen muutamaksi päiväksi, ja tässä vaiheessa jäisin mieluummin sängyn pohjalle sairastamaan.

Mutta kuumeista oloakin pahempaa on teatteri-kuume, joka taas on nousussa. Lontoossa luvassa 3 näytelmää livenä (Di and Viv and Rose Hampstead Theatressa torstaina, Privates on Parade Noel Coward Theatressa perjantaina ja Richard III Apollo Theatressa lauantaina). Lisäksi to ja pe päivät vietän National Theatren arkistossa katsomassa vanhoja näytelmiä.

Muu ohjelma on vielä hieman auki, paitsi sunnuntaina osallistun The Sherlock Holmes Society of Londonin vuosilounaalle. Vuosi-illallinen lauantaina on iltapukujuhla ja aika tyyris, jos kohta parlamenttitalon jossain salissa, että olisi ollut sikäli kiinnostava. Vieraspuhujana on kirjailija Kim Newman. Mutta lounas on sitten sellainen epämuodollisempi tilaisuus.

Teatterikuumetta on myös lietsonut (tai ehkä se on saman kuumeen alalaji?), Ben Whishaw-kuume, joka oli jo hetken paranemassa. Tai ainakin lämpötilat laskeutuneet normitasolle. Mutta ei. Eilen vietin useamman tunnin katsellen kaikkia vanhoja haastatteluita netistä, tänään mailasin Old Vic Theatreen onko siellä mahdollista katsoa vanhoja näytelmiä NT:n arkiston tapaan.

Ihan pakko olisi päästä näkemään Whishaw'n läpimurtorooli Hamletina vuodelta 2004, kun Trevor Nunn ohjasi juurikin valmistuneen 23-vuotiaan näyttelijän menestykseen. Ja samoin mailasin Royal Court Theatreen samasta asiasta, siellä kyseessä oleva näytelmä on muutaman vuoden takainen Cock, jossa Ben Whishaw ja Andrew Scott esiintyvät yhdessä.

Andrew Scott ja Ben Whishaw

Tähän Whishaw-kuumeeseen liittyy myös seuraava video. Simon Annandin monikymmenvuotinen projekti, missä hän valokuvaa näyttelijöitä sen viimeisen puolen tunnin aikana mikä on juuri ennen lavalle menoa. V & A museon pieni dokumenttielokuva siitä kuinka Whishaw valmistautuu... juurikin tuohon Royal Courtin esitykseen.

Olipas muuten Old Viciltä nopeaa toimintaa, meinaan vastasivat mailiini samantien! Old Vicin arkistoja säilytetään University of Bristolissa, joten lähetin sinne mailia. Niiden teatteriarkistot (näemmä aika paljon muitakin teattereita) on kaikille avoimet ja ilmainen! Huhtikuun Wales-reissulla vois poiketa sitten, JOS se näytelmä niillä on katsottavissa. No, ei ollut, nekin vastasivat tosi nopsaan.

Mutta, V&A museossa on myös The V&A Theatre and Performance Archives - ja sieltä löytyy mm. tämä Hamletin kopio! Himpura, on ilmainen ja toimii samalla systeemillä (ilmeisesti) kuin NT:n arkistokin, eli periaatteessa vaan tutkijoille ja ennakkoon aikaa varaamalla. Sieltä löytyy mm. Daniel Radcliffen tähdittämä Equus (2007), Ibsenin Hedda Gabler (2005), missä Cumberbatch sekä Design For Living (2010) missä Andrew Scott ja Tom Burke... Ja Boeing Boeing (Mark Rylance ja Roger Allam), joka olisi nyt sunnuntaina kahdelta ilmaisnäytöksessä siellä, mutta kun olen SHSL:n lounaalla... Voi helvata, siispä tarttee alkaa miettiin millonka olisi aikaa istua tuolla. On auki vain ti-pe.

Pari Whishaw-haastattelua vuosien varrelta vielä tähän loppuun. Ensin Out-lehdestä keväältä 2011, kesäkuulta 2011 The Guardian-lehdestä (näyttelemisestä ja The Hour-sarjasta) ja viime marraskuulta GQ-lehdestä (Bond-painotteista). Viimeksimainitussa myös aika hienoja muotivaatekuvia.