maanantai 3. helmikuuta 2020

Onks Noloo? / Ahaa Teatteri 3.2.2020

Kukapa meistä ei olisi joskus (tai aika useinkin) joutunut enemmän tai vähemmän noloihin tilanteisiin. Tai joutunut häpeämään jotakuta muuta, vaikka vanhempiaan, sisaruksiaan tai kavereitaan. Tai ainakin itseään. Moni juttu on niin pieni että se unohtuu pian. Jotkus isommat saattavat jäädä vaivamaan loppuelämäksi.

Ronja Salmen kirjoihin perustuva Onks noloo? sai ensi-iltansa (kantaesitys muuten!) Ahaa Teatterissa tällä viikolla ja pääsin maanantaina ennakkoon katsomaan mitä kivaa ahaalaiset tällä kertaa ovat keittäneet kokoon. Ohjauksesta ja dramatisoinnista vastasi tällä kertaa Samu Loijas. Kirjat on lukematta, mutta varsin kiva ja kompakti esitys niistä on saatu aikaan. Tunnissa keretään lavalla nolostua moneen kertaan, mutta myös hienosti selviytyä tilanteista. Kunhan on rinnalla hyvä kaveri niin pikkujutut tulee voitettua helposti. Ja kaikki mokailee, niin ei kannata jäädä vellomaan niihin juttuihin.


Luokan tyypit ehtivät tunnissa monenlaista. Kalapuikkojen syöntikisasta pikkuleipien myyntiin ja vierailevan opettajan kiusoittelusta leirikouluun. Siellä metsän siimeksessä pääsee suunnistamaan, ja kukapa mitään paperikartoilla tekee kun on älylaitteekin. Suunnitelma toimii hyvin niin kauan kun akku kestää. Sen jälkeen saattaapi vaikka karhu tulla popsimaan. Tai peikko. Ja onhan leirikoulussa diskokin, ja karaoke!

Päähenkilö Petja (Kalle Kurikkala) häpeilee lauluharrastusta ja hössöttävää isäänsä, mahan murinaa ja pieruja, huonoa hiuspäivää luokkakuvassa, leirikoulupikkuleipien myyntiä ja uintitaidottomuuttaan En muistanutkaan miten nuorten elämässä on näin paljon noloja juttuja! Mutta eiköhän Petjakin lopussa huomaa että turhaan häpesi ja nolosteli! Kurikkala osaa kyllä ujuttautua oivallisesti murrosikäisen pojan nahkoihin - superhienoa työtä! Eikä muukaan porukka jälkeen jää. Jussi Jätinvuori on mainio energisenä ja hieman häilyväisenä kaverina Tonina ja myös ylitouhukkaana Petjan isänä.


Ehkä mun suosikkityyppi on kuitenkin Helena Puskan huippuope, joka on pirtsakka ja ymmärtäväinen. Helena vetää myös toisenkin roolin; Malik on rempseä peliriippuvainen säätäjä, aika symppis loppuviimein, vaikka alussa vähän ärsyttikin. Juulianna Mäkelältä sujuu niin ranskalainen vieraileva opettaja, roolipelaava luokkakaveri Aleksi, pikkuleivät ostava kyylä-mummo (mikä tyyppi!), Petjan ihastuksen kohde Elsa ja vielä äitikin. Tätä kutsuisin moniosaamiseksi!

Ahaalla tehdään hommat pienimuotoisesti, kiertävä teatteri kun on. Silti lavastus on yksinkertaisuudessaankin usein hieno, kuten nytkin, Perttu Sinervon tekemänä. Liikuteltavia sermejä ja niihin projisoituja Tuomas Liuksen piirroskuvia.

Vaikken iällisesti ehkä ihan kohderyhmää olekaan (piti googlettaa että minkä ikäisiä nämä tyypit on, niin 6-luokkalaisia eli n. 12-vuotiaita) niin silti taas kerran viihdyin katsomossa mainiosti. Tämä on oikeasti tosi hauska ja kiva näytelmä jossa sai nauraa. Ja muistella toki omia noloja lapsuusmuistoja, niitä kuulkaa piisaa. Eikä ne nolot kommellukset lapsuuteen tai nuoruuteen jääneet, ehei. Mutta ehkä niille nykyään osaa paremmin jo nauraa, ainakin jonkun ajan päästä.


Ahaa Teatteri tekee oikeasti tosi hienoa ja tärkeää työtä lasten ja nuorten parissa. Siksipä onkin todella ikävä kuulla siitä miten joissakin lähialueen kouluissa on tehty päätös ettei kulttuuririentoihin osallistuta. Joissain kouluissa ei sallita edes vanhempien keräävän rahaa että oppilaat pääsisivät teatteriin. Kai sitä tasa-arvolla perustellaan mutta minä en ymmärrä. Ei tämä mikään opetusministeriön päätös ole, vaan aluerehtorien ja päättävien tahojen.

Päiväkoditkaan eivät enää juuri teattereissa käy, koska ilmeisesti vanhempien tahoilta valitetaan ainaisesta rahankeruutarpeesta. Voisiko tässä kaupunki tukea jotenkin asiaa? Käsittämätöntä lyhytnäköisyyttä ettei lapsille ja nuorille anneta edes mahdollisuutta kulttuurielämysten kokemiseen. Tämä näkyy tietenkin suoraan teatterien varauksissa ja sitä kautta toimeentulossa. Ei Ahaa ole ainoa lapsille ja nuorille esityksiä tekevä taho, joten tämmöiset kiellot, rajoitukset ja estot näkyy kaikissa teatteritaloissa. Ei kuulosta kovin tasa-arvoiselta touhulta että teatteriin pääsee vaan niiden perheiden lapset joissa kulttuuria harrastetaan muutenkin. Ja toki yksityisten päiväkotien ja perhepäivähoitajien lapset.

Mutta viekää te ihmiset lapsianne ja sukulaisten lapsia, ja naapurien lapsia teatteriin. Takaan että paremmat eväät elämäänsä saavat. Voipi aloittaa vaikka Onks noloo? -esityksestä (vaikkei tämä ihan pienimmille olekaan).


Esityskuvien copyright Jari Kivelä.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti