Pääomani / Q-teatteri 13.2.2020

Tämä Milja Sarkolan uusin näytelmä Pääomani kannattaa nähdä monestakin syystä. Sen lisäksi että tarina on kiinnostava, suorastaan uraauurtava, niin esitys on tasapainoinen kokemus ja hauskakin vielä ja samalla voi ihailla mestarillista suoritusta. Nimittäin näyttelijä Eero Ritala tekee käsittämättömän ja henkeäsalpaavan roolisuorituksen näytelmän päähenkilönä.

Milja Sarkolan ohjaama, kirjoittama ja yhdessä Katariina Nummisen kanssa dramatisoima Pääomani on kertomus rahasta. Ja samalla toki paljon muustakin. Luokkayhteiskunnasta, perheestä ja taloussuunnittelusta. Sekä miten raha vaikuttaa mm. näihin asioihin. Se on samalla riemastuttava että pohtiva, analyyttinenkin.

Ritala esittää suomenruotsalaista, estoista, pikkutarkkaa ja jopa hieman neuroottista naista sellaisella tarkkuudella, että ihan kuin hän olisi syntynyt esittämään juuri tätä henkilöä, juuri tähän näytelmään. Pienten eleiden ja ilmeiden avulla Ritala esittää häveliäisyyttä, närkästystä, iloisuutta ja ties mitä.  Nimenomaan taika on näissä tosi pienissä jutuissa. Ne katseet! Ei sitä aina tarvita suurta meikkimäärää, koruja tai korkeita korkoja naisen rooliin. Tämä Ritalan Nainen on tyylikkäästi mustiin ja harmaisiin pukeutuva, ja kovin hillitysti naisellinen. Vain kaulassa roikkuva pallokoru ja käsilaukku on myönnytys naiseudelle.

Rahasta on niin vaikea puhua (edes pankkivirkailijalle) että siitä on kuiskattava. Puolison kanssa kaikki maksetaan puoliksi vaikka Naisella on varallisuutta. Niitä lukuja tämä ynnäilee tämän tästä. Rahaa on, ja monenlaiseen hyväntekeväisyyteen sitä menee, mutta kerjäläisille ei liikene. Suomen kaduilla pitää saada olla rauhassa! Raha-asiat aiheuttavat Naiselle stressiä ja unettomuuttakin; riittääkö rahat, entä se henkivakuutus, miten sijoitusrahastot tuottavat. Suhtautuminen rahaan ja työn hintaan näkyy myös oman siskon kanssa käydyssä saunanrakentamistalkoilukeskustelussa ja virolaisten siivoojien palkkaamisessa. Jotenkin Nainen tuo niin hyvin esille miten vaikea suomalaisten on puhua raha-asioista ylipäätään.

Samalla Nainen on myös jotenkin luojansa Milja Sarkolan heijastuma, ammattia myöten. Tätä taiteilijapuolta avataan enemmän toisen näytöksen residenssijaksossa taiteilijakollegoiden kanssa. Sarkola itse ruoti rahateemaa HS:n haastattelussa ensi-illan alla 12.2. näin: ”Peittäminen ja salailu oman varakkuuden äärellä tuottaa hiljaisuutta, ja se liittyy tietenkin myös hienotunteisuuteen. Minua kiinnostaa juuri se, miten ihmiset ratkaisevat päässään ne kysymykset, kun olemme kaikki sen äärellä, että raha tuottaa eriarvoisuutta meidän kaikissa ihmissuhteissamme.”

Muutkin näyttelijänelikosta ovat aivan oivallisia, hypellen roolista toiseen liki lennossa. Tommi Korpela Naisen pitkämielisenä puolisona on rento tyyppi, ja tämän premium-asiakkaita palveleva pankkiiri-sijoitusneuvoja käsienheilutteluineen hulvaton. Entä sitten amerikkalaisena valokuvaajana, hillitön! Laura Rämä on todella muuntautumiskykyinen mm. perheen poikana, pankkivirkailijana ja berliiniläisenä kuvataiteilijana. Lotta Kaihuan Naisen isä ja ennenkaikkea chicagolainen runoilija ovat mainioita tyyppejä. Kokoajan odotan milloin nahkahousuinen ja rintaliivitön runoilija saa vieteltyä Naisen mukaansa.

Eero Niemisen äänisuunnittelu on metkaa. Osa repliikeistä nimittäin tulee nauhalta, ihan muiden näyttelijöiden äänillä (Elmer Bäckistä Jessica Grabowskyyn). Ja täydellisessä huulisynkassa. Näytelmä on myös monikielinen. Suomea ja ruotsia käytetään suloisesti sekaisin ja vilahtaapa siellä siivoojien virokin. Toisessa näytöksessä ollaan taiteilijaresidenssissä Virginiassa joten esityskielikin vaihtuu enimmäkseen englanniksi. Kielillä leikittely on hauskaa, mutta kertoo myös syvemmistä asioista. Nainen puhuu isänsä kanssa ruotsia ja perheensä kanssa suomea, ja tämä korostaa erilaisia taustoja ja jopa hienoista luokkaeroa.

Pääomani avaa hieman myös suomenruotsalaisten mentaliteettiä, tai ainakin sitä mitä itse kuvittelen sen olevan. Kun pariskunta on tekemisissä Miehen junttimaisen veljen (Laura Rämän huikeasti tulkitsemana) kanssa ja tämä utelee raha-asioista, niin luokkaero näkyy erityisen vahvana. On epäsopivaa udella suoraan mitä asunto maksoi, härreguud! Naisen puoliso on sentään melkoisen sivistyneen oloinen, eittämättä Naisen monivuotisen koulimisen tuloksena. Mies on nainut ylöspäin avioituessaan Naisen kanssa, ja vastaavasti Nainen on nainut alaspäin (minkä Mies naureskellen toteaa).

Kaisa Rasilan moderni lavastus yhdistelee ensimmäisessä näytöksessä valkoista, kromia ja pleksiseiniä. Pieniä vitriineitä on sijoiteltu muiden neliömuotojen keskelle. Pleksi toimii hienosti tilojen jakajana ja myös kirjoitusalustana laskelmille ja numeroille. Toisessa näytöksessä kaiken keskiössä on valtava ruokapöytä. Heikki Paasosen valosuunnittelu tukee hyvin pelkistettyä ja valoisaa lavastusta. Riitta Röpelinen on suunnitellut ison määrän pukuja, ja ne kyllä sulautuvat kokonaisuuteen mainiosti, pikkupojan ylisuuresta hupparista taiteilijoiden värikkäisiin luomuksiin.

Esitys saa pohtimaan myös omaa rahankäyttöä, ja ennenkaikkea suhtautumista rahaan ja varallisuuteen. Se avaa monia keskustelukulmia. Mikä on tärkeää jos kuolema äkkiä koittaa, puhtaat vaatteet vai siisti koti, vai kenties joku muu asia? Tekeekö taiteilija töitä intohimosta taiteeseen vai intohimosta rahaan? Tätä samaahan voisi soveltaa joka alalle. Ja se oivallus etteivät rikkaat tee asioita (esim. veronkiertoa) ilkeyttään vaan koska yhteiskunta mahdollistaa sen. Niinhän se menee. Varsinkin toisessa näytöksessä pohditaan paljon alkuperäisyyttä ja tekijänoikeutta taiteessa ja voidaanko etiikka erottaa taiteesta. Ja voiko taiteella tavoitella voittoa, minkä verran raha vaikuttaa taiteen tekemiseen (paljonkin!). Paljon tärkeitä ja kiinnostavia asioita ja ajatuksia, ja hienoa että näistä nyt puhutaan myös ääneen!

Raha määrittelee niin paljon asioita, ja Pääomani auttoi näkemään tämän selvemmin kuin aiemmin.

Pääomani on 2,5 tuntia pitkä, mutta ei se tunnu lainkaan pitkältä. Näytökset ovat keskenään hyvin erilaisia, mutta sama Nainen niissä seikkailee, ja samoja asioita pohditaan, hieman eri näkövinkkelistä ehkä. Odotan kyllä kovasti sisarteosta eli Sarkolan samannimistä pian ilmestyvää kirjaa. Romaani oli ensin, ja näytelmä on sen pohjalta dramatisoitu. Esityksiä on Q-teatterissa toukokuun lopuille asti, mutta mikäli vanhat merkit paikkansa pitää, liput lienevät aika kysyttyjä.


Kuvien copyright Pate Pesonius.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.