lauantai 15. helmikuuta 2020

JukeboXin salat / Tanssiteatteri ERI 15.2.2020

Taas kerran Tanssiteatteri ERI:in koreografit Eeva Soini ja Lassi Sairela ovat loihtineet ehtymättömästä taikapussistaan uuden tanssiteoksen. JukeboXin salat sukeltaa maailmaan muutaman vuosikymmenen taakse, Esson baarin hämyiseen tunnelmaan. Baarin, jota kansoittavat kantapeikot ja uudet tulokkaat, tiskin takana häärää topakka matroona ja nurkassa kököttää jukeboksi. Nostalgiaa, hersyvää huumoria ja taitavaa tanssia, voisiko ihminen muuta toivoa?


Huumori on varmaan ensimmäinen asia mikä Tanssiteatteri ERI:n esityksistä tulee mieleen. En tiedä millainen ihmisen pitää olla ettei näissä esityksissä viihdy. Ja JukeboXin salat saa kyllä kaikki tunteet pintaan. Taas kerran esitys on lyhyistä episodeista koostuva, mutta nyt ne sitoo yhteen Esson baari, tuo menneisyyden mystinen kokoontumispaikka. Imelda Esson roolissa Eeva Soini pitää kuria ja järjestystä, ja välillä heittäytyy itsekin tanssin pyörteisiin, varsinkin unelmoidessaan kultalameissaan Julie Andrewsin I could have danced all nightin tahtiin. Kolme frakkimiestä ilmestyy kuin tyhjästä, vaan lopulta kaikki katoaa yhtä nopeasti kuin ilmestyikin. Illan aikana näemme niin letkeälanteisen Elviksen (Lassi Sairela) - joka hurmaa kaikki baariin kokoontuneet ja kaataa pyllyllään muovituoleja (hän elää!) - kuin muhkeahuulisen (ja -povisen) Dolly Partoninkin (Laura Alho).

Korjaamon junttimiehet haalareissaan ja robottimaisine liikkeineen muuntuvat taikaiskusta notkearaajaisiksi latinomiehiksi kimaltavine trikoineen. Wau mikä kolmikko Lassi Sairela, Toni Laakkonen ja James McNamara onkaan rintakarvatupeineen! Viimeksimainittu pääsee toisenkin kerran esittelemään latinohenkisiä liikkeitään kun Stayin' Alive kajahtaa ilmoille! Tosin surullisestihan tämä loppuu riipaisevan yksinäiseen tanssiin pöydän kanssa. Ehkei suomalainen baariporukka ollut vielä 70-luvulla valmiina kohtamaan moista Pedroa?


Kohtaukset limittyvät tosi saumattomasti toisiinsa, ja tunnelmat muuttuvat salamannopeasti. Koheltava Kisastudio 1971 on riemullinen kuvaus suomalaisesta urheiluhulluudesta, ja aikamoisiin akrobatiasuoritukseen nämä urheilijat yltävät. Huh!

Katsomossa istui myös ryhmä nuoria (ilmeisesti) maahanmuuttajanaisia. Mietin esityksen jälkeen onko esimerkiksi muslimimaissa Elvis tai Dolly Parton miten tuttuja hahmoja. Minkä verran enemmän esitys avautuu jos heidät tietää, ja osaa asettaa historialliseen ja kulttuurilliseen kontekstiin. Mietin myös sitä miten he kokivat lavalla nähdyn parisuhdeväkivaltakohtauksen. Toni Laakkonen ja Karoliina Lummikko mätkivät nimittäin toisiaan turpiin ihan kunnolla, mutta tanssiahan sekin oli. Ei ehkä niin usein tanssiteoksessa nähtyä.

Joskus mietin sitäkin näissä ERI:n esityksissä, että missä menee tanssiesityksen ja esimerkiksi teatterin raja? Koska tässäkin monet kohtaukset olivat kuin hieman liikunnallisempia miniesityksiä, kuin teatterinovelleja. Ja vastavuoroisesti monessa näytelmässä, ja varsinkin musikaalissa, on mukana koreografi, suunnittelemassa muutakin liikekieltä kun joukkokohtauksia. Kai raja on hämärtynyt ja hyvä niin.


Taas kerran Tuula Bergqvist on tehnyt valtavan urakan pukusuunnittelun kanssa. Kymmeniä ja kymmeniä toinen toistaan luovempia ratkaisuita. Kaikki puvut eivät ole kauniita paljettihörhellyksiä tai tanssitrikoita, vaan mukaan mahtuu monenlainen kirjo. Bravo! Mari Aggen valosuunnittelu toimii hienosti kokonaisuutena.

Lisäbonusta hauskoista käsinukeista muutamissa kohtauksissa, nukketeatteri meets tanssi!

Äänisuunnittelu yhdistää baarin ääniä puheensorinasta ja kuppien kilahtelusta vaihteleviin musiikkinumeroihin. Ihanan monipuolista ja nostalgista kyllä. Kuultiin Baddingin Kauas pilvet karkaavat ja Dolly Partonin Jolene, sekä kaikkea siltä väliltä. Kuin parhaastakin jukeboksista. Vaikka tuommoiset Esson baarit ovat kadonneet kirkonkylistä niin muisto elää vahvana. Lavastus on kohdillaan, pieneen tilaan saadaan sopimaan paljon. Monikäyttöinen baaritiski kääntyy ja siirtyy tarvittaessa ja sitten on se jukeboksi. Pieni ihana yksityiskohta on Ilta-Sanomiset -nimisen lehden vaihtuvat lööpit seinällä!


Esitys kestikin vain tunnin ja 40 minuuttia, vaikka ERI;n kotisivuilla luki alunperin 2 tuntia (nyt siellä lukee 1,5 h). En tiedä olisiko tätä lyhennetty kun Tiina Lindfors ei käsiohjelmasta poiketen ollutkaan mukana? Mutta kivaa oli silti. Koko tanssijakuusikko oli monipuolisesti esillä ja kyllä ne hitsi viekööt ovat taitavia. En tiedä mistä ihmeestä he näitä ideoita ammentavat, esitys toisensa jälkeen. Ainoa moite tulee ahtaista jalkatiloista, pitää valita huolella missä istuu että jalat sopivat mukaan. Mutta iso kiitos eriläiset!



Esityskuvien copyright Jari Lairikko.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti