perjantai 22. helmikuuta 2019

Spiraali / Tampereen teatteri 22.2.2019

Kun Tampereen teatteri esitteli kevään uutuksiaan pressitilaisuudessa niin Spiraali nousi sieltä ehkä toiseksi suosikikseni (heti Häpeän rinnalle). Marika Vapaavuori ohjaa, livemusiikkia, sirkusta ja taikuruutta, hypnoosia, Ville Majamaa ja Tampereen Musiikkiakatemian opiskelijoita lavalla. Kuulostaa aika hyvältä, vai mitä?

Ja hienoa katsottavaa se olikin kyllä. Uusia, raikkaita ja taitavia esiintyjiä lavan täydeltä ja toki aina yhä ihana Ville, tällä kertaa illan isäntänä ja hypnotisoinnin salat hallitsevana seremoniamestarina. Toimii. Marjatta Kuivaston suunnittelmissa sirkushenkisissä lavasteissa (punaisia samettiverhoja!) kelpaa esiintyä ja Jonna Lindströmin ylenpalttiset puvut ja kampaukset tuovat tuulahduksen glamouria, estradiviihdettä ja historiaa lavalle. Harson takana soittava kolmimiehinen orkesteri (Samuel Arola, Allan Castellanos ja Aleksi Laukkonen) ovat liekeissä, ja Laukkosen loihtima musiiikki todellakin tukee esitystä hienosti. Silmäkarkkia tarjoili myös Mika Hiltusen valosuunnittelu.


Vapaavuori vastaa niin käsikirjoituksesta kuin ohjauksestakin. Välillä tipahdan juonesta kyllä iloisesti kärryiltä; tapahtumien pyörteet ja historiaan sukellukset vievät mennessään niin kovaa ettei hidas hämäläinen meinaa perässä pysyä. Moni mieltää ajan janaksi. Se alkaa jostain ja päättyy johonkin. Ihminen syntyy ja kuolee. Mutta mitäs jos aika onkin spiraali? Aikamatkustus voisi olla mahdollista ja uudelleensyntyminenkin. Spiraali leikittelee näillä ajatuksilla, ja kohtaamme monenlaisia henkilöitä ja olentoja matkallamme ajan halki ja toiselle puolelle. Esiintyjät ovat taitavia kyllä, sekä tanssi että laulu että erilaiset temput sujuvat. On sirkustelua ja välillä ollaan Japanissa. On uudelleensyntyneitä hahmoja ja sirkuskarhuja. On rakkautta, ja epätoivoa ja näkijöitä. Tragedioita ja ankeita elämänkohtaloita.


Spiraali on hyvin uniikki katsomiskokemus ja vaikken ehkä täysin tempautunutkaan mukaan tarinaan, niin olin hyvin vaikuttunut kunnianhimosta ja nuorten esiintyjien panostuksesta. Minuun menee ihan täydestä yleisöstä napattu Nico (Jarno Hyökyvaara), kunnes huomaan että hänellä on mikki. Siis siihen asti ihan oikeasti uskon että hän on viaton katsoja, joka vain haluaa tulla hypnitisoiduksi. Taitavaa silmänkääntöilyä tuokin arvonta siis. Nicon, ja myöhemmin myös yleisöstä napattu Annan (Roosa Lehtinen), tarina ja historia on se kehyskertomus mitä seuraamme. Lukuisine rönsyineen. Mutta nämä tarinansäikeet sopivat aika saumattomasti yhteen kuitenkin. Miten samankaltaiset ihmiskohtalot toistuvat ajan spiraalissa liki samankaltaisina, ajasta riippumatta.


Ihmisillä on sisäänrakennettuna ikiaikainen tarinoiden kaipuu ja niitä tarinoita Spiraali kyllä tarjoaa. Ja vitsi millaisia musiikkitulkintoja - I put a spell on you polkaisee käyntiin esityksen ja antaa osviittaa siitä millaisia tulevia musiikkialan ammattilaisia lavalla nähdään.

Kaikki esiintyjät olivat kyllä hyviä, mutta karhun (Heikki Järvinen) mainiot temppuilut ja Ella Nummisen eläytyminen japanilaisen kurtisaanin rooliin vakuuttivat.


Ehkä odotin hieman enemmän sirkusta ja temppuja, mutta sain tilalle musiikkia, tarinankerronnan taikaa ja eri aikakausien maailmoja. Ja huikean hienon karhun ja tytön tanssin! Veitsenheittoa! Esityksen taikakonsulttina käytettyä Jose Ahosta olisi voinut hyödyntää vieläkin enemmän. Varsin hienosti muuten vinkataan alussa matkapuhelinten sulkemisesta. Kuinka moni haluaa riskeerata puhelimensa liekehtimisen, kysyn vaan!

Jos haluat nähdä hieman erilaisen esityksen, suuntaa Tampereen teatterille. Spiraalia esitetään huhtikuun alkuun asti.


Kuvien copyright Harri Hinkka.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti