Nyt on jotain komeaa, kimaltavaa, kantaaottavaa ja kaunista
tarjolla kaikelle kansalle. Jemina - The Great American Show lunasti kaikki odotukset, ja tarjosi
vähän bonustakin.
Uskalsin toivoa
räväkkyyttä, upeita koreografioita, vahvaa kommentointia amerikkalaiseen
elämänmenoon, vertaansa vailla olevaa pukuloistoa - ja sain kaiken sen. Jos
menet katsomaan vain yhden esityksen tänä keväänä, olkoot se tämä!
Jyrki Karttunen vastaa koko Jemina-konseptista, ja
tietysti koreografioista. Mutta nyt mukana on myös Heidi Räsänen käsikirjoittamassa
ja ohjaamassa. Kymmenen tanssijaa ja aivan älytön määrä kohtauksia, kuvioita,
juonenkäänteitä - aikamoinen paketti. Mutta huoli pois, hyvin toimii!
Helsinki Dance
Companyn, Helsingin kaupunginteatterin ja Zodiak - uuden tanssin keskuksen kanssa tehty
kimppahanke on kaikinpuolin hersyvä kokonaisuus. Taitava tanssiryhmä
maestro/koreografi Jyrki Karttusen johdolla venyy semmoisiin suorituksiin, että
huh. Pukuvaihtoja on ihan järkyttävä määrä, ja Karoliina Koiso-Kanttilan
suunnittelemat asut pitäisi palkita jollain performanssi-Oscarilla. On
paljettia ja kimalletta, mutta myös maskuliinisia cowboy-ruutupaitoja,
hääpukuja, pikkutyttöjen lyhyempääkin lyhyempiä helmoja. On toppatakkia ja
tuulipukua, sulkakoristeisia päähineitä ja erilaisia satuhahmoja. Jakkupukuja
ja ammustehtaan työntekijöiden ruutumekkoa. Cheerleadereita ja prinsessahäitä.
Just name it! Silmäkarkkia koko rahalla.
Kaapelitehtaan
Pannuhalli on sisustettu Jukka
Huitilan toimesta viehättäväksi yökerhoksi kattokruunujen, pienten
pöytäryhmien ja punaisten kankaiden avulla. Siellä viidellä eri lavalla, ja
vähän niiden ulkopuolellakin, kelpaa esiintyjien. Huitila on suunnitellut myös
näyttävät valot. Tuttuun tapaan Tuomas
Fränti vastaa
äänisuunnittelusta ja musiikista - ja siellä onkin kaikenlaista ihanaa helmeä
joukossa. Ja musiikkityylejä laidasta laitaan.
Eihän tämä mikään
"pelkkä" tanssiteos ole, vaan ihana sekametelisoppa. Stand-uppia,
burleskia, performanssitaidetta, cabareeta, dragshow'ta ja vaikka mitä.
Yltäkylläisyys pursuilee, mutta pysyy hyvin raameissa. Juuri kun tuntuu että
mopo lähtee käsistä, niin palataankin ruotuun. Vaikka hetkittäin on tarjolla
tiivitäkin kannanottoja, niin liian vakavaksi homma ei mene missään vaiheessa.
Pilke säilyy silmäkulmassa. Maailma on mennyt niin kamalaksi paikaksi, että
eihän tässä voi kun nauraa. Moneen muurahaispesään sohaisten saattaa aina saada
aikaiseksi jotain kuhinaa.
Jakkupukuinen
First Lady saattaa joutua salamurhatuksi turvamiehistä huolimatta, mutta Jemina
ei kuole koskaan. Muuttuu vain moneksi. Noitatohtorin avulla sitä voi herätä
uudelleen henkiin. Esityksessä kierrätetään ja muokataan uusiksi paljon
erilaista satuperinnettä. Ja onpahan muuten yksi perhanan upea lohikäärmekin!
Välillä myös edellisen Jemina-esityksen (Jeminan monta elämää)
tyyppejä putkahtaa lavalle, ja hahmoja myös Jyrki Karttusen aiemmista
koreografioista vuosien varrelta. Mutta kuka on hirviö? Minttusuklaat juova
Maire vai nukketeatterimies Sebastian? Tuttuun tapaan Meryl Streep saa osansa.
Ja sitten on taas ihan paras tyttösetäarmeija kirsikkapaidoissaan ja
rintaliivirotaatiotansseineen.
On vaikea poimia
suosikkejaan ja kohokohtia, koska kaikki on vaan niin upeaa katsottavaa. Mä
nostan hattua koko työryhmän lahjakkuudelle ja monipuolisille koreografioille.
Vaatevaihdot menee sujuvasti (kulissien takana käy kyllä varmaan aikamoinen
sutina). Lämmin kiitos tanssijat Auri
Ahola, Anne Hiekkaranta, Jyrki Karttunen, Jyrki Kasper, Aksinja Lommi, Heidi Naakka, Mikko Paloniemi, Justus Pienmunne, Kalle Pulkkinen ja Kaisa
Torkkel. Olitte ihan parhaita, koko konkkaronkka.
Erityismaininta
Mikko Paloniemen hehkeälle kapakkaruusulle ja Heidi Naakan nilja-Sebastianille.
Ja Jyrki Karttusen eri aksenteille (täydestä menee niin germaanisena
tyttösetäupseerina kuin ranskalaisena haute coiture-spesialistina). Jos joskus
tanssityöt teiltä loppuvat, niin voitte heittämällä perustaa jonkunlaisen
performanssi/viihderyhmän.
Oli muuten hauskaa
kuunnella yleisön kommentteja ja katsella reaktioita. Meidänkin pöydässä istui
muutama nainen, jotka kuvittelivat tanssijoista suurimman osan olevan miehiä.
Ehkä on siis hyvä ravistella hieman ihmisten perinteisiin tottuneita käsityksiä
sukupuolten stereotypioista. Tämä jos mikä antaa siihen oivallisia välineitä.
Esitys tarjoaa
paljon naurua (jopa kyynelten läpi) mutta kyllä tämä onnistuu liikuttamaankin
kovasti. Lopuksi esiintyjien kuoriuduttua muotinäytösluomuksistaan ja
keräännyttyään paljaimmillaan yhteen... Siihen vielä Jeminan koskettava
pohdinta: If the Russians love
their children too. Silmiä
pitää pyyhkiä.
Kaikkea
tarjoillaan yltäkylläisesti, ja katsojan vastuulle jää mitä hän ottaa kotiin
viemiseksi tästä performanssitaiteen buffetpöydästä. En voi uskoa että kukaan
ainakaan jää nälkäiseksi, paitsi korkeintaan santsikierrokselle. Esityksiä on
vain 8.4. asti, ja luultavasti tämä Jemina show ei enää palaa! Tiedät siis mitä
tehdä...
Kuvien
copyright Marko Mäkinen.
Näin esityksen
ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti