keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Joulu Soikoon! konsertti / Tampereen teatteri 7.12.2016

Ei tartte olla kummoinenkaan ennustaja sanoakseen että tästä tulee mahtava jokavuotinen perinne Tampereen teatterille! Aivan hirveän viihdyttävä ilta tänään upeiden muusikoiden ja hienojen laulajien parissa. Joulu Soikoon! konsertti keräsi yhteen huippumuusikot, näyttelijät ja taustatiimin. Pia Piltz oli sekä dramatisoinut että ohjannut tämän - bravo!

Tyylikkäät teatterimiehet ja säkenöivä kapellimestari.


Teatterimusiikin Midas eli Eeva Kontu luotsasi pianon takaa 20-päistä Tampere Pops -orkesteria, välillä toki tarttuen itsekin huiluun tai saksofoniin. Bändiä olen nähnyt mm. kapellimestari Santtu-Matias Rouvalin kolmekymppiskekkereissä The Entertainer Tampere-talossa, mutta upeasti soittavat myös hieman pienemmällä lavalla. Loistavaa menoa! Lisäksi mun suosikkibasisti Petri Mäkiharju oli taas mukana soittamassa. Sovitukset olivat virkistävän erilaisia, ja siis erittäin hienoja. Moni kappale oli mulle aiemmin tuntematonkin.

Kulttuuri/teatteribloggaajat Karri, Gekko, Laura, minä ja Talle


Ensimmäisessä satsissa kuultiin hieman perinteisempiä ja rauhallisempia joululauluja. Tai kuten kapu Kontu sanoi, tietäjien merkeissä. Oli Arttu Ratinen (ja Saara Lehtonen & Martti Manninen) laulamassa Varpunen jouluaamuna, upean Saara Lehtosen tulkitsema huikea Christmas lullaby (minkä muistin viime helmikuulta, kun ravintola Kivessä Sugar-musikaalin tyypit tulkitsivat Songs for a new world -biisejä). Sitten oli ihan paras naiskolmikko Pia Piltz, Annamaria Karhulahti ja Saara Lehtonen, vetäisemässä Carola Häggvistin Himlen i min famn. Ja Matti Hakulinen Juicen Jouluvirren kimpussa, huh. Koko ensemble oli pukeutunut näyttävästi mustiin, miehillä vimpan päälle smokit yllä.

Kyllä tämmöisen tekijäjoukon kelpaa kohpotella kuohuviiniä! Kiitos!


Ihania piparkakkuja ja lämmintä glögiä sisältäneen tauon jälkeen jatkoimme hieman räväkämmällä menolla. Nyt mentiin pikkujoulufiiliksissä! Ville Majamaan Sleigh Ride oli varsin vauhdikas ja Arttu Ratinen tulkitsi Jingle Bells punaisiin sonnustautuneen naiskolmikko Piltz/Karhulahti/Lehtonen laulaessa taustoja, vau! Yksi Tampereen teatterin karismaattisimmista nuorista miehistä on saletisti Martti Manninen, ja hänen versionsa biisistä Joulutaivas tähtineen oli yksi illan hienoimpia esityksiä. 

Mutta tarttee sanoa että illan ehdoton kohokohta (myös mikäli aplodien volyymista ja pituudesta voidaan mitään päätellä) oli Annamaria Karhulahti ihanissa jääkarhuntassuaamutohveleissaan (ne oli omat!) ja aamutakissaan laulamassa Kaksion tyttö! Huhhuijaa - siinä saatiin ihailla niin jatsia kuin oopperaakin. Ihan mahtava veto joka jäi varmasti kaikkien mieleen ikuisiksi ajoiksi!

Oli myös hauska nähdä Anssi Valikainen esiintymässä vaihteeksi vaatteet päällä (viimeksi näin hänet Alastomat Kundit Lavalla -esityksessä, yllään vaan pieni siivousessu). Ja entä sitten Mikko Nuopponen, joka viimeksi aiheutti hengenahdistusta nahkahousuissaan Riihimäen teatterin The Grimm Book of Horrors:issa.

  
Tallen kanssa päästiin näin hienoon seuraan: Martti Manninen ja Saara Lehtonen

Raimo Salmen hieno valosuunnittelu oli kaunista katseltavaa taustalla tuikkivine tähtineen. Naispuoliset laulajat vaihtoivat useamman kerran vaatteita, ja esimerkiksi Elisa Piispasen yllä ollut kultakoristeinen puku oli todella kaunis. Kauhean vaikea uskoa että aika vähillä harjoituksilla tässä mentiin. Päänäyttämöllekin olivat päässeet harjoittelemaan vasta tänään.

Loistava ilta siis kaiken kaikkiaan! Ensi viikon torstaina 15.12. on vielä toinen esitys, mihin saa vielä lippuja (vaan ei varmaan enää kauaa). Ja toivon mukaan ensi vuonna sitten uudelleen! Ja sitä seuraavana... ja sitä seuraavana. Jospa tästä tulisi yhtä pysyvä jouluperinne Tampereen teatterille kun Aleksanterin kirkon joulukonsertti (se on muuten taas ensi sunnuntaina) ja Saiturin joulu.

 
Yksi hauskimmista kuvista. Ratisen Arttu poseeraa, mutta mua ei näemmä kiinnosta :-)


Kiitos koko loistava esiintyjäporukka ja Tampereen teatteri! Oli myös tosi kiva tavata paljon tuttuja näin mukavissa merkeissä. Tämmöstä piristysruisketta tarvitaan jokaisen ihmisen elämään (ja hei, mä en edes itkenyt takuuvarmassa itkemisbiisissä Varpunen jouluaamuna!).


Kuvien copyright Sanna Huhtala, Laura Ulmanen ja minä itse. Ottikos joku muukin, Talle?
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti