tiistai 19. marraskuuta 2013

Macbeth / NT Live 18.11.2013

Ehkä Finnkinolla nyt huomataan mitä mainostaminen saa aikaan! Tampereella oli 2 salia käytössä, Turussa 116 henkeä ja Helsingissäkin Maximin iso sali (360 paikkaa) melkolailla täynnä! Ja kaikki vain siksi koska ovat vihdoin ja viimein alkaneet hieman mainostaa (no, ehkä muitakin syitä on). Sekä esitteitä, enemmän näkyvyyttä omilla kotisivuilla ja jopa lehtimainoksia! Ja teatterien ulkopuolellakin (kuvan otin lokakuussa Plevnan edustalla) sellainen iso mainosteline! Sairaan hienoa - pisteet Finnkinolle!


Tänään katsomassa siis viime heinäkuista Macbethiä, sitä Manchester International Festivalsin tuotantoa. Jonka näin livenä paikan päällä, ja sitten muutama päivä sen jälkeen vielä leffassakin NT Live-versiona.

Huom. kahdessa salissa!!

Ja olihan se edelleen tosi upea ja hieno. On se Branagh vaan mieletön, on. Tuli nostalginen olo, ja viime heinäkuun matka mieleen :-)

Oli myös mukava jakaa kokemuksia muiden suomalaisten kanssa, sekä paikan päällä kavereiden, että Twitterissä sitten vielä osin samalla porukalla. Pääsääntöisesti kaikki pitivät ovasti näkemästään. Tosin eivät ihan kaikki, mutta ei kaikkia aina voi miellyttää. Pääasia on että katsojia oli. Ehkä saamme siis nauttia jatkossakin näistä Finnkinolla?

Ainoa mikä esityksessä häiritsi (syövien ja mussuttavien ihmisten lisäksi) oli parisenkymmentä teiniä, jotka kikattelivat muutaman kerran häiritsevästi (joo, musta on tullut tiukkapipoinen teatteripuristi, joka ei suvaitse esityksissä puhumista, syömistä tai väärissä paikoissa nauramista :-) ). Siis tosi hienoa että nuoremmatkin ihmiset käyvät katsomassa, vaikkei Macbethin (tai Shakespearen) englanti ole helpoimmasta päästä, ei vaikka oli tekstitkin (siis englanninkieliset). Veikkaan että joku englanninopettaja patistanut. Ja ehkä siitä syttyy kipinä teatteriin ja/tai Shakespeareenkin. Mutta silti pitäisi olla ihmisiksi.

Veikkaan että parin viikon päästä NT Live:n seuraavassa esityksessä eli Hamletissa ei ole näin paljon nuoria. Ensinnäkin koska Rory Kinnear ei liene kovin tunnettu Suomessa, eikä kovin (media)seksikäskään. Vaikka on eittämättä parhaimpia brittinäyttelijöitä tällä hetkellä. Sen sijaan Frankensteinissa tammikuussa taas yleisö on pääsääntöisesti (teini)tyttövaltaista. Ja veikkaan että saman kohtalon kokee Coriolanus helmikuussa. Viis siitä että harva lienee sitä nähnyt missään, saatikka lukenut, mutta siinä on kuiteskin Tom Hiddleston, tuo kaikkien nuorten naisten päiväunien kohde :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti