Ja miten mielenkiintoisia esityksiä nämä olivatkaan. Keinoäly, virtuaalitodellisuus, robotiikka, tulevaisuus, tietoisuus, minuus, algoritmit, tekijänoikeudet, geenimanipulaatio... Kiinnostavat teemat siis jotka puhuttelevat kyllä tämän päivän ihmistä, oli tämä spefin/scifin ystävä tai ei.
Ensimmäisenä näimme Marko Järvikallaksen näytelmän nimeltä Piraatti, jonka oli ohjannut Tuire Tuomisto. Ollaan jossain määrittelemättömässä tulevaisuudessa ja pariskunnan (Angelika Meusel & Kai Tanner) tytär on kuollut. He ovat kuitenkin hankkineet laittoman piraattirobotin johon tyttären minuus on siirretty. Utelias naapuri (oivallinen Niina Hosiasluoma) ja virallinen taho eli turvallisuusmies (Jan-Christian Söderholm) kuitenkin tarkkailevat tilannetta, ja vanhemmille on raskasta joutua piilottelemaan tietoisuuttaan uudelleen rakentavaa tytärtään. Tämä toimitetaan kuitenkin viranomaisten haltuun, ja tilalle annetaan EU-hyväksytty malli. Sakon uhalla on tämä eurooppalaisen ihmiskuvan standardi pakko ottaa vastaan. Vaan tämäpä herättääkin vanhempien inhon, ei ole enää heidän tytär tämä, vaikka kuinka muistot/minuus olisikin. Piraattirobottina Maija Rissanen ja uutena robottina Minerva Kautto (toimii kertojana).
Monisyinen tutkielma siitä mitä (lähi)tulevaisuus saattaisi tuoda tullessaan ja miten ihmiset siihen suhtautuvat. Hauskakin, mutta jotenkin mustalla tavalla. Saako tälle nauraa? Mihin asti ihmiset ovat valmiita menemään rakkaittensa puolesta? Jere Kolehmaisen äänisuunnittelussa oli elektronista huminaa, kilkatusta ja sellainen kujertava teknoäänimaisemamatto. Myös projisoinnit ovat näyttävät.
Pienen roudaustauon aikana Niina Hosiasluoma puhui hieman ihmisen ideaalista vapaudesta. Niin, mitä se on, siinäpä pohdittavaa.
Harri Virtasen kirjoittama Turingin testi on moneen osaan jakautuva, eri aikatasoissa liikkuva ja aluksi hieman sekavaltakin vaikuttava pienoisnäytelmä. Ohjauksesta vastaa Erik Söderblom ja lavalla nähdään kolme näyttelijää Jan-Christian Söderholm miehenä, Maija Rissanen naisena ja Angelika Meusel vanhempana naisena. Turingin testissä mitataan tekoälyn "älykkyyttä" eli onnistuuko kone imitoimaan ihmistä vastaamalla esitettyihin kysymyksiin uskottavasti ja ihmismäisesti. Kolmikko naputtaa läppäreitään ahkerasti, Turingin testiä tehden. Kuka heistä on ihminen, kuka ei?
Pariskunta riitelee, välillä naisen kropasta kuuluu pahaenteistä ritinää, ovatko toinen tai molemmat androideja? Pikkuhiljaa asiat selviävät... Mies leuhkii tallentaneensa joka riidan (miten kamala ajatus!). Kaikki riidat toistuvat, vuodesta toiseen, aiheet ovat samoja. Välillä konsultoidaan tekoälyterapeuttia siitä onko sitä nyt robotti vai ihminen, niin, millä sen voi todentaa, ainakin siinä vaiheessa kun tekoäly saavuttaa Turingin testissä pärjäävän tason. Ja onko tietoisuudella sukupuolta? Ovatko tunteet vain aivosähköä ja voiko niitä siten olla myös tekoälyllä? Kuinka kauan voi elää toisen kanssa ilman että tämä huomaa eroa androidin ja ihmisen välillä? Voiko robotti nauttia seksistä? Teemmekö itse päätöksiä vai tekevätkö algoritmit ne meidän puolestamme (mietippä vaan omaa somesurffailuasi). Tämä esitys herättää kyllä kiinnostavia pohdintoja.
Täytyy muuten kehua ja kiittää taitavaa näyttelijäjoukkoa. Roolista toiseen vaihdellaan nopeaan ja intensiteetillä heittäydytään kaikkeen. Hienoja roolitöitä kaikilla. Arvostan tämmöistä ammattitaitoa.
Väliajan jälkeen illan kolmanteen, ja pisimpään, näytelmään. Siinä missä Piraatti ja Turingin testi olivat puolisen tuntia kumpikin, on Okko Leon Data Error on kolmisen varttia. Maarit Pyökärin ohjaama esitys on hetkittäin ratkiriemukas, ja hetkittäin tulee kyllä haikean surku ja sääli päähenkilöä. Nenäänsä kaivava perusmiesjunttiäijä Matti (Mika Piispa) katselee telkkarista kuinka multimenestynyt upea Elena (Minerva Kautto) kertoo talk show'ssa vetäytyvänsä sivuun eri hommistaan (joita kyllä riittää). Matti päättää että Elena on nainen hänen makuunsa, mutta äitimuori (savolaismummona pistämätön Maija Rissanen) palauttaa tämän maan pinnalle. Eipä tuollainen maailmannainen voi kiinnostua mahakkaasta ja rumahkosta maajussista.
Vaan annappa olla! Tästä alkaa Matin hulvaton varustelukierre millä mies vaihtaa 300 lypsäväänsä ja 900 hehtaaria metsäänsä lukuisiin operaatioihin. Nyt geenimanipuloituna kroppa timminä ja komeana sekä mieli tekoälyllä buustattuna voikin lähteä kosiomatkalle! Vaan mikään ei riitä, ei edes suoritettujen tutkintojen määrä, kun Matti haluaa aina lisää ja lisää. Hänestä tulee täydellinen lisääntymiskumppani Elenalle, kiitos myös meemihoitojen.
Vaan kuinkas sitten kun Matin ihmispitoisuus laskee liian alas, miten käy hänen ja Elenan onnen? Kun data error iskee onko koko järjestelmän buuttaus ja tehdasasetusten palautus ainoa vaihtoehto? Tämä on oikeasti todella kiinnostava teos, sen lisäksi että se naurattaa ihan kippura-asteelle asti. Hulvaton ja täysin odottamaton bollywood-henkinen tanssikohtaus kesken kaiken vie koko näytelmän aivan uusiin sfääreihin. Niina Hosiasluoma on luokattoman hyvä kummassakin roolissaan, ja Angelika Meuselin konsulttimyyjä on nainen paikallaan. Mutta uskomattoman muuntautumiskykyisen ja hienon roolityön tekee kyllä Mika Piispa. Tämän Mattia tulee ensin sääli, ja sitten vielä enemmän sääli. Loppu on armoton, mutta jotenkin hyvin vääjäämätön. Kertakaikkisen nerokas pienoisnäytelmä!
Loppuvuodesta 2017 sama tekijäkolmikko Järvikallas, Leo ja Virtanen kirjoitti yhdessä Turun kaupunginteatterissa esitetyn Kybersielut, joka käsitteli pitkälti samoja teemoja kuin nämä kolme pienoisnäytelmää. Sekin oli oikein nautittava. Toivottavasti saamme lisää tätä, joko yhdessä tai erikseen kirjoitettuina. Scifiä tai spefiä ei ole koskaan liikaa näyttämölläkään. Hatunnosto koko tekijäporukalle ja teattereille!
Esityskuvien copyright Ilkka Saastamoinen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti