Hyvistä yrityksistään huolimatta mies ei saa kotiin kirjettä aikaiseksi, vaikka Kerttu kyllä kirjoittaa, yhä surkeammaksi ja köyhemmäksi käyvästä elämästään. Sukasen veljen Ilmon vaimo lapsineen asuu myös Kertun huollettavana sillä välin kun Ilmo reissaa pitkin Amerikkaa hommissa. Lopulta Sukanen saa säästettyä rahaa ja rakennettua talon aittoineen päivineen, ja kävelee takaisin kotiinsa hakemaan perhettään. Kuusi vuotta siihen on kulunut. Vaan elämä on tyly, ja kohtalo julma. Sukanen sitten hieman sekoaa ja päättää rakentaa laivan, jolla seilaisi takaisin koti-Suomeen. Laivanrakennuspuuhat keskellä preeriaa ja kaukana vesistöistä herättävät ihmisissä kateutta, ihmetystä ja nimittelyä. Hullu mikä hullu ja jopa sontiainen. Siitäpä paatille nimi!
Esitys on täynnä kekseliäitä näyttämöratkaisuita. Ia Ensterä vastaa skenografiasta ja kankaiden käyttö koko salin mitassa toimii. Puvut ovat sopivasti kansallispuvuista tuunattuja ja käytännönläheisiä. Juuri sen sorttisia kuin reilut sata vuotta sitten pidettiinkin, tai ainakin mitä itse kuvittelen että amerikansuomalaiset pitivät. Jere Kolehmaisen valot pelaavat hienosti yhteen lavastuksen kanssa. Valoroikat sopii tähän esitykseen hienosti, koska sellainen rakentamisen ja uuden aloittamisen meininki on vahvana.
Kaikkea siivittää monipuolinen musiikki, jossa J. Karjalaisella on vahvasti sormensa pelissä. Supertaitava viisikko lavalla tarttuu soittimiinsa ja vetäisee ilmoille Lännen-Jukan biisejä sekä vanhoja kansanlauluja, hienosti Pekka Lehden sovittamina. Musiikki on reipasta, iloista ja välillä vähän haikeaakin. Ja hienosti tarinaa eteenpäin kuljettavia.
Lavalla nähdään Sukasen roolissa Aarni Kivinen, joka tarttuu näpsäkästi myös akustiseen kitaraan. Kerttu-vaimona on Anna-Riikka Rajanen, jolta sujuu hienosti myös haitarin soitto. Johanna Koivu on mm. Ilmon vaimo Maria, joka soittaa viuluakin ja Juha Pulli vetelee monien roolien lisäksi banjosta säveliä. Pekka Lehti keskittyy enemmän musisoimaan (mm. läskibasso). Aivan huikeasti hypätään roolista toiseen ja tämä taitava joukko tempaa katsojat mukaansa jo lämpiöstä. Siinä suomi ja fingelska taittuu yhtä sujuvasti ja tunnelma on välitön ja reipas. Ensimmäinen näytös mennään enemmän duurissa ja asiat sujuvat, vaikkeivat ne aina sujuisikaan. Toisessa näytöksessä uidaan jo syvemmissä vesissä. Lahjakas porukka lavalla!
Välillä Sukaselle näyttäytyy kolme kaakattavaa ja jalkapuihin kiinnitettyä noita-akkaa, jotka Macbethin noitien tapaan runomitassa manailevat ja ennustelevat. Maahantulijoille on tiukat syynit, Sukasenkin eksän Katrin uusi mies käännytetään trakooman takia. Esityksessä on mukana paljon yksittäisiä juttuja jotka kuvastavat realistisesti sitä siirtolaisten elämää ja arkea. Farmareiden värväyksiä Red Fife -vehnällä ja vanhojen mustavalkofilmien käyttöä taustalla. Ja mikä juoksukilpailu kun maata jaetaan! Lisäksi niin tutun kuuloista maahanmuuttaja-retoriikkaa, miten suomalaiset tulevat ja vievät työpaikat ja raiskaavat naiset ja tuovat vielä koko suvunkin mukanaan! Raiskarit! Niin, suomalaisetkin ovat olleet siirtolaisia joskus, vieläpä sankoin joukoin.
Sukanen askartelee tosi näpsäkästi höyrykoneen rototyyppiä, saumuria, puimakoneen... mitä milloinkin. On se sutki mies! Yhtä sutjakkaan mies rakentelee rautateitä ja tarttuu monenlaiseen toimeen. Miehestä tulee iso farmari, joka tekee paljon ja puhuu vähän. Kreisi finni on ollut varmaan luomassa siirtolaismyyttiä ahkerista pohjanmaalaisista. Vaan kateelliset naapurit syyttävät pian Sukasta jo vähän kaikesta, huonosta sadosta alkaen, ja sabotoivat laivanrakennustyömaata.
Esityksen ensi-ilta siirtyi sairastapauksen vuoksi keskiviikosta perjantaille, joka sopi hyvin koska toisen esityksen vuoksi en päässyt keskiviikkona, vaan olin menossa perjantaina jo muutenkin. Niinpä pääsin sittenkin ensi-iltaan!
Menkää ihmiset ihmeessä katsomaan Sontiainen! Hirvittävän hieno esitys mikä on tehty suurella sydämellä ja rakkaudesta musiikkiin. Tarina elää, hengittää ja vaikuttaa, näiden ihmisten elämä ja kohtalo koskettaa. Visuaalisesti kaunis esitys, jolle soisin tuvantäydeltä katsojia, koska tämä tarina on niin hieno ja esitys tekee sen eläväksi.
Kuvien copyright Mitro Härkönen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti