Kun kuulin että Tampereen työväen teatteri tuo Pasin lavalle alkuvuonna 2018, oli ensimmäinen ajatus suuri ilo. Jes, nyt pirkanmaalaisetkin pääsevät näkemään ja kokemaan tämän (koska kaikki eivät hehkutuksistani huolimatta suunnanneet aikoinaan Helsinkiin KOMille sitä katsomaan). Ja innoissani odotin miten tämä muuttuu ja minkälainen elämys tämä Pasi on lavalla.
Lea-palkintogaalassa kuultiin muutamia kohtauksia näytelmästä luettuna. Mitä ihmettä, ei tämmöisiä ollut KOMin lavalla! Mutta Tampereellapa olikin. Eli teksti muuttuu ja kehittyy. Veikko Nuutinen oli hieman muokannut tekstiään, ja kirjoittanut hieman lisääkin TTT:n esitystä varten. Mainiota. Näytelmä elää ja muuttuu. Jos, ja toivottavasti kun, Pasia esitetään vielä tulevina vuosina paljon, eri puolella maata, se muuntuu aina kuhunkin esitykseen. Hyvä teksti on hyvä teksti.
Jos näkee samaa näytelmää monta kertaa, joko monena eri tulkintana, tai kuten tässä Pasin tapauksessa, saman teatterin esittämänä, siihen muodostuu omanlaisensa side ja suhde. Väkisinkin aiempi tulkinta vaikuttaa aina seuraaviin katsomiskokemuksiin, ja vertauksilta ei voi välttyä. Ei päätään voi nollata unohtamaan asioita. Joten ne aiemmat versiot kummittelevat aina taustalla. Ja ei se haittaakaan. Jokaisella paljon teatteria nähneenä on ne omat suosikki-Hamletinsa tai suosikki-Kauppamatkustajan kuolemansa.
Mimmoisena minä TTT:n Pasin sitten koin? Iskikö se? Pystyinkö olemaan vertailematta KOMin versioon? Vastaan viimeiseen kysymykseen ensin. En tietenkään pystynyt. Enemmän kuitenkin tyyliin "ahaa, nämä ovat ratkaisseet tämän kohdan näin" ja "Kas, tässä on kylpyhuone, onpas mielenkiintoinen juttu". Onneksi kuitenkin TTT:n versio oli niin omanlaisensa ja uniikki, että ei sen vertailussa tarvinnut mitenkään kalveta tai hävetä. Ja vaikka periaatteessa näytelmä oli hyvinkin tuttu, niin uudet kohtaukset ja hyvin erilainen lähestymistapa pitivät mielenkiinnon ja innostuksen yllä alusta loppuun. Kyllä tämäkin Pasi iski, kuin metrinen halko.
Ohjaaja Milko Lehto työryhmineen on tehnyt tdella hienoa työtä esityksen kanssa. Kun helsinkiläinen hipsterimies Hemmo kuulee lapsuudenystävänsä Pasin, tuon masentuneen ja työttömän LVI-asentajan kuolleen oman käden kautta, alkaa tästä Pasin muistelemisesta nostalginen matka. Matka lapsuuteen, nuoruuteen, Savonlinnan Kellarpellon lähiöön. Hemmo tekee matkaa Savonlinnaan junalla yhdessä Turnajaiskepin kanssa, tuon jo tarhasta asti tutun tytön. Näytelmässä siirrytään aika vaivatta Hemmon ja Turnajaiskepin tämän ajan nostalgiamatkasta, sinne menneisyyteen, ja taas takaisin.
Miehityksen iloisin ja isoin yllätys ehkä on Tommi Raitolehto. Hän on tehnyt paljon isoja ja vakavia draamarooleja viime vuosina kuninkaasta Kekkoseen, joten mietin miten nämä aika överitkin henkilöhahmot sujuisivat. Mutta turhaan murehdin. Lastentarhanopettaja Sinikka Pillukka-Pallukka-Pollukka on aivan hulvattoman hauska, siis oikeasti loistava. Ja myös aika raju; Pasi lentää seinään kuin märkä rätti! Laktoosilerssi taas kiljuineen, pornokasetteineen ja kurkipotkuineen on ehkä vieläkin säälittävämpi hahmo kuin Pasi. Tai ei säälittävä vaan sellainen mitä katsellessa ei tiedä itkeäkö vai nauraa. Nauraa siksi että tämä on niin överiksi vedetty stereotypia, ja itkeä... no, aika lailla samasta syystä.. Aika monta Laktoosilerssinkin tapaista tyyppiä on tullut tavattua. Myös sadistinen opettaja ja Pasin isä, varsinkin siinä lopun koskettavassa monologissa, ovat huikean upeita rooleja.
Koska Pasi was here on vähän äijänäytelmä, niin Maija Lang jää väkisinkin hieman pienempään rooliin. Tai moneen pienempään rooliin. Turnajaiskeppi on se poikien ihastuksen ja kiusaamisen kohde (tulee välillä mieleen Lassi ja Leevi-sarjakuvassa oleva tyttö Susanna, ketä Lassi jatkuvasti kiusaa, milloin lumipalloilla, milloin eväskauhutarinoillaan. Ehkä Pasissakin on hieman Lassia) joka koittaa ankkuroida aikuisena Hemmoa todellisuuteen, kun Hemmo uhkaa lipsua muistoissaan liikaa sinne nostalgian puolelle. Mutta Hemmon naistutkijaäitinä (se reisienvenytyskohtaus!) ja pornonäyttelijä Sarah Youngina Lang pääsee venymään aikamoisiin roolisuorituksiin. Tämän Turnajaiskeppi toimii matkaoppaana Hemmolle, menneeseen ja nykyiseen.
Muutama lisäkohtaus tähän oli saatu mukaan. Yhdessä niistä Hemmo ja Turnajaiskeppi matkaavat junalla Helsingistä Savonlinnaan ja juttusille änkeytyy paikallinen heppu, joka tarjoilee lörtsyjä ja filosofoi kaikenlaista. Ehkä tämä avasi tietynlaisten ihmisten sielunmaisemaa, ja naurattihan se äijän markka/europohdinta. Ja näytelmän lopussa Hemmo ja Turnajaiskeppi vierailevat Surmavuorella, mihin on monen kaverin elämä päättynyt, muistamassa Pasia. Lisäksi luokkakuvasta tyyppien tunnistamista ja kuka nykyään tekee mitäkin kohtaus oli uusi.
Teppo Järvisen lavastussuunnittelu on tavattoman hieno ja bonuspisteet muovikelmun käytöstä! Se herätti monenlaisia ajatuksia, niin alussa kuin lopussakin. Ja miten näppärästi elementit avautuivat milloin Pasin huoneeksi, milloin Hemmon kodiksi, tai Pasin kellariksi... Se kaikki kasariestetiikka on tavoitettu niin lavastuksessa kuin Paula Variksen suunnittelemissa vaatteissakin. Se Sinikan liila kolttu, puuhelmet, paituli ja kukkatrikoot on kyllä aika lyömätön yhdistelmä. Mutta kyllä tuohon maailmanaikaan käytettiin juuri noin rumia vaatteita. Erityismaininta upeista peruukeista TTT:n kampaamoon, Sari Raution johdolla.
Musiikkivalinnat ovat myös kiinnostavia. No ne Panterat ja Sepulturat mitä Pasi kuunteli toki. Mutta myös tilanteisiin sopivat Freud, Marx, Engels & Jungin Mystinen metsätyömies soimassa taustalla kun Pasin isä on tehnyt pannaria ja Panteran Cemetery Gates kun Hemmo ja Turnajaiskeppi menevät Surmavuorelle.
On kyllä jännää taas kerran todeta miten samasta tekstistä saa näin erilaisia tulkintoja. Tämä oli ehkä jotenkin haikeampi ja surumielisempi sävyltään kuin KOMin versio. Kyllähän tässäkin sai nauraa, hetkittäin tosi holtittomasti, mutta tämä nosti ehkä selkeämmin esiin niitä synkempiä sävyjä. Masennus, alkoholismi, yksinäisyys, erilaisuus... Pasi on epävarma, herkkä ja ehkä ujokin poika, mutta eihän sellaista sovi päällepäin näyttää. Lisäksi tässä tulee selkeämmin esille se Hemmon ja Pasin välinen (seksuaalinen) jännite. Todella monessa kohdassa. Mutta ei 80/90 luvulla voinut ajatellakaan moisia ajatuksia parhaasta kaverista, vaikka nämä ajatukset Hemmoa valvottavatkin. Koska homoja vedetään turpaan, ja homoksi tullakseen riittää kun on vääränlaiset lenkkarit. Vaikkei se kerrasta vielä napsahdakaan niin silti. Sellaista nutaamista ja muuta Pasin ja Hemmon välillä on paljon, patjasotaa ja painia. Ja tietty joystickeillä pelaaminen ja Laktoosilerssillä kiljun juonti ja pornon katsominen ja muut. Kumpikaan ei tietenkään tee asialle mitään, mutta se jännite on siellä.
Niin, kyllä tämä vakuutti, iski, ja ravisteli. 2,5 tuntia meni kuin siivillä. Sama Nuutisen näytelmä tämä on kuin ennenkin, mutta kuin ihan uusi! Onhan tämä uudelleen nähtävä, ja ehkä useastikin. Pasi was here on räväkkä ja herkkä, nostalginen ja kiinni nykyajassa, helkkarin hauska ja surumielinen. Sillain niinkun aika täydellinen näytelmäteksti.
Kiitos TTT ja ennenkaikkea kiitos Veikko Nuutinen.
Kuvien copyright Kari Sunnari
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti