Tiesin kyllä *hieman* mitä odottaa, mutta en ollut nähnyt esimerkiksi liikkuvaa kuvaa tästä. Kannattaa jo tässä vaiheessa katsoa alla oleva esityksen traileri, niin pääset kärryille siitä upeasta ja uniikista visuaalisesta maailmasta!
Berliinin Komische Oper on tehnyt näitä vastaavia animaatioita hyödyntäviä oopperoita ja muita paljon, ja peukut pystyyn että näitä näkyisi Suomessakin enemmän. Nyt kuultiin myös uusi Juhani Koiviston suomennos Taikahuilusta, joka toimi paikoin paremmin ja paikoin ei ehkä niin hyvin. Mutta onneksi Mozartin ihana ja tuttu musiikki oli ennallaan!
Loistava esiintyjäporukka täydensi kokemuksen: Jussi Myllys on komean raamikas Tamino ja Iida Antola kaunisääninen Pamina. Yön kuningatar (Aleksandra Olczyk) on huikea hämähäkkirouva, jota sietääkin pelätä. Suomen kieli ei kahdeksanjalkaiselta jättikokoiselta monsterilta suju ihan sutjakkaan, mutta ei haittaa menoa. Sarastro (Jyrki Korhonen) on teknologiaan hurahtanut ja Monostatos (Roland Liiv) taas kauhean vastenmielinen Paminaa ahdistelevä julmuri. Sellainen mustavalkoisesta kauhuelokuvasta karannut tyyppi (Nosferatu!). Molempien laulua on ilo kuulla, tosin syystä tai toisesta Liiv lauloi kovin hiljaisesti.
Tässä versiossa Papagena (Margarita Nacér) on todella pienessä roolissa, mutta sitäkin näyttävämpi kanarialinnunkeltaisessa tanssityttölookissa höyhenkoristeineen! Miten näpsäkän emännän Papageno tästä saakaan. Ja sitten ainainen Taikahuilu-suosikkini Papageno! Ville Rusanen on taas kerran aivan loistava roolissa, tottakai. Hänen Papagenonsa on Buster Keatonia upeasti mallintava koomikko, joka kellertävässä puvussaan ja hatunreuhka päässään vaikuttaa normaaliakin hupsummalta. Rusanen ei ole ainoastaan loistava baritoni, vaan myös tavattoman ilmeikäs ja taitava esiintyjä. Ja tämän Papageno on aina ihan huikea! Tälle tekee tiukkaa suoriutua näistä eri kokeista. Kun on nälkä ja paistit lipuvat vain ohi... Voisikohan Rusanen tehdä jonkunlaisen Papageno-spinoff-esityksen, missä näitä oopperan muita tyyppejä ei ehkä olisi lainkaan? Vain erilaisia Rusas-Papagenoja laulamassa ja linnustamassa. Oopperaystävän (ja Rusas-fanin) unelma!
Kolme naista ovat aika tätimäisiä ilmestyksiä, jotenkin mykkäelokuvamaisia vanhemman naisen karikatyyrejä, jotka olivat kyllä myös aika hurmaavia. Nimetkin olivat Kälä, Pälä ja Jäkä :-D. Anna-Kristiina Kaappola, Ann-Marie Heino ja Jeni Packalen irrottelevat rooleissaan, milloin mistäkin esiin putkahtaen. Muutenkin laulajat viettivät osan aikaa yläilmoissa, sellaisilla esiin kääntyvillä pikkulavoilla, turvallisuussyistä vyötettyinä kiinni. Osalle, kuten kolmelle pojalle, projisoitiin sitten animoidut vartalot, vaatteet tai muuta. Kyllä tämäkin ratkaisu toimi.
Tämä Taikahuilu on myös ihan kamalan hauska. Papagenon hölmöilyt ja "kännikohtaus" ja kaikenlainen kohellus on tietysti yksi iso osa sitä komiikkaa, mutta muutenkin. Tekstiplanssien osittain mykkäelokuvamaisuus ja myös sarjakuvavaikutteet KA-BOOM -juttuineen ja muineen. Istuin keskellä koululaisryhmää ja ei siinä kukaan räplännyt kännykkäänsä, niin intensiivisesti kaikki lavalle tapittivat.
Esitys poikkeaa "perinteisestä" oopperasta myös sikäli, että aina kun mykkäfilmimäiset tekstiplanssit ilmaantuivat, niin musiikkina ei enää kuultukaan Klaus Mäkelän johtamaa oopperan orkesteria ja Taikahuilun musiikkia, vaan Satu Elijärveä soittamassa fortepianolla muuta Mozartin musiikkia (Fantasiat C-mollissa ja D-mollissa). Ratkaisu toimi tosi hyvin. Ja niillä plansseilla sitten hahmot keskustelivat! Loistava oivallus! Ja helkkarin hauska. kun vielä jokaisella hahmolla käytettiin eri fonttia! Esimerkiksi Papagenolla oli koristeellista ja kukkaishenkistä, ja Monostatoksella taas kulmikasta groteskia ja Taminolla sankarillisen vanhahtavaa. Mainio yksityiskohta tämäkin (näin entiselle graafisen alan ihmiselle varsinkin). Ei sitä oopperassakaan aina kaikkea laulaa tarvitse. Olihan tätä lyhennelty aika paljonkin, koska moni rooli oli pienentynyt, mutta kesto silti 2 h 45 minuuttia. Toki puolen tunnin väliaika lohkaisee osansa.
Jotenkin nämä Paul Barrittin upeat animaatiot toivat välillä mieleen myös Tim Burtonin elokuvamaailman tai Neil Gaimanin kirjat ja Sandman-sarjakuvat. Ja varmaan monta muutakin populaarikulttuurin asiaa. Kaikenlaista lentävistä vaaleanpunaisista elefanteista aina poksahteleviin sydämiin ja synkkiin hurttiin. Ja ihania mekaanisia eläimiä animoituina, kuin jostain vanhasta tieteiselokuvasta! Silkkaa steampunkia. Lentäviä luurankoja ja hämähäkkejä ja kaikkea kutkuttavan ihanaa. Välillä mennään mustavalkoisuudella (lisää sitä mykkäelokuvameininkiä) ja välillä on niin värikästä että.
Esther Bialas oli suunnitellut upeat puvut (ja lavastuksen), ja ne mykkäelokuvamaailmasta vahvasti vaikutteita ottaneet vaatteet olivat kyllä hienoa katsottavaa. Mustavalkoiset asut ja Paminan musta polkkatukka veivät ajatukset kanssa jonnekin, sinne 1920-luvulle kai. Pamina kyllä näyttää 1800-luvun kotiopettajatterelta... Myös Papagenon ja Papagenan paperinukkemaiset ja koko talon täyttävät lapset on taas yksi tyyli lisää ennestäänkin aika turboahdettuun visuaaliseen sekametelisoppaan. Silti kaikesta tulee hyvin yhteen pelaava kokonaisuus.
Tämä on varmaan ohjaajallekin haasteellista, koska on niin paljon näitä animoituja juttuja joita ei voi ohjata. Vaan esiintyjät joutuvat mukautumaan olemassaoleviin osasiin. Suzanne Andrade ja Barrie Kosky vastaavat konseptin lisäksi alkuperäisohjauksesta, ja Riikka Räsänen nyt uusintaohjauksesta.
Tämähän nähtiin Kansallisoopperassa jo kevätkaudella 2016, ja nämä kuvatkin ovat siitä produktiosta. Silloin syystä tai toisesta onnistuin missaamaan. Mutta älä sinä tee samaa virhettä kuin minä melkein tein ja jätä tätä näkemättä. Esityksiä on vielä joulukuun loppuun. Sopii paremmin kuin hyvin myös lapsille ja nuorille, ja niille keillä ei ole aiempaa oopperakokemusta. Sellainen matalan kynnyksen teos, joka kyllä viehättää erityisesti visuaaliseen katsomiseen tottuneempia ihmisiä. Musiikki tukee tarinaa sitten hienosti.
On tämä vaan edelleen mun lempiooppera, ihan sama miten toteutettuna. Ja kun vielä toteutus on näin mahtava ja uniikki niin ei voi kun hykerrellä.
Kuvien copyright Heikki Tuuli.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti