Keuhkot on pienimuotoinen ja vaikuttava kertomus kahden ihmisen kohtaamisesta, rakastumisesta, parisuhteen arjesta, idealismista, ilmastonmuutoksesta, perheestä ja lopuksi vanhenemisestakin.
On aika hienoa katsoa läheltä (Omapohja on niin pieni ja intiimi tila, että kaikki katsojat ovat likellä) miten nämä näyttelijät sukeltavat esittämiensä tyyppien hahmoihin. Kaikki ne eleet ja ilmeet ja repliikit. Katsoja, ainakin minä, tempautuu tarinaan täysillä mukaan. Vuorotellen pystyn samaistumaan kumpaankin hahmoon. Kohtauksista toiseen siirrytään niin vaivihkaa ja varkain että sen huomaaminen saattaa mennä hitaammalta ohi. Ei tämä silti mikään nopeatempoinen juttu ole, vaikka välillä naishenkilö puhuukin aika tykityksellä tunnekuohun vallassa. Pikemminkin viipyilevä, katsojassa herääville ajatuksille annetaan tilaa.
Olen nähnyt sekä Nousiaista että Katajaa teatterin lavalla aiemminkin, mutta nyt molemmat tekevät kyllä elämänsä roolit. Vereslihalla ja täysillä.
Yksi mieleenjäänyt ajatus oli se miten kaikenlaiset moukat lisääntyvät, mutta fiksut ja tiedostavat ihmiset useinkaan eivät. Tyhmistyykö ihmiskunta tällä menolla siis? Olen samaa mieltä että on olemassa paljonkin ihmisiä keiden ei pitäisi saada lapsia lainkaan. Ja sekin hyvän ihmisyyden pohdiskelu, kuka loppuviimein on hyvä ihminen? Sekä että kierrättää, ajaa polkupyörällä, lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen?
Lapsenhankinnasta tulee kertomuksen pariskunnalle valtava suorite, paikoitellen tosi raskaskin. Varsinkin nainen veivaa ja vatvoo... Miehen "pornokatse" häiritsee häntä, kun nainen haluaisi lapsenteon olevan jotenkin pyhää. Suhteet omiin (ja toisen!) vanhempiin nousevat myös esille. Sukupuolien vai sittenkin persoonakohtaiset erot... vatvonta tuntuu olevan enemmän naisen heiniä, mutta kyllä se mieskin osaa. Nämä päähenkilöt menevät tunneskaalaa läpi päästä päähän ja moneen kertaan.
Jännää että me ei tiedetä näistä ihmisistä juuri mitään aluksi, ja tässä nähdään vain pieni väläys, tai useita välähdyksiä, heidän elämästään. Nainen tekee väitöskirjaa, mies on ei-niin-menestynyt muusikko.
Tämä repla: "mä en välitä vaikka se ois joku Klonkun ja Alienin ristisiitos" :-) Rankkojen kokemusten arvet säilyvät tosi pitkään ihmisessä. Ja miten toisesta ei pääse pienellä pyristelylläkään eroon... Kohtalo? "Me ei nyt pohdita tätä, me tehdään tää!" Ja miten se parisuhteen kommunikointi jatkuu myöhemminkin. Todella paljon myöhemmin. Ja vaikka yksipuolisestikin.
Vaikka käsiohjelmia keräänkin, niin tämän näytelmän tematiikan kohdalla ymmärrän hyvin miksi se on saatavilla vain sähköisesti. Hyvin toteutettu kyllä. Sähköinen käsiohjelma mahdollistaa video- yms linkit näppärästi.
Pienimuotoista ja ah niin taitavaa. Ei tämä pelkkää rankkaa pohdintaa ja isojen kysymysten veivaamista ole. Mukana on paljon huumoriakin. Jos siis haluat esitykseltä muutakin kun viihdehömppää, niin Keuhkot saattaisi olla juuri oiva valinta.
Näin erityksen ilmaisella pressilipulla.
Kuvien copyright Stefan Bremer
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti