Juurikin viime viikolla katsoin uuden BBC:n televisioelokuvaversion, missä Normanin roolin veti Sir Ian McKellen ja Sir-herran roolin veti ihan oikea Sir Anthony Hopkins. Mulla on myös se leffaversio vuodelta 1983, missä Tom Courtenay on Norman ja Albert Finney on Sir. Erinomaisia molemmat. Mutta silti Kansallisteatterin häikäisevä 2006 vuoden versio, missä Esko Salminen (Sir) ja Eero Aho (Norman) vetävät roolit suvereenisti, taitaa olla mun suosikki.
Tapahtumat sijoittuvat jonnekin Englannin pikkukaupunkiin toisen maailmansodan aikaan. Epämääräinen teatteriseurue kiertää maata viihdyttäen kotijoukkoja eri Shakespearen näytelmillä. Seuruetta johtaa vanheneva Sir (Heikki Kinnunen), jolla alkaa pettää niin päänuppi kuin kroppakin. Silti ilta illan jälkeen vedetään niin Kuningas Learit kuin Otellotkin, koska se on velvollisuus. Esitystä ei peruta, vaikka mikä olisi. "Näyttelijä elää vain ihmisten muistissa."
Sir on tehnyt mittavan uran, viimeaikoina lähinnä kuitenkin kiertueilla. Viimeiset x vuotta herran pukijana, yleismiesjantusena ja apumiehenä on toiminut Norman (Ola Tuominen), joka on tottunut joustamaan, ja myös pomonsa oikkuihin ja haukkuihin. Apuna toimii takataskusta löytyvä viinapullo. Ja hei, Olan "paras mummoääni" on kyllä tosi vakuuttava. Kumpikin herra on roolissaan todellakin mies paikallaan. Kun Norman ripittää (ja nolaa) avustajatyttö Annien (Linda Silvonen) niin pirullisen taitava ja inhottava mieshän siellä on.
Sir on Suuri Taiteilija joka ilman muuta olettaa että kaikki pyörii hänen ympärillään. Niinkuin osittain pyöriikin. Niin naiset kuin näyttelijätkin. Niin, on tässä naisiakin. Sir on löytänyt itselleen sulostuttajan, vaikkei olekaan tätä koskaan nainut. Tuija Vuolle esittää tätä miestään kyllä rakastavaa, mutta myös kärsivää naista. Joka parsii sukkahousuja ja esittää seurueessa Learin tytärtä Cordeliaa. Sanna Majanlahti on näyttämöpäällikkö-järjestäjä Maggie, joka on ollut myös vuosikausia Sir:in seurueessa, ja tämän vanha ystävä. Ja selkeästi tähän hieman ihastunutkin. Jostainhan sekin kertoo että arvokkaat leikekirjansa Sir aikoo jättää Maggielle.
Puvustus, musiikki, vaatteet ja lavastus vie ajatukset nopeasti sota-aikaan ja hieman ankeaan takahuoneeseen. Alussa radiosta tuleva iskelmä ja BBC:n uutiset alleviivaavat vielä tätä, jos katsoja ei muuten ymmärrä missä maassa ja ajassa ollaan.
Näiden kahden miehen väliset jännitteet ovat se näytelmän juttu. Norman paapoo, hoitaa, palvoo ja passaa. Välillä heillä on niinkuin potilaan ja hoitajan välinen suhde, välillä taas kuninkaan ja alamaisen. Sir kohtelee Normania alistuvasti, mutta usein tähän tukeutuen. Miehet ovat aika lailla riippuvaisia toisistaan. Ja mitä ihmettä Normanille tapahtuisi jos Sir lopettaisi uransa tai kuolisi?
Mutta kun Norman saa tämän muistelmavihkosen käsiinsä, ja huomaa että häntä ei edes kiitetä esipuheessa, nousee vuosien ajan kertynyt kauna esille ja Sir kuulla kunniansa. Tässä puhuu humaltunut Norman, kerrankin suunsa puhtaaksi.
Tätä esitystä on ohjaaja/sovittaja Mikko Viherjuuri lyhentänyt sieltä ja täältä, saaden puristettua kaiken reiluun kahteen tuntiin. Tästä jäi ehkä hieman puuttumaan se Sir:in höpertyminen ja muistikatkokset, niitä oli vaan muutamassa kohdassa. Ehkä tämä virtaviivaistaminen toimikin ihan hyvin, koska ei tullut sellaista toistoa ja junnaamista. Learissa käytettävä kruunu muistuttaa kyllä tamburiinia :-)
Mä tietenkin tykkään valtavasti näytelmistä missä sivutaan Shakespearea jossain muodossa, ja Pukijassa se on hyvin isossa osassa. Käytetyt sitaatit ovat Paavo Cajanderin suomennoksista.
Oli muuten mahtavaa vihdoin ja viimein päästä katsomaan tämä, kun koko syksyn olen yrittänyt. Mutta on tullut milloin mitäkin estettä, esityksen peruuntumista ja muuta. Mutta lopussa kiitos seisoo!
Kuvien copyright Peero Lakanen
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti