Kari Hotakainen vastaa nokkelasta tekstistä ja Suosalo on itse ohjannut tämän, Raila Leppäkosken kanssa yhdessä. On se hatunnoston arvoinen teko, kun mies vetää kaksituntisen vaihdellen roolia lennosta. Pieniä rekvisiittajuttuja vaan hyödyntäen. Suosalo on ihan loistava näyttelijä, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Eikä tämmöistä esitystä ihan joka iikka osaisi tehdäkään näin vakuuttavasti.
Lavastus ja puvustus on minimaalisinta ikinä, ja koko esitys lepää Suosalon harteilla. Mikäs siinä on levätessä. Myönnän kyllä että mulle ei ihan aina ole avautunut Hotakaisen kirjat, vaikka niitä joitain lukenutkin olen. Jotenkin se vaan... ei tunnu ihan minunlaiseltani tekstiltä tai huumoriltakaan aina. Tämäkin teksti on hyvin samaa sarjaa. En osaa edes määritellä mikä tässä jää puuttumaan tai mitä kaipaan tehdyksi toisin.
Tarina on rönsyilevä. Rikoskomisario Arto Jylhämö pitää yleisölle luentoa aiheesta "ihmisen luonne rikospoliisin näkökulmasta". Käsiohjelmakin on luennon runko tiivistettynä ja Jylhämö meille esiteltynä. Kyllähän siihen sekavaan kertomukseen lopulta tulee jotain tolkkua, kun aikansa harhaillaan sivupoluilla. "Ihmisen luonne on mittaamaton avaruus" - no niinhän se on. Ajatuksena on kuitenkin tarjoilla jonkunsortin katsaus erilaisiin palveluammatteihin, kätilöstä mielenterveyshoitajaan, mutta siinä sivussa tulee katsastettua paljon muitakin teemoja.
Ja hei, kun koko yleisö laulaa mukana virttä 555! Jylhämöhän harrastaa kuorolaulua... joten kai mekin sitä sitten.
Iso moite tulee kyllä HKT:n Arena-näyttämön tiloista. Penkit ovat kamalat istua, narikkatilat ei toimi, ja koko aula on ahdas. En halua hetkeen kyllä käydä katsomassa täällä mitään.
Kuvien copyright Tapio Vanhatalo
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti