keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Ensi vuoden uutuuksia TTT:ssä ja Kansiksessa!

On taas se aika vuodesta kun teatterit julkaisevat ensi vuoden ohjelmistojaan. Hurraa! Teatteribloggaajan sähköpostiin tupsahtelee kutsuja ja tiedotteita, ja kalenteri ja muistikirja alkavat täyttyä merkinnöistä. Vaikka niin vannoin että ensi vuonna himmataan hieman ja jätetään kalenteria väljemmäksi. Taitaa olla turha luulo/toivo.

Paikan päälle pääsin Tampereen työväen teatterin ohjelmiston julkaisutilaisuuteen viime viikolla. Vaikka ensi-iltoja on rutkasti vähemmän kuin nyt syksyllä, niin ehkäpä laatu korvaa määrän. Tosin tämän syksyn ohjelmistossakaan ei ole ollut mitään valittamista, ei sen puoleen.

Ensimmäisenä TTT:n ensi-iltaan ehtii Kellariteatteriin tuleva Lada. Vaikuttaa kaikin puolin mielenkiintoiselta, eikä vähiten siksi että ohjaaja Pedro Martins Beja tulee Saksasta ja musiikintekijä Micha Kaplan Israelista. Teksti perustuu saksalaisen Wolfgang Herrndorfin romaaniin. Kaksi hieman ulkopuoliseksi itsensä tuntevaa teinipoikaa Maik ja Tschik varastavat auton ja lähtevät roadtripille. Päärooleissa Jari Ahola ja Severi Saarinen, ja mukana menossa myös Anna-Elisa Hannula. Enskari 20.1. sitten.

Matti Salminen, Hannu Lindholm, Esko Roine, Jaana Pesonen, Tuire Salenius

Seuraavana päivänä pääsemme seuraamaan konkarijoukon esiintymistä, kun lavalle astelevat niin Esko Roine kuin Tuire Saleniuskin. Sirkku Peltola on sovittanut Dostojevskin pienoisromaanin Vanhan ruhtinaan rakkaus uudelleen, ja Papparaisen Uni nähdään Eino Salmelaisen näyttämöllä 21.1. alkaen. Peltola vastaa myös ohjauksesta, ja mukana myös mm. Tuukka Huttunen, Jyrki Mänttäri ja Juha-Matti Koskela

Tuire Salenius Sirkku Peltolan tentattavana

Lisää konkareiden kädenjälkeä nähdään lavan takana, sillä lavastuksesta vastaa Hannu Lindholm ja puvuista Matti Seppänen. Lavalla nähtiin osa tekijätiimiä ja Peltola haastatteli tätä "mitättömämpää sakkia". Odotan puvustusta etenkin innolla, koska Seppänen vakuutti sen olevan kaikkein mielenkiintoisin puvustus mitä hän on tehnyt. Ja ei se lavastuksen pienoismallikaan hullummalta näyttänyt.

Lindholmin pienoismalli Papparaisen Uneen

Suurella näyttämöllä ensi-iltaan 28.1. tulee puolestaan Niin kuin taivaassa. Tuo aika hurmaava ruotsalaisnäytelmä, mitä kävimme Lauran kanssa katsomassa Valkeakoskella viime keväänä. Tällä kertaa kapellimestari Danielin roolissa Janne Kallioniemi, joka ei kyllä karismassa juurikaan jää Valkeakosken Juha Kulmalan jälkeen. 

Naiskuoro Miskantti suoritti yllätyslaulunumeroita

Odotan mielenkiinnolla mitä kivaa yhteistyö Naiskuoro Miskantin kanssa saa aikaan. Julkistustilaisuudessa kuulimme pienet maistiaiset kuoron laulusta, kun sitä ennen olimme tehneet pienen meditointiharjoituksen Jannen johdolla :-)

Janne Kallioniemi ja ohjaaja Maarit Pyökäri

Näiden kolmen ensi-illan lisäksi ohjelmistossa jatkavat monet tämän syksyn esitykset, eli vielä kerkeää niitäkin näkemään jos on vielä jäänyt joku paitsi.

Kansallisteatteri julkaisi taas kevään ohjelmistonsa tänään. Sielläkin on monenlaista kiinnostavaa luvassa, mutta itselleni esiin nousi muutamia kohokohtia. Johannes Holopaisen upea monologiesitys Sotilaspoika vierailee Omapohjassa 16.-17.1. kahden esityksen verran, ja suosittelen lämpimästi ihan kaikille. 

Helmikuun 17. päivä saa ensi-iltansa Paavo Westerbergin uutuusnäytelmä Mahdolliset maailmat, jonka pääroolissa nähdään Eero Aho. Lisäksi Juha Hurmeen Töppöhörö vaikuttaa sellaiselta mikä on pakko nähdä. Paha Äitipuoli vaikuttaa myös kiinnostavalta aiheensa (mm. uusperheet) vuoksi.

Tässä nyt vain kahden teatterin ohjelmistovinkkejä - lisää seuraa!


Kuvien copyright ihan omia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti