Kohtalon Tango / Tampereen työväen teatteri 8.10.2015

Kohtalon Tango on tarina missä menneisyys kietoutuu yhteen monella eri aikatasolla. Liikutaan tangon, tanssin, shakin ja seikkailuiden maailmassa. Mulla on kirjailija Arturo Perez-Reverteltä kaikki muut suomennetut kirjat, paitsi kaksi viimeisintä, eli juurikin tämä ja seuraava. Mutta ne mitä olen lukenut ovat ihania yhdistelmiä historiaa ja mysteeriä. Hieman ehkä Umberto Econ hengessä, mutta kevyempiä ja helpommin luettavia. Minä olen tykännyt.

Ja tykkäsin TTT:n versiostakin. Hyvin film noir -leffamainen monellakin tapaa, ja sellaista menneen maailman charmia täynnä. Upeat lavastukset, valaistukset, puvustukset ja se musiikki! Se musiikki! Satuin muutamia päiviä sitten kuuntelemaan Radio Classicilta äänisuunnittelija Jarkko Tuohimaan haastattelun, jossa valotti myös tämän näytelmän musiikin- ja äänisuunnittelua. Kannattaa muuten kuunnella haastattelu, onneksi siihen on mahdollisuus. Musiikki on tässä näytelmässä tosi isossa osassa. Ravelin Bolero!

Max Costa (vanhempana Jyrki Mänttäri, nuorempana Niclas Lignell) on hieman cortomaltese-mäinen seikkailija, salonkitanssija, entinen muukalaislegioonalainen, herrasmiesvaras. Elämä on kuljettanut, naisia on riittänyt, tanssi on sujunut. Kohtalo heittää tämän tielle kerta toisensa jälkeen upean Mecha Inzunzan (vanhempana Soili Markkanen, nuorempana Emma-Sofia Hautala) mutta valitettavasti heitä ei ole tarkoitettu vanhenemaan yhdessä. Vai onko?

Aikatasojen liukumat toimivat hyvin kun on kaksi esittäjää. Ja muutenkin. Kertojanääni ehkä hieman hämäsi aluksi, mutta se olikin lopulta ihan hyvä juttu. Toi lisää tunnelmaa siihen film noir tyyppiseen leffaan. Esitys toi muuten monessakin kohtaa tammikuussa Lontoon Donmarissa näkemäni musikaalin City of Angels.

Juonessa on monta koukeroa matkassa ja tyyppejä on TTT:n suurella näyttämöllä tosi paljon. Hienoja Tanssiteatteri MD:n tanssijoita, mutta kyllä se teatterin omakin väki liukuu jalalla koreasti mallikkaasti. Tiina Puumalainen vetää suurella pensselillä ohjaajan (& käsikirjoittajan) pallilla, ja hyvin vetää. Superlavastaja Teppo Järvinen on taas kerran onnistunut tehtävässään. Lavastus on todella silmiä hivelevää.

Jyrki Mänttärissä on sellaista jamesbond-henkistä cooliutta, varsinkin siis Daniel Craigin esittämänä. Hirveän hienoa roolityötä, taas kerran. Joillekin on annettu sitä karismaa roppakaupalla. Soili Markkanen on ihastuttava ja niiiiiin sujuvasanainen vanhempi Mecha. Tässä oli myös paljon mainioita pienempiä rooleja. Jari Ahola Mechan eksentrisenä säveltäjämiehenä, joka etsii laajakatseisesti materiaalia säveltääkseen täydellisen tangon, on hieno nuoren Sibeliuksen tukassaan. Jaana Oravisto hehkeänä "venäläisparoni". Mika Honkonen hotellin respassa, Eriikka Väliahde sakkimestari Jorgen analyytikko/tyttöystävänä, ja italialainen agentti Samuli Muje.

Melkein kolmituntinen esitys on ehkä inasen liian pitkä. Ja ehkä monen makuun liikaa sitä tanssia, mutta mä tykkäsin kyllä. Hetkittäin äänentoisto yski hieman, ääni kuului epätasaisesti.

Kohtalon Tango on verkkainen, viipyilevä ja yllättäviäkin juonikuvioita sisälleen kätkevä. Kerroksittain löytyy kokoajan jotain uutta. En juo punaviiniä, mutta voisin kuvitella että viiniasiantuntijat voisivat kuvailla oikein runsasaromista ja kallista viiniä samoilla termeillä. Tässä pelataan paljon muitakin peliä kuin shakki. Vaikkakin: "shakki on sotaa!".

Ja nyt pitää lukea kirja!


Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Valokuvien copyright Teppo Järvinen