En ollut alunperin suunnitellut meneväni katsomaan tätä lainkaan. Tekijäporukka ei oikein iskenyt kipinää, julkaistut promokuvat eivät houkutelleet... Mutta menin kuin meninkin, viimeiseen mahdolliseen esitykseen (ja siinäkin meinasin sössiä esityspäiväni väärin - onneksi palvelu pelasi ja sain lauantain erheellisesti varatun lippuni vaihdettua sunnuntaille).
Tämänkertainen versio pyöri jo marraskuussa Helsingissä, ja helmikuun alussa muutaman illan verran myös Turussa. Tampereella nähtiin kaksi esitystä maaliskuussa. Tampere-talo ei ole mikään paras mahdollinen miljöö musikaalille, ainakaan RHS:n tapaiselle. Ihmiset istuvat tiukasti persaukset penkeissä ja tunnelma ei ainakaan viimeisessä sunnuntain esityksessä noussut kattoon eikä oikein minnekään. Itse istuin parvella, ja siellä oli hyvinkin väljää. Lauantaina esitys oli ollut täysi, ja varmaan hilpeämpi meno. Oli siellä nytkin yritystä, yleisössä meinaan. Siis asianmukaisesti varustautuneita ja välikommentteja ja kannustuksia huutelevia tyyppejä.
Tampere-talon lava on suuri, ja tila on aika kliininen, ainakin rock-musikaalin näkökulmasta. Toiminta olikin keskitetty lavan etuosaan ja sellaisilla naruväliverholla oli pantu suurin osa takalavasta peittoon. Näihin naruihin sotkeutukin sitten yksi jos toinenkin esiintyjä, ne jäivät liikuteltavan irto-oven väliin jne. Hieman teknisiäkin ongelmia mikkien kanssa oli, joka tietenkin hieman häiritsi. Varmaan esiintyjiäkin... Jossain vaiheessa Frankin mikki lakkaa toimimasta kokonaan, mutta irtomikillä homma jatkuu. Tilanne hoidettiin hyvin improamalla isosta mustasta patukasta :-) Mutta nämä ovat kuitenkin aika pikkuseikkoja, rätisevät mikit ja takertuvat narut.
Esiintyjät olivat ennakko-odotuksistani huolimatta vallan mallikkaita. Roope Salminen (Brad) ja Ilona Chevakova (Janet) ovat kumpikin sopiva yhdistelmä alun naiviutta ja lopun vapaampaa ja (Frankin) kokenutta asennetta. Erityisesti Salminen yllätti iloisesti laulutaidollaan. Ja nyt on muuten todella kultainen ja fysiikaltaan oivallisen atleettinen Rocky (Eino Heiskanen)! Sisarus- ja sisäkkökaksikko Magenta (Sonja Sorvola) ja Riff Raff (Samuel Harjanne) vetävät kumpikin hienosti, lakonisen välinpitämättömästi ja hersyvästi. Kertojan roolissa vieraili koomikko Jaakko Saariluoma, joka on aluksi hieman jäykän oloinen, mutta innostui sitten enemmän naurattamaan yleisöä ja houkuttelemaan näitä huutelemaan perinteisiä lutka ja urpo -reploja. Ja nauratti kansaa myös "yksi mulkku ulos ja kaksi sisään" tyyppisillä kommenteilla (joissa vähän meinasi itselläänkin pettää pokka). Tunnustan että eniten olisin halunnut nähdä Jorma Uotisen kertojan roolissa, mutta ne esitysajat Helsingissä tai Turussa eivät käyneet kalenteriini.
Sami Hokkanen tekee kaksoisroolit Eddienä ja Tri Scottina, ensimmäisen rokaten ja toisen erittäin paksulla saksalaisaksentilla. Jane Kääriänen steppaa ja sirkuttaa Columbiana. Mutta entäs sitten ohjaaja Sami Saikkosen itsensä tulkitsema Frank? Ihan jees, mutta ei nyt ui suoraan mun liiveihin, eikä sydämeen. Tämä Frank on enemmän koomillinen, farssimainen hahmo, ei viettelevä, voimakastahtoinen luonnonvoima, joka ei paljoa kysele.
Minimimiehityksellä mennään, ja itse jäin ainakin kaipaamaan jonkunlaista ensembleä ja muita transsylvanialaisia. Joukkokohtaukset eivät olleet kovin massiivisia siis. Muutamia mutkia juonesta on hieman suoristettu, esim. päivälliskohtaus jätetty kokonaan pois. Mutta ei se sinällään mitään haittaa. Kahden tunnin ja vartin kesto on ihan passeli.
Alisha Davidowin suunnittelemassa lavastuksessa oli muutamia irtoelementtejä, kuten auto, ovi, sänky - ja niitä sitten siirreltiin lavalle ja pois. Värimaailma oli aika pinkkiä, valojen ansiosta kai enemmänkin. Lavan takaosassa oli rakennustelineitä, missä Rocky hyvin kiipeili. Tietyntyyppinen puvustus ovat kauhean iso osa tätä musikaalia. Ne on suunnitellut muiden hommiensa (mm. apulaisohjaaja) ohella Sonja Sorvola. Jäin kaipaamaan niihinkin enemmän syntisyyttä, korsetteja tai jotain. Lopun floor show'ssa mentiin aika pelkistetyllä linjalla. Less is more, kaiketi.
Moog Konttinen on tehnyt hyvää työtä käännöksessä (mutta jostain syystä herran nimeä ei löydy käsiohjelmasta eikä esityksen kotisivuiltakaan; kääntäjä piti erikseen varmistaa vielä kysymällä), mutta itseäni hieman hämmensi suomen ja englannin käyttö sekaisin. Onneksi se jäi vain muutamaan kappaleeseen, mutta silti. Olihan täällä hauskoja heittoja: "Riff Raff, lakkaa räpläämästä sitä poikaa" tokaisee Frank, kun Riff hieman lätiköi Rockya innokkaasti. Ja Bradin loppukommentti: "Kiva kun saatiin käydä kuitenkin - oli ihan kiva kokemus" :-) Ismo Laakso Psycho Boogie Explosion Band musisoi antaumuksella kapellimestarinsa johdolla, luoden hyviä ääniefektejäkin sinne esityksen lomaan.
Hilpeitä tunnelmia ennen esitystä ja väliajalla!
Nökötin katsomossa yksin penkissäni, höyhenpuuhka kaulan ympärillä. Ennen esitystä ja väliajalla tapasi sentään tuttuja (kiva oli taas nähdä Tallea sekä Eijaa vanhempineen!), ja oli mulla ensimmäisen näytöksen ajan siinä vieressä kivaa seuraakin (kiitos vaan Elisa ja Mikko!). Mutta kokonaisfiilis oli hieman nuupahtanut eikä fiilikset kauheasti nousseet. Ei esityksessä periaatteessa kai mitään vikaa vikaa ollut, mutta ei nyt vaan osu ja uppoa. Sunnuntai-ilta ei sekään ole paras mahdollinen ajankohta. Nyt syytän osittain tilaa, osittain ajankohtaa ja osittain esityksen yleistä valjuutta.
Pressikuvien copyright Liisa Salo, muut kuvat Jaakko Virtanen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
