Tämä menestysteos alkaa pikkuhiljaa tulemaan matkansa päähän. Irlantilaisen Marie Jonesin kirjoittama ja Pentti Kotkaniemen ohjaama klassikko Kiviä taskussa on pyörinyt ympäri Suomen näyttämöjä jo lokakuusta 2002 ja se on ilahduttanyt kymmeniä tuhansia katsojia. Minä kävin katsomassa sen lokakuussa 2008, silloinkin Tampereen teatterissa.
Nyt poikkeuksellisen pitkän esityskauden jälkeen on vihdoin Martti Suosalon ja Mika Nuojuan aika pistää pillit pussiin ja laskea toistakymmentä roolihahmoaan lepoon. Vielä esityksiä kyllä taitaa jossain päin Suomea olla jäljellä.
En ollut välttämättä ajatellut mennä tätä uudelleen katsomaan. Mutta teatterikaverilla oli yksi ylimääräinen lippu myynnissä ja itsellä tilaa allakassa, niin se tuntui kohtalon sanelemalta. Ja olipas mahtavaa palata vielä fiilistelemään tunnelmaa ja nauttimaan hyvästä esityksestä! Monta asiaa ja roolihahmoa oli unohtunut, joten selvästi uusinnalle oli tarvetta.

Kyseessä on siis ihan kunnon näytelmä jossa on liuta roolihenkilöitä – mutta vain kaksi näyttelijää. Sekä Martti Suosalo että Mika Nuojua taipuvat vaikka minkälaisiin rooleihin, salamannopeilla vaihdoilla ja lähinnä pelaten omalla virtuuosimaisella muuntautumiskyvyllään. Vaatevaihtoja on mutta niukasti, mutta hyvin kaikki hahmot saadaan silti tehtyä. Paremmin kuin hyvin sanoisin.
Loppuunmyyty katsomo kiemurtelee ja tyrskii naurusta, koska esitys on hulvaton. Mika ja Martti esittävät kahta irlantilaista luuseria, jotka ovat mukana elokuvan kuvauksissa pienissä sivurooleissa. Siispä lavalla nähdään elokuvan apulaistuottajaa, amerikkalaista filmitähteä, ohjaajaa ja muita, ystäviä ja kylänmiehiä unohtamatta. Pääsevät miehet esittämään lehmiäkin.
Mietin miten satojen esitystenkin jälkeen nämä kaksi näyttelijää eivät kykene pitämään pokkaansa, vaan repeilevät nauruun kesken kaiken. Useasti. Se naurattaa katsojiakin tottakai, mutta luulisi että toisen naamanvääntelyt ja rooliin heittäytymiset olisi jo niin nähty.
Aluksi kaikesta puheesta ei saa kauhean hyvin selvää, mutta tämä paranee kyllä kun päästään vauhtiin.
Eihän Kiviä taskussa pelkkää huutonaurua ole, vaan pikkuhiljaa myös tragedia paljastuu. Kuvausryhmässä sattuu kuolemantapaus ja syyt ja seuraukset kerrotaan meille. Sillä voisiko olla irlantilaista komediaa ilman rippusella tragediaa.
Esityksen taika on ilman muuta hyvin kirjoitetun tekstin lisäksi huikean lahjakkaat näyttelijät. Kehonkieli, äänenkäyttö, puhetyyli, eleet ja ilmeet – niistä on nämä roolityöt mestarillisesti tehty. Kun Martti Suosalo vetää kauluksensa ylös, kävelee naismaisesti ja heilauttaa tukkaansa ja koittaa lausua sanaa ”pittää”, hän luo meille ilmetyn filmitähti-Carolinen suoraan Hollywoodista. Ja Mika Nuojuan kimittäväääninen kuvaussihteeri joka teputtaa ja säätää, ihan briljanttia. Henri Kapulaisen suomennos on oivallinen.
Ruskea tweed on päivän puvustuksen sana, Jyrki Seppä vastaa siitä sekä varsin pelkistetystä lavastuksesta. Ari-Pekka Saarikko on tehnyt alkuperäisen äänisuunnittelun ja se on edelleen vallan mainio, musiikkeineen ja erikoisefekteineen.
Monelle esityksen kohokohta on herrojen vetämä irlantilainen (rivi)tanssikohtaus. Enää ei jalka ehkä nouse yhtä rivakkaan kuin 20 vuotta sitten, mutta hyvin tämä Tuovi Rantasen laatima koreografia toimii silti.
Elokuvan kuvaus, monine sivujuonteineen, alkaa tulla päätökseensä. Kuten esityskin. En muista kuka hahmoista sanoo, joku Martin esittämä kuitenkin: Ei ihminen mene elokuviin masentuakseen, sitä varten on teatterit. Mainiosti sanottu - mutta kyllä teatterissakin saa nauraa. Siitä Kiviä taskussa on erinomainen osoitus. Kiitos kaikista näistä vuosista ja esityskerroista!
Esityskuvien copyright Tapio Vanhatalo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti