Taas kerran se nähtiin: turkulainen Tehdas teatteri oli laadun tae. Tämä Jeanne de Clisson kiinnosti siitä asti kun siitä kuulin, mutta en uskonut että saan sitä soviteltua kalenteriin, tai lähinnä etten saa uutta Turun reissua enää mahtumaan tälle vuodelle. Mutta asioilla on tapana lutviintua, ja pääsin kuin pääsinkin. Hyvä niin, sillä tätä huimaa nukketeatterillista musiikkipitoista seikkailua ei todellakaan kannata jättää väliin.
Lee Lahikainen on ohjannut tositapahtumiin perustuvan tarinan ranskalaisesta aatelisnaisesta, joka ryhtyi kostoretkelle miehensä teloituksen jälkeen. 1300-luvulla ei tainnut liiemmälti naispuolisia merirosvoja olla, joten sikälikin tämä on todella kiinnostava tarina. Olivier de Clisson oli Jeannen kolmas puoliso ja kun hänet mestattiin, pää kuljetettiin Nantesiin ja muu vainaja jäi Pariisiin. Jeanne vei heidän yhteiset lapsensa katsomaan päätä, möi omaisuutensa (ja ilmeisesti vähän itseäänkin) ja osti englantilaisilta kolme purjevenettä. Mustat laivat ja punaiset purjeet, ja kostoretkilaivue oli valmis! Usean vuoden ajan Jeanne seilasi meriä ja listi aatelisia. Tämän jälkeen hän muutti takaisin Ranskaan ja jatkoi aatelisen elämäänsä - vai menikö hän sittenkin raketilla kuuhun?
Reetta Moilasen kirjoittama tarina noudattaa historian kulkua, johonkin tiettyyn rajaan asti. On muuten mahtavaa että liki aina kun täällä käyn opin jotain uutta. Minulla oli aiemmin Jeanne de Clissonsin kokoinen aukko sivistyksessäni, vaan ei onneksi ole enää. Esityksen tyyli on karnevalistinen ja aika hurmeinenkin, intiimi ja hulvaton. Istumme Tehdas teatterin aulassa, johon on kankailla eristetty pieni soppi esitykselle. Baaritiski on hyvin mukana kaiken tiimellyksessä. Yksihenkinen bändi (Moilanen) loihtii äänimaiseman kanisterikitaralla ja concertinalla (no semmonen pieni haitari mitä merirosvot aina soittaa) ja toimii balladin kertojaäänenä. Välillä äänimaisema toistaa itseään ja kertautuu.
Helena Markku on tyrmäävän upea, joka solullaan rooliinsa eläytyvä Jeanne de Clisson. Välillä hän heittäytyy suorastaan maaniseksi ja viettelee katsojat mennen tullen. Onhan se ehkä vähän moraalisesti arveluttavaa sympatiseerata moista hurmeista (mutta ah niin hurmaavaa) naista, mutta minkäs teet. Esityksen Jeanne on aseistariisuva hahmo ja Helena Markku on hyvin intensiivinen. Vie eikä vikise, ja kaappaa perinteisesti maskuliinisena pidetyn merirosvon roolin itselleen. Samalla toki teemat ovat ajankohtaisia: miksei nainenkin voisi olla kostaja, väkivaltainen hurjimus joka lahtaa pahiksia?
Sirpa Järvenpään merirosvolliset asut kruunavat visuaalisen ilmeen. Musta ja punainen ovat illan värit. Myös Irene Lehtosen valosuunnittelu tukee meidän matkaamme 1300-luvun pyörteisiin. Monimuotoinen lavastus on työryhmän laatima, ja nukkejen rakennus kolmikon Lahikainen - Moilanen - Markku käsialaa.
Käsiohjelma löytyi eteisaulan seinältä!
Jeanne de Clissons oli hurmaava yhdistelmä musiikkiteatteria, (paperi)nukketeatteria, objektiteatteria ja mitä vielä. Yleisökin pääsi osallistumaan teloituksiin piirtämällä ja katsomosta löytyi rekvisiittaa aina tarpeen vaatiessa. Olivierin kallo oli aktiivisesti mukana menossa ja aika intiimejä hetkiä elossaolevan vaimonsa kanssa meille esittikin, silmät loimuten. Musiikkituokiot ovat mainioita! "En mennyt luostariin, poltin sen" laulaa Jeanne, ja tämä asenne säilyy esityksen loppuun asti.
Aivan loistava 40-minuuttinen, joka tempaisi mukaan pähkähulluun menoon. Rietasta, rouheaa ja raivoisaa, sopivan räväkkää, sensuelliakin hetkittäin. Ja todellakin siis aikuisten esitys (ikäsuositus 15+). Menkää ihmeessä kokemaan.
Esityskuvien copyright Maija Kurki (paitsi käsiohjelman kuva omani).
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti