sunnuntai 12. joulukuuta 2021

Illallisvieraita / Aurinkobaletti 11.12.2021

Ah, mainiota. Monestakin eri syystä (joista korona ei liene vähäisin) kuvittelin etten saa tätä tanssiesitystä mitenkään sopimaan kalenteriini. Mutta sitten asiat loksahtivatkin kohdalleen ja pääsin kuin pääsinkin vihonviimeiseen esitykseen. Huippujuttu. Tosin paras uutinen on se, että helmikuulle 2022 on muutamia lisänäytöksiä, joten hoputan kaikkia lippukaupoille hetimmiten. Niin mainio juttu Aurinkobaletin Illallisvieraita nimittäin oli.

Jyrki Karttunen on yksi suosikkikoreografioistani. Ja nytkään ei tarvinnut pettyä. Illallisvieraita oli siinä mielessä tyypillinen Karttusen teos, että siinä oli paljon huumoria, yhdistettynä virtuoottiseen tanssimiseen. About tunnin mittaiseen esitykseen mahtui paljon dramaattisia käänteitä, yliluonnollisia elementtejä, silmiähivelevän kauniita iltapukuja (kiitos puvuista Karoliina Koiso-Kanttila), ja sitä hienoa tanssia. 

Koiso-Kanttilan loihtima näyttämökuva on yksinkertainen mutta vaikuttava: upeasti katettu illallispöytä kynttelikköineen ja ruokavateineen, ja punainen silkkikangasverho taustalla. Juhlallisesti pukeutunut hovimestari teputtelee ympäriinsä katsojien valuessa sisään. Viheltelee ja puuhastelee, sytyttää kynttilät, riisuu kengät ja höpöttelee hieman italialta kuulostavaa kieltään. Kävelytyyli tuo mieleen John Cleesen ministeriön virkamiehen hupsun kävelyn... Yleisölle mies on aika tyly (no suorastaan pelottava), komentaa englanniksi laittamaan puhelimet pois. Me katsojat olemme tulevan illallisen (ja sen tapahtumien) todistajia. Ja meilla ei todellakaan ole mitään pelättävää...

Musiikki pätkii, valot räpsähtelevät - jotain outoa on tekeillä. Puhuri leyhyttää taustakangasta. Naisella on veriset kumihanskat. Henget ovat vahvasti läsnä tilassa, mutta ovatko ne pahoja vai hyviä? Meedio toimii vastaanottajana ja katsoja kokee olevansa itsekin mukana illallisella. Valtava ruokapöytä on upea estradi ja sitä hyödynnetään kyllä monipuolisesti. 

Välillä nähdään "vakavaa" paritanssia, sitten meno äityy niin villiksi että vähintäänkin paikalla on ulkopuolista voimaa. Välillä jopa akrobatiaa lähentelevä liikekieli on aivan älyttömän hienoa katsottavaa. Tanssissa on monenlaisia elementtejä, vanhoista salonkitansseista balettiin. Käsillä tehdään paljon monimutkaisia liikeratoja. Robottimaisen mekaaniset liikkeet... onko meediossa oleva henki irrallaan huoneistossa? Tanssillinen joukkotappelu on hulvaton. 

Ja sitten on pitkiä hiljaisia hetkiä, kun näennäisesti ei tapahdu mitään. Silti pinnan alla kuplii. Tunteet kuohuvat ja astiat lentelevät. Henget tekevät tepposiaan, mutta ei nämä ihmisetkään ihan toimettomia ole. Huikea musiikki ja äänisuunnittelu (Jaakko Salonen) täydentää esityksen. Monenlaiset, yllättävätkin, elementit tuovat kauhun estetiikkaa myös äänisuunnitteluun. Barokkimusiikki tuo sopivaa mahtipontisuutta ja Britney Spears ilkikurisen huumorin pilkahduksen. Oudolla kielellä leikittely ja riimittely naurattaa. Vaikka kieltä ei ymmärräkään niin yllättävän hyvin sitä pysyy kärryillä. Valoista vastaa Magnús Sigurðarson

Paljain jaloin tanssiva nelikko on todella taitava, ja vähempää en odottaisikaan. Linda Björkqvistin ilmeikäs meedio taipuu moneen ja on todella dramaattinen. Côme Calmelet-Pyykkö kanavoi hovimestariinsa niin paljon mykkäelokuvien slapstick-mestareita ettei paremmasta väliä. Muuvit viinikarahvin kanssa on kyllä huippua! Hän kyllä murtautuu hieman ulos rooliminänsä rajoista, eikä olekaan aina se nöyrä palvelija. Ja kontakti yleisöön on mainio! Patrick Di Quiricon isäntä on kovin ahdistuneen oloinen, mutta pääsee irroittelemaan jäykästä roolistaan ulos hienosti. Elina Raiskinmäki illallisten emäntänä päästää temperamenttinsa kuohumaan mitellessään isännän kanssa. Kaikki tanssijat ovat todella läsnä. Hienosti yläluokan pariskunta ylläpitää hillittyä ja jäykkää rooliaan, kunnes eivät enää pidä. Äänillä puhuminen on toteutettu mainiosti!

Illallisvieraita leikittelee mestarillisesti kauhukomedian kliseillä ja törmäyttää hienosti surrealismin ja tanssin yhdeksi kieppuvaksi kaleidoskoopiksi. Se on nauruhermoja kutkuttava, juuri sopivasti selkäpiitä karmiva ja kaikkia aisteja mukavasti stimuloiva esitys. Niin hienoa nähdä taas Karttusen työtä lavalla. Aplodien paikka koko monikansalliselle työryhmälle. Ja ehkä se elämän tarkoituskin selviää... Yksi vuoden tanssillisista kohokohdista.


Kuvien copyright Jussi Virkkumaa.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti