Afterdawnin kartanossa sen emäntä ja humpuukimeedio Lydia Afterdawn (Saija Viljanen) järjestää hyväuskoisille selvännäkemistä ja muita henkimaailman sessioita. Kotiapulainen Claudia Nimsby (Aino Marjamaa) on enemmän kuin kyllästynyt emäntänsä pompotteluun ja huijauksiin, ja on kutsunut paikalle toimittajan (Skeptikot tänään -lehdestä!) paljastamaan ketkut toiminnat. Palkkioksi luvatulla sadallatuhannella pääsee Floridan aurinkoon... Vaan eivätpä naiset aavistakaan että kartanossa toimii heidän lisäkseen kuolleiden väliasema, missä vainajat odottavat matkatavaroitaan ja papereitaan jatkaakseen matkaansa lopulliseen paikkaan.
Samoissa tiloissa viihtyvät fiftarirokkari Ulla Svensson (Noora Koski), kovin märän oloinen Tilly Deluge (Anniina Valtonen), sähköistynyt tolppamies George Wire (Urho Karppila) ja kaikkia kaitsiva salaperäinen Maggie Fox (Päivi Honkanen). Ja sitten on vielä mysteerinen draculamainen Louis Philippe Chevalier (Joonas Hölli). Kaikilla on oma kohtalonsa miksi on joutunut taloon, ja odottaessa jatkokyytiä voi yhtä hyvin vaikka vähän keppostella madamen kustannuksella. Toki monenlaista kiemuraa keskinäisiin suhteisiin ja taustoihin kuuluu kuvioihin.
Vaan mitä tapahtuu kun naisiinmenevä toimittaja Ted Forbes (Topias Kanto) saapuu paikalle oudon savolaishenkisen tohtori Gloomyn (Ulla Lehtinen) ja hehkeän valokuvaajapartnerinsa Samantha Whylen (Inkeri Hankkila) kanssa? Tarkoituksena on paljastaa huijarimeedio, vaan kuinkas käykään, kun oikeat haamut aloittavat mellastuksen. Kummia tapahtuu, murhakin, ja katsoja saa kokea monta jännittävää ja hauskaa hetkeä. Tarina on oikeasti tosi nokkela ja esiintyjät pistävät parastaan. Tätä on todella ilo katsoa. Dialogi on hersyvää ja juoni kiinnostava. Huumoria oli passeli määrä. Kyllä sai nauraa ja tunnustan että lopussa Tillyn sukulaisten kohtaamisessa itkettikin. Jatko-osa on jo suunnitteilla, joten sitä odotellessa!
Taas jaksoin hämmästellä miten loistavia näyttelijöitä harrastajapuolelta löytyykään. Aino Marjamaan muuntautuminen nutturapäisestä vanhapiikalookista annepohtamomaiseksi viettelijäksi oli mieleenpainuva suoritus ja Saija Viljasen draamaqueen-meedio vertaansa vailla. Kotikummitukset olivat tosi symppiksiä; erityisesti lupsakka Urho Karppila. Jotenkin myös Topias Kannon Ted ui liiveihini papiljottirullattuine otsatukkineen, vaikka olikin ällömakea niljake. Pidin kovasti myös paikalla piipahtaneesta koomapotilaasta (Pilvi Vilen). Myös Annina Valtosen Tilly oli kaunis roolityö.
Erityisesti ääniefektit on toteutettu todella luovasti ja taidokkaasti, kiitos Joona Auviselle niistä. Iso kiitos myös huikealle maskeeraukselle (Tuuli Mäkinen, Topias Kanto ja Laura Autero) karmaisevan näköisistä tyypeistä. Kaikenlaisia hauskoja efektejä (postikäsi Edward!) oli myöskin lavalle loihdittu. Myös Anitta Forssenin puvustus oli kivaa katsottavaa. Madamella oli itämainen kaapu jos toinenkin, ja kullakin talon varjoasukkaalla hyvin omaa persoonaa kuvastava vaatetus. Lisäksi 70-lukuhenkiset retrovaatteet olivat upeita; mikä väriloisto! Lavastussuunnittelussa Aino Marjamaa oli käyttänyt paljon kankaita, ja kaiken keskipisteenä oli muhkea plyysisohva.
Iso kiitos koko tekijäporukalle! Toivotaan hartaasti että Tapaus Afterdawn vielä palaa entistä ehompana koska se todellakin ansaitsee lisää katsojia. Iso kiitos myös omasta "aitiosta" ja pienestä sohvasessiosta Madamen kanssa jälkikäteen. Väliaikatarjoilut olivat myös maistuvia.
Esityskuvien copyright Joona Auvinen, sohvakuva Harri Heiskanen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti