Huhtikuu tulee / Nokian työväen teatteri 31.10.2021

Mika Waltari kirjoitti elämänsä aikana paljon ja monenlaista. Kaksikymmentäkuusi näytelmääkin, joista tämä Huhtikuu tulee ilmestyi 1949. Näytelmää esitettiin ammattiteattereissa paljon sen ilmestyttyä, ja senkin jälkeen jonkun verran. Siitä tehtiin myös Valentin Vaalan ohjaama suosittu elokuva muutama vuosi myöhemmin. Nyt Nokian työväen teatteri on ohjaaja Heli Pitkäsen johdolla tarttunut tähän komediaan. Ja kylläpä oli varsin viihdyttävä kokemus! En tiennyt näytelmästä mitään ennakkoon, enkä ole siis nähnyt elokuvaakaan. Joten oletin ilman muuta huhtikuun olevan se kalenterikuukausi, mutta mitä vielä. 

Päähenkilö on nimeltään Jaakko Huhtikuu (sopivan lipevä Jarno Huuhtanen), ja hän todellakin tulee. Tunkee itsensä kaikenlaisten naisten elämään, ja suorastaan hyväksikäyttää näitä. Vai kuka tässä käyttää hyväksi ja ketä? Yksi Jaakon "uhreista" on Lisbet Avovirta (hurjan hienon roolityön tekevä Hannele Lepistö), turhautunut keski-ikäinen kotirouva. Lapset ovat liki aikuisia, puoliso jatkuvasti töissä ja ilmeisesti laiminlyö rouvaansa muutoinkin. Tämä on ollut tanssiravintolassa josta kotiintuomisina on herra Huhtikuu, kun siippakin on passelisti poissa. 

Aika pian käy selväksi että Huhtikuu on tullut jatkoille ilmaisen viinan toivossa, kun taas Lisbetillä on mielessään ihan muuta. Uhkea ja verevä Lisbet ei ymmärrä miksei saa houkuteltua miestä makuukammariin edes aamutakkiin vaihdettuaan, ja lopulta vie tämän puoliväkisin. Vielä perheen lapset Kaija (Jannina Heiman) ja Pertti (Tuomas Mannila) ja isäkin (Juha Oksanen), "ikävä vanha mies joka kuorsaa", saadaan sotkettua kuvioihin. Tästä saa alkunsa viihdyttävä ja herttaisen vanhanaikainen komedia, mistä ei juonenkäänteitä, väärinymmärryksiä ja hieman yliampuvia kohtauksia puutu.

Monenmoista mutkaa tässä totisesti on ja isän sihteeri (Katri Viertola) joutuu mukaan myös, toimien lopulta ratkaisun tuojana. Osan juonikuvioista arvasi, osa tuli yllättäen. Teksti oli sympaattisen vanhanaikaista ja se toi oman viehätyksensä näytelmään. Kurttisaani, kikkolo, ja monet muut sanat ja puheenparret saavat hymyn huulille. Myös Huillan Tapsan retrohenkinen lavastus ja Roinisen Helin upea puvustus veivät katsojat suoraan 1950-luvulle. 

On kyllä hauskaa miten tämä toimii kyllä näin metoo-aikanakin. Ainakin kun sen ottaa oman aikansa kuvaajana. Jaakko on juuri sellainen pelimies mitä baareissa näkee (kuulemma) tänä päivänäkin. Ja hän sanookin sen suoraan: köyhä lehtimies viihdyttää (ja mielellään syö ja juo näiden piikkiin) vanhempia rouvia, joiden puolisot eivät halua, jaksa tai kerkeä tehdä sitä itse. Mikäs siinä, jos molemmat osaavat pelata tätä peliä. Mutta kun nainen oikeasti ihastuu, tai ainakin haluaa enemmän kuin vähän pussailua, niin Jaakko joutuu pulaan. Vaan tämä kikkolo kohtaa lopulta voittajansa - ja sen pituinen se. Loppu hyvin kaikki hyvin, mutta siihen tarvitaan neuvokkaita juonikuvioita ja suunnittelua perheen nuorisolta ja vähän isältäkin.

         

Kotimaiset vanhat elokuvat ovat jo vuosia olleet erinomaisen sopiva esityslähde NTT:lle, ja niin nytkin. Harva teatteri esittää näitä klassikoita. Hyvä linja siis. Ja kun esitykset ovat vielä harrastajateatteriksi erinomaisen korkeatasoisia, niin ei ihme että katsojat löytävät paikalle hyvin. Jatkakaa samaan malliin! Nämä esitykset jatkuvat tammikuun lopulla, sunnuntaisin klo 15, joten lippukaupoille mars!

Valokuvien copyright Pasi Aittokumpu
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Tapaus Afterdawn / Nokian Etunäyttämö 12.3.2020

Harmillisesti esityskausi jäi koronan takia aivan alkutekijöihin, mutta toivotaan että Nokian Etunäyttämön uusi "mystillinen kauhukomedia" Tapaus Afterdawn palaa vielä ohjelmistoon. Nimittäin sen verran hieno esitys oli kyseessä. Saija Viljasen käsikirjoittama ja Mika Eerolan ohjaama näytelmä nähtiin vain kuusi kertaa ennen kuin korona keskeytti kaiken. Onneksi ehdin katsomaan tämän kolmantena iltana.

Afterdawnin kartanossa sen emäntä ja humpuukimeedio Lydia Afterdawn (Saija Viljanen) järjestää hyväuskoisille selvännäkemistä ja muita henkimaailman sessioita. Kotiapulainen Claudia Nimsby (Aino Marjamaa) on enemmän kuin kyllästynyt emäntänsä pompotteluun ja huijauksiin, ja on kutsunut paikalle toimittajan (Skeptikot tänään -lehdestä!) paljastamaan ketkut toiminnat. Palkkioksi luvatulla sadallatuhannella pääsee Floridan aurinkoon... Vaan eivätpä naiset aavistakaan että kartanossa toimii heidän lisäkseen kuolleiden väliasema, missä vainajat odottavat matkatavaroitaan ja papereitaan jatkaakseen matkaansa lopulliseen paikkaan.

Samoissa tiloissa viihtyvät fiftarirokkari Ulla Svensson (Noora Koski), kovin märän oloinen Tilly Deluge (Anniina Valtonen), sähköistynyt tolppamies George Wire (Urho Karppila) ja kaikkia kaitsiva salaperäinen Maggie Fox (Päivi Honkanen). Ja sitten on vielä mysteerinen draculamainen Louis Philippe Chevalier (Joonas Hölli). Kaikilla on oma kohtalonsa miksi on joutunut taloon, ja odottaessa jatkokyytiä voi yhtä hyvin vaikka vähän keppostella madamen kustannuksella. Toki monenlaista kiemuraa keskinäisiin suhteisiin ja taustoihin kuuluu kuvioihin.

Vaan mitä tapahtuu kun naisiinmenevä toimittaja Ted Forbes (Topias Kanto) saapuu paikalle oudon savolaishenkisen tohtori Gloomyn (Ulla Lehtinen) ja hehkeän valokuvaajapartnerinsa Samantha Whylen (Inkeri Hankkila) kanssa? Tarkoituksena on paljastaa huijarimeedio, vaan kuinkas käykään, kun oikeat haamut aloittavat mellastuksen. Kummia tapahtuu, murhakin, ja katsoja saa kokea monta jännittävää ja hauskaa hetkeä. Tarina on oikeasti tosi nokkela ja esiintyjät pistävät parastaan. Tätä on todella ilo katsoa. Dialogi on hersyvää ja juoni kiinnostava. Huumoria oli passeli määrä. Kyllä sai nauraa ja tunnustan että lopussa Tillyn sukulaisten kohtaamisessa itkettikin. Jatko-osa on jo suunnitteilla, joten sitä odotellessa!

Taas jaksoin hämmästellä miten loistavia näyttelijöitä harrastajapuolelta löytyykään. Aino Marjamaan muuntautuminen nutturapäisestä vanhapiikalookista annepohtamomaiseksi viettelijäksi oli mieleenpainuva suoritus ja Saija Viljasen draamaqueen-meedio vertaansa vailla. Kotikummitukset olivat tosi symppiksiä; erityisesti lupsakka Urho Karppila. Jotenkin myös Topias Kannon Ted ui liiveihini papiljottirullattuine otsatukkineen, vaikka olikin ällömakea niljake. Pidin kovasti myös paikalla piipahtaneesta koomapotilaasta (Pilvi Vilen). Myös Annina Valtosen Tilly oli kaunis roolityö.

Erityisesti ääniefektit on toteutettu todella luovasti ja taidokkaasti, kiitos Joona Auviselle niistä. Iso kiitos myös huikealle maskeeraukselle (Tuuli Mäkinen, Topias Kanto ja Laura Autero) karmaisevan näköisistä tyypeistä. Kaikenlaisia hauskoja efektejä (postikäsi Edward!) oli myöskin lavalle loihdittu. Myös Anitta Forssenin puvustus oli kivaa katsottavaa. Madamella oli itämainen kaapu jos toinenkin, ja kullakin talon varjoasukkaalla hyvin omaa persoonaa kuvastava vaatetus. Lisäksi 70-lukuhenkiset retrovaatteet olivat upeita; mikä väriloisto! Lavastussuunnittelussa Aino Marjamaa oli käyttänyt paljon kankaita, ja kaiken keskipisteenä oli muhkea plyysisohva.

Iso kiitos koko tekijäporukalle! Toivotaan hartaasti että Tapaus Afterdawn vielä palaa entistä ehompana koska se todellakin ansaitsee lisää katsojia. Iso kiitos myös omasta "aitiosta" ja pienestä sohvasessiosta Madamen kanssa jälkikäteen. Väliaikatarjoilut olivat myös maistuvia.



Esityskuvien copyright Joona Auvinen, sohvakuva Harri Heiskanen.

Jäähän merkitty / Nokian etunäyttämö 1.12.2019

Joskus kannattaa olla sitkeä ja pommittaa useilla viesteillä. Minua siis. Nimittäin en meinannut millään saada tätä Nokian etunäyttämön syksyn uutuusnäytelmää Jäähän merkitty sopimaan kalenteriini. Kun yhdistyksen aktiivi Harri Heiskanen jaksoi sinnikkäästi yrittää, niin lopulta luovuin Sorin Sirkuksen esityksen porukkaruokailusta, ja suuntasinkin sen sijaan Tehdas 108 rouheaan miljööseen. Ja onneksi menin! Sillä tämä oli kerrassaan todella kiinnostava esitys.

Saivat minut sullottua loppuumyytyyn esitykseen mukaan, ihan jo näytösten ehtoopuolelle. Jäähän merkitty on ollut tosi suosittu, mutta valitettavasti porukka ei saanut lisäesityksiä enää järjestymään. Enkä ihmettele enää lainkaan miksi näytökset ovat olleet loppuunmyytyjä.

Vaikka olen asunut Nokialla jo aika kauan, niin Pitkäniemen sairaalan alue on jäänyt aika vieraaksi. Aiemmin kunnaneläinlääkäri toimi siinä heti mennessä ekassa rakennuksessa, ja siellä kävin muutaman kerran. Ja toissa kesänä hain yhden puolitutun kyytiin parkkipaikalta. Mutta tähän tilanteeseen tulee nyt kyllä muutos eli kävelykierroksia alueella on luvassa! Nimittäin Heidi Korkiakankaan kirjoittama ja Saija Viljasen ohjaama Jäähän merkitty tarjoili niin herkullisia kurkistuksia sekä sairaalan että mielenterveysasioiden historiaan. Olkoonkin että juoni olikin keksitty, niin paikat ja muut kuitenkin ihan autenttisia.

Näytelmä alkaa nykyajasta, sairaalassa jutellaan menneistä ajoissa ja Pitkäniemen haamuista, erityisesti jäätyttö-legendasta. Siitä sukelletaankin sitten menneisyyteen, sinne sadan vuoden päähän ja vuoden 1918 jälkimaininkeihin. Punaorposisarukset Halla ja Anni joutuvat muutaman mutkan kautta Pitkääniemeen, koska Halla ei puhu, ehkä sotatraumojen takia, ja saa vielä kohtauksiakin.

Valitettavasti Anni menehtyy espanjantautiin ja Halla jää yksin 1900-luvun alun mielisairaushoitokoneiston armoille. Hoitotoimet olivat ankeita ja eugeniikka nosteli päätään myös Suomessa. Jotain outoa ja pahaa tapahtuu Pitkässäniemessäkin, ja nokkela Halla käy selvittämään asiaa. Potilaita katoaa, ja potilaita leikellään vastoin tahtoaan. Henkilögalleria on ehkä hieman kliseinen, mutta hyvin todentuntuisia ihmisiä kuitenkin. Sympaattinen apteekkari Alma, tämän epämielyttävä lääkärisisko Ruut, kasvinjalostuksesta innoitusta ihmispuolellekin hakeva ylilääkäri Birke, misogyyninen upseeri Kalmander ja miellyttävä kirkkoherra Wallin. Ja monia muita. On toki kokoelma "hulluja" eli Pitkäniemen asukkeja. Ja hoitajia. Porukkaa siis piisaa, mutta kaikilla on oma tärkeä osansa tässä jutussa.

2,5 tunnin aikana on lavalla sekä jännittäviä että haikean surullisia tapahtumia. Miten ihmisiä kohdeltiin, ja miten raakaa peliä terveydenhoito tuohon aikaan oli. Varsinkin videot olivat tosi hienosti tehty ja istuivat kokonaisuuteen saumattomasti. Hautausmaajakso oli aika pelottava. Myös Saija Viljasen äänisuunnittelu oli passelia ja toi sitä ajankuvaa hyvin mukaan, mm. ampumisten ja hevosten äänet Hallan ja Annin sotakokemuksia kuvattaessa. Ja hyvä ratkaisu oli myös se että puhumattoman Hallan ajatukset kuuluivat nauhalta. Valosuunnittelu oli kahden kauppa eli Jussi Pekka Heloahon ja Tomi Myllymäen. Hieman kliseiset punaiset valot toki kuuluvat asiaan sisällissotatakaumissa, mutta valot toimivat kyllä ihan hyvin kaikkineen.

Esiintyjät olivat oivallisia rooleissaan, paljon tuttuja kasvoja nokialaisten harrastajateatterien esityksistä. Roosa Repo on erinomainen hyvin ilmeikkäänä Hallana. Hänen roolityönsä herätti suuria tunteita. Kuten myös Eveliina Ruhalahden esittämä sokea Näkemätön. Hänen kohtalonsa lapsia kovasti haluavana riipaisi syvältä. Todella luihin ja ytimiin menevä hahmo. Arvo Kaukolammi tekee repäisevän pienen roolin entisenä pastorina ja nykyisenä hulluna. Pete Linna on kylmän asiallinen ylilääkäri ja Joonas Höllin upseeri kylmää veren - huu mikä tyyppi! Teki mieli tintata turpiin.

Myös Henna Ruostilan kokeilunhaluinen lääkäri on karsea ihminen ja niin erilainen kuin Maarit Pakarisen lempeä apteekkarisisko. Sympaattinen ja potilaiden parasta ajatteleva tuore hoitaja Toivola (Anniina Valtonen) on raikas tuulahdus lähimmäisenrakkaudesta hoitolassa, mutta riittääkö se? Rooleja on paljon ja tosi hienosti isoa porukkaa on lavalla käsitelty.

Aivan mahtavaa että paikkakunnan oma historia pääsee näin elävästi ja hienosti esille tuotuna lavalle. Henkilökunnan tanssibileet samppanjoineen ja muine piristeineen ovat aika vauhdikkaat, ja siinä myös näkyy hienosti pukuloisto (Anitta Forssenin suunnittelemat). Onhan se helppo juhlia kun hullut siivoavat ja kiillottavat hopeita. Tarina kestää hyvin jännittävään loppuun asti. Ja vaikka loppu olikin ehkä hieman töksähtävä, niin hyvin langanpäät solmittiin yhteen.

Jäähän merkitty on näytelmä historiallisista tapahtumista ja sairaanhoidon kehityksestä, mutta myös empatiasta, anteeksiannosta, vallankäytöstä, ripauksella kauhua ja fantasiaakin maustettuna.

Katsomossa oli aika viileää mutta onneksi teatteri tarjosi huovat! Vähän kuin olisi kesäteatterissa keskellä talvea. Väliaikatarjoilut olivat myös herkulliset. Poikkeuksellisesti esityskuvia ei ole tarjolla, vain etukäteen autenttisessa miljöössä otettuja promokuvia, mutta ne kyllä johdattavat esityksen hetkittäin aika kylmäävään tunnelmaan oivasti. Kiitos Etunäyttämö ja kiitos Harri että "pakotit" minut teatteriin!


Kuvien copyright Joona Auvinen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.