Sugarin tarinahan lienee kaikille tuttu, tai sitten lienet kasvanut tynnyrissä? Vai soittaako leffa Piukat Paikat mitään kelloja? Se missä Marilyn Monroe keikistelee ja mahtavat Jack Lemmon ja Tony Curtis loistavat muuten vaan. No, leffakin kannattaa katsoa, mutta ennenkaikkea kannattaa suunnata Tampereen Teatteriin joko tänä syksynä tai ensi keväänä katsomaan Sugar-musikaalia. Onneksi se jatkuu keväällä, että kaikki halukkaat ehtivät näkemään...
Musiikki itsessään on sellaista tanssi/iskelmämusiikkia 1920-30-luvun taitteesta, joka ei yleensä kauheasti vetoa meikäläiseen. 9-henkinen livebändi pistää parastaan, mutta hirveästi musiikki ei jää mieleen soimaan. Sopii kuitenkin tähän esitykseen paremmin kuin hyvin.
Gangsterien jahtaamat keikkamuusikon retaleet Joe (Lari Halme) ja Jerry (Risto Korhonen) liittyvät sattuman oikusta naisorkesteri Seurapiirien Synkoopit -riveihin, naisiksi pukeutuneina tietenkin. Orkkaa johtaa tiukka ja räyheä Sweet Sue (aivan mainio Ritva Jalonen) ja blondi Sugar Kane (Hanna-Liina Võsa ja Helena Rängman vuorottelevat roolissa, enskarissa oli Hanna-Liinan vuoro) koittaa piilotella juomistaan ja laulaa luritella. Hyvin se ikonimainen Marilynin rooli sujuu Hanna-Liinalta, vaikka hetkittäin lievä virolaisaksentti paistaa läpi puheesta, mutta ei niinkään laulusta. Hattua pitää kyllä nostaa, koska tänä syksynä Helenan voi nähdä myös Oopperan Kummituksen naispääroolissa.
Vasemmalla Sugar Rängman, oikealla Sugar Võsa
Yksi suosikeistani eli Arttu Ratinen oli myös mukana bändin surkeana ja änkyttävänä manageri Bienstockina. Ville Majamaa oli aivan huikean mainio Osgood, miljonääri joka retkahtaa Daphneen. Ville on loistava näyttelijä ja taas kerran melkein varastaa koko show'n. Vain melkein, koska kyllä Joe ja Jerry, tai oikeammin Josephine ja Daphne, ovat ne päätähdet tässä. Lari Halme on vallan mainio, ja tämän hysteriakohtaus on loistokas. Lari on myös loistava miljonääri-Juniorina :-) Se Louis Armstrong imitaatio on vertaansa vailla. Kun Sugar auttaa Junioria parantumaan impotenssista...
Mutta kyllä se vaan taas on ilmiömäinen Risto Korhonen, joka saa leuan eniten loksahtamaan auki. Mies näyttää Daphnen hepenissä naisellisemmalta kuin esim. allekirjoittaneesta koskaan saa aikaan. Ja kaikki ne eleet ja ilmeet ja huh! Risto todellakin heittäytyy rooliinsa täydellisesti. Ei ihme että Osgood hämääntyy, sillä niin tekee katsojakin. Daphnella on myös mainioita sutkauksia, vaikkapa mekonpitämisestä: "ja täällä vetääkin koko ajan". Tai "luuletsä et mun sulhanen on muka joku pummi?" Sitäpaitsi Risto Korhonen alusvaatteissa kääntää kyllä kenen hyvänsä pään.
Yksi asia mistä pitää loistavien pääroolien näyttelijävalintojen lisäksi nostaa isosti hattua Tampereen teatterille on tyttöbändin muut jäsenet. Siis se etteivät kaikki ole langanlaihoja, samasta muotista valettuja! Jes! Ja steppaavat gangsterit pomonsa Spats Palazzon (oiva Teemu Korjuslommi) johdolla olivat hienoja. Tässä oli muutenkin sellaisia juttuja, mitkä sopivat tähän aikaan ihan eri tavalla kuin esimerkiksi elokuvan ilmestymisajankohtaan 50-60 lukujen taitteeseen. Enää kukaan (no, monikaan) ei ihmettele miksi poika menisi naimisiin toisen pojan kanssa.
Papparaisten tanssi kävelytukien kanssa saa kiemurtelemaan naurusta. Tässä on muutenkin paljon näyttäviä joukkokohtauksia, esimerkiksi ne mainitut steppaavat gangsterit. Adrienne Åbjörn vastaa koreografioista. Ohjaaja Georg Malvius toi meille Tampereen teatteriin Les Miserablesin ja nyt sitten tämän makean herkkupalan. Erityisesti Joen ja Jerryn naistenpuvut ovat toooosi upeita - kiitos Mikko Saastamoisen pukusuunnittelun (ja sama herra vastaa hienoista lavasteista).
Ihan kaikkea en ymmärtänyt, esimerkiksi kameraa, joka putkahteli esille siellä ja täällä, kuvaten kohtauksia.
Kaikenkaikkiaan varsinainen ilopilleri harmaaseen syksyyn. Suosittelen lämpimästi! Itse menen seuraaaksi katsomaan Arttu Ratisen Jerry/Daphne understudyesityksen 22.10. ja toivon mukaan keväällä vielä vanhempieni kanssa.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Kuvien copyright Harri Hinkka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti