Tarina ei ole helppo, mutta ei ole sitä näytelmäkään. Ei ihan jatkuvasti kronologisesti etenevä kertomus seuraa Rupertin ja Evertin vinkkelistä. Pojat koittelevat rajojaan, kokevat ensirakkautta, koittavat elää tavallista lapsuutta, vaikka hetkittäin se ei ole kovin helppoa. Isoveli huolehtii pikkuveljestään, vaikka välillä se menee toisinkin päin.
Katsoja ei pääse helpolla, ja välillä tekee tosi pahaa katsoa perheen kipuilua, isän juopottelua ja muita naisia, äidin henkistä luhistumista ja miten pojat selviävät tästä kaikesta. Välillä paremmin, välillä huonommin. Kohtaukset vaihtuvat nopeaan tahtiin ja välillä kaikki on kovin hyppelehtivää. Ei mitään koko perheen helppoa viihdettä tämä.
Pojat leikkivät paljon, pakenevat todellisuutta omaan mielikuvitusmaailmaansa. Länkkärileikit varsinkin koskettavat ja niihin palataan useasti. Varsinkin siihen linnake-mielikuvaan.
Surumielinen sävy ei väisty, vaikka hetkittäin on tosi hilpeääkin.
Heikki Hela tekee hienon roolin poikien isänä, joka on varsinainen Jekyll ja Hyde-tyyppinen virkamies. Tuurijuoppo joka pieksee perhettään ja löytää lopulta elämäänsä uuden naisen (topakka Elina Rintala). Tämä onkin menevä uranainen, joka välillä aina haluaa toimia äitipuolena pojille. Vanha taiteilijavaimo (Mari Turunen herkkänä) jää kuin nalli kalliolle. Äidin kohtalo on kaikin puolin aina masentava ja tarina siitä kerrotaan pikkuhiljaa. No, ei se isänkään loppu kovin hohtoisa ole, mutta siinä tulee sentään vähän sellainen paha saa palkkansa -fiilis. Poikien setä Ossi (aina yhtä luotettavan hyvä Esa Latva-Äijö) ja tämän vaimo (Elisa Piispanen) liittyvät perheen elämään aika oleellisesti.
Pääroolissa ovat kuitenkin nämä runsaalla mielikuvituksella ja energialla ladatut veljekset. Kumpikin näyttelijäherroista Eemu Korpela (Evert) ja Jaakko Ohtonen (Rupert) ovat minulle uusia tuttavuuksia, mutta tämän jälkeen haluan kyllä nähdä heidät teatterinlavalla uudelleen. Molemmat ovat vallan erinomaisia. Rupert isoveljenä pidättää itsellään yksioikeuden kiusata pikkuveljeään; muilla ei tätä oikeutta ole.
Moni tekee useita rooleja, koska henkilöitä on vaan paljon. Naapurin lapsista sosiaalitanttaan. Ja se kummallinen Taikuri (Ilpo Hakala) joka putkahtelee esiin milloin mistäkin.
Marika Vapaavuori ohjaa kiinnostavia esityksiä, ja Skavabölen Pojat ei ole mikään poikkeus. Marjatta Kuivaston suunnittelema lavastus on aika sekava ja täynnä ajanmukaista rekvisiittaa. Upea ajanhengen mukainen puvustus on Mari Pajulan käsialaa.
Esitys jätti aika hämmentyneen olon, ja surumielisen kaihoisankin. Helppoa ei ole katsojalla, mutta ei ollut helppoa Kallion perheelläkään.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Valokuvien copyright Harri Hinkka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti