En osaa edes sanoa kumpaan kategoriaan Työviksessä ensi-iltansa saanut Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä kuuluu. Tuli hetkittäin tunne että kannattaako kuollutta hevosta enää ruoskia, onko aika ajanut koko Mielensäpahoittaja-hahmon ohi kymmenessä vuodessa?
Esitys tarjoili kyllä monia nauruja ja hauskoja kohtia, mutta myös kuluneita ja kliseisiä höpötyksiä ja muka-hauskoja tilanteita. Nooh, kaikki alkaa siitä kun pojat ovat menneet myymään yrmyn isänsä auton. Mitäpä sitä kortiton pappa vanhalla Escortilla enää tekee. Mutta hulvattomassa lääkärintarkastusosiossa (Aimo Räsänen lääkärinä) mies saa kuin saakin korttinsa hyllyltä, ja autohan se on sitten saatava. Sopivan tuttu menopeli (vuoden 72 malli, punainen Ford Escort) löytyy Saksasta, joten metsärahoja mukaan ja menoksi. Matkaa näytelmässä taitetaan niin lentäen, laivalla kuin Ferrarillakin, kaikki visusti katsojan mielikuvissa, koska näyttämöllä ei kauheasti rekvisiittaa nähdä. Perttu Sinervon lavastuksessa vähän on enemmän, ja autojen identiteettikin on ratkaistu hienosti tuoleilla.
Nooh, Saksassa huumoria revitään tietenkin escort-sanan kaksoismerkityksestä (googlaa jos et tiedä) ja siten Mielensäpahoittaja päätyy ilotaloon (Räsäsen prostituoitu on huima roolisuoritus) ja menettää rahansa, ja tapaa monitaitoisen puolalaisen siivoojan ja monen mutkan kautta ökyrikkaan sikailevan veljensä Tarmon. Ja kaikenlaista muuta. Vajaaseen kahden tunnin esitykseen saadaan kyllä paljon rönsyjä ja mutkia matkaan. Loppu on kuitenkin kummallisen töksähtävä.
Katri Innanmaan puvustuksesta bonusmaininta berliiniläisprostituodun aamutakille!
Esko Roine on vallan pätevä Mielensäpahoittaja ikonisessa karvareuhkassaan. Miia Selin tekee tukun rooleja miniästä ja vierustoveriinsa tuskastuvaan lentokonematkustajaan. Show'n kyllä silti varastaa sen ohjaaja Aimo Räsänen. Umberto Marcato (!) on halpalentoyhtiön monitoimimies ja sitten on kehopositiivinen Tarmo-veli ja vaikka ties mitä. Virtuoosimaista heittäytymistä räsäsmäiseen tyyliin. Huikea on viinikohtaus lentokoneessa (Huttunen!).
Työviksestä viime syksynä eläköitynyt dramaturgi Seija Holma on näytelmän dramatisoinut Kyrön kirjan pohjalta. Minulle jäi vaikutelma irtonaisista osioista tai kohtauksista mitkä on vaan aseteltu kronologiseen jonoon. Ehkä tämä oli vain ensi-illan jäykkyyttä ja esitys paranee ajan kanssa. Välillä meinasi iskeä tylsyys.
Suosittelen tätä kaikille Mielensäpahoittajan ystäville.
Esityskuvien copyright Kari Sunnari.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti