Tuomas Parkkinen on kirjoittanut Touko Laaksosen elämästä ja taiteesta kiinnostavan tekstin, jossa mennään hieman syvemmällekin. Mukana on faktan lisäksi fiktiotakin. Elämäkertatarinoissa, oli ne sitten näytelmiä, musikaaleja tai mitä hyvänsä, tupataan kertomaan asiat kronologisesti ja usein aika kuivakkaastikin. Tom of Finland onnistuu välttämään pahimmat karikot. Touko Laaksosen elämä oli kiinnostavaa ja värikästäkin. Toisaalla taiteellinen ja tavallinen mies, joka oli sotilas, muusikko ja mainosmies, myöhemmin vapaa taiteilija. Ja sitten oli se Tom of Finland -puoli. Se salainen puoli. Siihen kuului Helsingin salaiset kohtauspaikat, pikapanot pisuaareissa, oma koodikieli, asioiden salailu. Ja piirtäminen. Mainoskuvia Touko piirsi päivisin, työkseen, mutta vapaa-ajalla piirrosten sävy oli hieman erilainen.
Teksti toimii muutenkin, mutta varsinkin biisien sanoituksissa on lähdetty sitten hetkittäin sellaisille poluille että huh. Veikkaan ettei yhtä roiseja tekstejä ole ennen Suomen teatterien lavoilla kuultu. Hauskoja, nokkelia, rimmaavia (sorry oli ihan pakko!), ja kertakaikkisen hykerryttäviä. Hetkittäin yleisö ulvoo naurusta, hetkittäin ehkä moni muukin pohtii, että voiko/saako näin sanoa. Mutta saa. Ja pitääkin. Oivia riimejä (esim. "halunsa kasvaa, kalunsa rasvaa" ja ""yhä tärkein artikkeli, tuhti alarekisteri") riittää. Varsinkin taidenäyttelyssä mummon laulama biisi saa myös vieressäni istuvat vanhemmat pariskunnat tyrskimään naurusta. Eli hattua nostan Parkkisen mestarilliselle kynänkäytölle!
Reija Wäre on sekä ohjannut että tehnyt koreografiat. Mukana on paljon kohtauksia, joihin inspiraatio on otettu suoraan Tom of Finlandin taiteesta, kuten vaikkapa dandyn ja merimiehen tango. Koreografiat ovat todella näyttäviä. Joukkokohtaukset tottakai, mutta myös pienemmän porukan. Huumori kuultaa läpi myös kokonaisuudesta.
Mitä sitten musiikista? Musikaali kun on kyseessä, on se aika olennainen elementti. Miten perinteisempi musikaalisäveltäjä Jussi Vahvaselkä ja pop/rockmies Jori Sjöroos ovat pelanneet yhteen? Erinomaisen hyvin. Viikkoa ennen ensi-iltaa Spotifyihin ilmestyi maistiaispalana diskobiisi Glad to be Gay (ei se Tom Robinsonin vanha hitti!). Se ei herättänyt kauheasti toiveita - olisiko koko musikaali diskopoppia? Mutta ei huolta. Musiikki oli kiinnostava sekoitus kaikenlaista; tangosta valssiin ja kaikkeen siltä väliltä. Kuulemma miehet ovat säveltäneet kaiken yhdessä, eikä niin että yksi biisi olisi kokonaan toisen käsialaa ja toinen toisen. Hyvin toimii siis. Ja se Glad to be Gay toimii myös omalla paikallaan loistavasti! Panen paperilla oli ihana (koko se kohtaus!) ja tottakai Pimennetyn kaupungin tango upeine tanssikuivoineen ja henkilöhahmoineen.
Lavastus on myös pieteetillä toteutettu. Jani Uljas on tehnyt erittäin hienoa työtä työryhmineen. Aika tummaa linjaa noudatetaan, mutta on siellä valopilkkujakin. Esimerkiksi hurmeenpunainen kangas joka liitää yleisön yli osana sotakuvastoa, huuuh miten hieno! Tomin piirroksia on käytetty hienosti myös lavastuksessa. Sanna Malkavaaran projisoinnit toimivat hienosti taustalla. Ihanan nostalgisia Helsinki-kuvia! Loppujen lopuksi nahkaa ja saappaita, tuota ikonisinta Tom of Finland kuvastoa, näkyy yllättävän vähän. Tuomas Lampisen suunnitteleman puvustus on sen sijaan upeasti ajankuvaa henkivää. 70-luvun berliiniläinen taidenäyttely, Toukon lapsuuden maisemat tai sodanaikainen Helsinki - kaikki näyttävät autenttisilta. Näkyy niitä saappaitakin tottakai, osana univormuja, ja muutenkin. Touko Laaksonen piti saappaista, se tulee hyvin esille lapsuuskohtauksessa. Urho-rengin saappaat viehättävät, ja joululahjaksi saadut saavat nuoren pojan ihan ekstaasiin. Ja kyllä niitä sitten näkeekin Tomin piirroksissa. Ei sillä, kyllä sitä omakin silmä lepää univormupukusissa miehissä. Ja niissä saappaissa.
Kaikenkaikkiaan Tom of Finland on hyvin esteettinen elämys.
Erinomaisen hyvä kysymys on tämä: mistä Turun kaupunginteatteri on onnistunut kaivamaan tämmöisen määrän laulu- ja tanssitaitoisia könsikkäitä lavalle? Silmäniloa löytyy siis. Kaikki esiintyjät ovat todella upeita. Syksyllä teatteriin kiinnitetty Olli Rahkonen teki ihan hyvän roolin Rock of Ages -musikaalissakin, mutta koukkuselkäisenä vanhana ukkona ei päässyt ihan sitä kaikkea osaamistaan näyttämään. Nyt sitten pääsee, ja hyvää todella kannatti odottaa. Rahkosesta on saatu ulkoisestikin hyvin Touko Laaksosen oloinen tyyppi. Mutta se ääni, karisma, kaikki. Todella vaikuttavaa työtä. Kun ei kerran kahta Tom of Finland -leffaa saatu (Rahkonen olisi esittänyt "siinä toisessa" Toukoa), niin ehkä tämä rooli hieman kompensoi. Rahkonen ON Touko, niin nuorempana, keski-ikäisenä kuin hieman hauraanoloiseana vanhempana miehenä.
Toukon kertomuksen rinnalla seurataan Mika Kujalan esittämän Markus Palin-nimisen miekkosen elämää. Sodan aikana hän on Toukon esimies, sodan jälkeen huoltopoliisissa ratsailemassa homopaikkoja. Mutta luurankoja tälläkin on kaapissaan. Todellisuus iskee silmille, kun oma poika Osmo tuo kotiin seurustelukumppani Raunin. Palinin tarina saa kuitenkin onnellisen lopun, avioerosta huolimatta. Kujala on aivan huippumahtava roolissaan! Palin taitaa itsekin uskoa väitteeseensä, että mies ei ole homo jos menee naimisiin :-)
Väkisinkin Touko Laaksosen tarina on aika mievoittoinen. Kaija-siskon rooli on hieman... No, en nyt tiedä häiritsevä, mutta. Nyt Kaija esitetään miehenkipeänä ja katkerankin vanhanapiikana, jolta Touko-veli vei taiteen ja miehet. Ei sillä, Anna Victoria Eriksson on kyllä ihan loistava laulaja ja esiintyjä, mutta en ole ihan varma koko Kaijan hahmosta. Tulee vähän sellainen olo että Kaija on mukana jonkunlaisena kiintiönaisena, että heteromiehilläkin olisi jotain katsottavaa? Mutta toki naisilla oli Toukon elämässä ylipäätään paljon pienempi rooli kuin ehkä keskivertomiehellä yleensä.
Mielestäni Toukon pitkäaikaisella miesystävällä Velillä (Jukka Nylund) olisi voinut olla hieman isompikin rooli. Nyt hän jää vähän niinkuin taustalle häilymään. Nylund on niin hyvä laulaja ja esiintyjä, että sitä olisi voinut enemmänkin hyödyntää.
Mukana oli lisäksi tukku hienoja ja monipuolisia näyttelijöitä, jotka venyivät moneen. Stefan Karlsson on aina taitava, ja nyt roolikirjo ulottui Toukon isästä moninaisiin ihastuttavan värikkäisiin homomiehiin. Erityisesti Andy "I create soups" Warhol oli ihan loistava! Aina valloittavan hurmaava Tuukka Raitala venyi Osmo-pojasta klarinettia soittavaan sotamies Perniahoon ja hulvattomaan Pastoriin (Jesus my ass!!). Viimeksi HKT:n Vampyyrien tanssissa Kreivi voin Krolockina ilahduttanut Jonas Saari loistaa kanssa monessa osassa, ja väläyttää erinomaista englantiaan Bob Mizerina. Bravo! Pidin kovasti myös nuorta Toukoa esittäneestä 16-vuotiaasta Tuure Boeliuksesta; hänestä kuulemme vielä!
Punttisalilla on käynyt aika moni esiintyjistä, ja paljasta pintaa nähtiin sillain sopivasti. Tanssivilla miehillä on letkeät lanteet. Mutta hyvän maun tuolle puolen (ja missä se raja edes kulkee?) ei mennä missään vaiheessa. Sen puolesta sopisi kaiken ikäisille. Mutta ehkä se 16 ikävuoden suositus tulee tekstien ja ylipäätään "pornoaiheen" vuoksi? Pornoa vai taidetta, sitä kysellään myös toisen näytöksen taidenäyttelykohtauksessa.
Ehkä kivoin juttu koko esityksessä oli se huumori. Sota-ajan musisointikohtauksessa todetaankin, että kaiken minkä tekee, tekee riemuiten. Musikaali tarjoaa iloista pilkettä silmäkulmassa ja hetkittäin niin roiseja sanoituksia, että ei voi kun nauraa käkättää että miten ne uskaltaa. Ei koko esitys silti pelkkää naurua ja auringonpaistetta ole. Touko Laaksonen joutui elämään kaapissa suurimman osan elämäänsä. Jokainen voi vaan kuvitella millaista sellainen elämä on. Elämä, missä joutuu pitämään yhden osan itsestään jatkuvasti muilta piilossa. Toukon pakotie oli piirtäminen. Piirrosten avulla hän päästi mielikuvituksensa lentoon ja toteutti fantasioitaan miten halusi. Kun ne sitten vielä ilahduttivat muitakin niin aina parempi.
Näytelmässä tulee myös käsiteltyä seksuaalivähemmistöjen historiaa Suomessa. Siinä missä sodan aikana meininki oli vapaata ja touhuja katsottiin läpi sormien (ja Touko Laaksonen vietti elämänsä parasta aikaa) niin sodan jälkeen ääni muuttui kellossa. Jatkuva kyttäys, väkivalta ja piilottelu oli raskasta. Jos eivät poliisit hakanneet niin sitten joku homofoobikko. Ja vaikka nykyään asiat ovat paljon paremmin, niin hyvin ne eivät ole vieläkään. Puhumattakaan siitä mikä tilanne on itäisessä naapurimaassamme. Siksi tämänkaltaista musikaalia tarvitaan. Se antaa valtaväestölle yhden näkökulman tarkastella asioita, ja oppia ehkä ymmärtämään, että on ihan sama ketä rakastat (tai panet) kunhan saat olla onnellinen!
Tom of Finland oli täynnä monia ihastuttavia kohtauksia. Repesin nauruun, kun Toukon äiti totesi piirtämisen olevan hyvä harrastus pojalle, koska silloin tämä pysyy kaidalla tiellä, eikä mieleen eksy hekumallisia ajatuksia!! Heh hee, eipä!! Lapsi-Touko sanoi kaunistelevansa asioita piirroksissaan, ja aikuis-Touko mainitsee kilpailevansa valokuvia vastaan, jolloin hänen täytyy liioitella.
Lavastuksen yksityiskohtia eli lehtikioskin materiaalia
Yksi hirveän hauska kohtaus oli työpaikan mainospresentaatio asiakkaalle. Koko se 70-luvun kodin sisustus ja tyyli. Ja asiakkaan toteama: "oletteko varma ettei piirtäjä ole töpselimies?". Firman johtajan ratkaisu on oivallinen - ja näin sopimus on plakkarissa! Tukkilaiskohtauskin on aivan huikean upea - yllättäen en voi enää olla koskaan näkemättä mielessäni paidattomia tukkilaisia nahkasaappaissaa kun kuulen meit' oli raitilla poikia viis, oli tyttöjä myös, mut ei välitetty niist'.
Lavastaja Jani Uljas ja hyvin autenttisen näköinen tukki
Turun kaupunginteatterin käsiohjelmat ovat olleet todella laadukkaita ja suoraan sanottuna upeita. Nyt sekin lysti loppuu, sillä tämä hienostuneen tyylikäs käsiohjelma jää graafisen suunnittelijan Sam Sihvosen viimeiseksi. Voi harmi! Laadukas ja kaunis on myös turkulaisen MBakeryn loihtima nimikkoleivos, jonka nauttimista väliajalla suosittelen lämpimästi. Sisällä odottaa upea yllätys!
Bonusta saa englanninkielinen tekstitys, mikä pyöri oikeassa ylänurkassa lavan sivulla. Pääsääntöisesti hyvin toimiva käännös. Tiedän monta ihmistä, jotka sanoivat tulevansa katsomaan koska on se tekstitys. Ja toimi se toki toistekin päin, eli muutamassa englanninkielisessä kohdassa oli suomitekstit.
Teatteribloggaajakollegoista ainakin Talle ja Pasi kerkesivät naputella omat juttunsa. Muita odotellessa! Turun Sanomissa Tomi Norha kehuu musikaalia nimenomaan musiikillisista ansioista.
Tämä oli yksi eniten odottamiani esityksiä 2017, eikä tarvinnut pettyä. Viimeinen näytös on 6.5. eli nyt kannattaa äkkiä hankkia lippu. Itse aion mennä katsomaan vielä "muutaman" kerran, seuraava reissu onkin jo 11.2. Eclipsis ry:n järkkäämänä.
Jossain vaiheessa Touko halusi jättää pois sen Finland-osion taiteilijanimestään, koska ei halunnut olla vastuussa Suomen maineesta ulkomailla. Mutta Bob Mizerin peruste oli aika aukoton: maailmassa on kamala määrä Tom-nimisiä tyyppejä mutta vain yksi Tom of Finland! Onneksi. Kiitos Touko Laaksonen. Ja kiitos Turun kaupunginteatteri että toitte tämän esityksen lavalle.
Esityskuvien copyright Otto-Ville Väätäinen
muut kuvat omia.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti