Lada on kansainvälinen yhteistyöprojekti, missä ohjaaja Pedro Martins Beja tulee Saksasta (portugalilaisilla sukujuurilla) ja musiikintekijä Micha Kaplan Israelista, ja muu porukka on ihan kotimaisia voimia. Mainiota tämmöinen rajoja rikkova (monellakin eri tapaa) yhteistyö!
Noh, kaikki ei mene ihan aina suunnitelmien mukaan, ja työryhmän pasmat menivät uusiksi vain kolmisen viikkoa ennen ensi-iltaa, kuin yksi kolmesta esiintyjästä eli Jari Ahola joutui jäämään sairauslomalle. Häthätää paikkaajaksi löytyi nuoren polven manserokkari Kormus-bändistä eli Anton Äikäs. Itse esitystä jouduttiin muokkaamaan rankalla kädellä, ja lopputulema on varmaan hyvin erilainen kuin mitä sen piti olla. Tämä ei lainkaan haitannut tahtia, sillä tämä on nyt tämä mitä me nähtiin. Tuoretta, uutta ja kovaäänistä.
Päähenkilö on Maik (ihanan androgyyni Anna-Elisa Hannula), reppana ja koulukiusattukin poika, jonka elämä mullistuu kun luokkaan kävelee sisään venäläissyntyinen Tschick (Severi Saarinen). Yhtäkkiä Maikin ankea elämä (hienoissa kulisseissa asuvat juoppo äiti ja vieraissa lamppaava isä) ja sosiaalinen avuttomuus ei tunnukaan enää niin pahalta, kun löytyy kaveri. Vaikka tämä outo onkin. Maikin ihastuksen Tatjanan kotibileiden kautta maailmalle - kesä ja Lada ja oudot tapahtumat ja oudot ihmiset. Lidlin etsintää pikkukylästä ja miten tankata autoa ja kuinka kaatopaikan kätköistä löytyykin Lis.
Näin paljoa menoa ja meininkiä näkee teatterinlavalla harvoin, ja voi olla että se joillekin katsojille on hieman liikaa. Siis se meuhkaaminen ja kiroilu ja kielenkäyttö ja rumpujen paukutus ja mesoaminen. Reippaasti vedettiin rokkia (Saarinen soittaa rumpuja, Äikäs kitaraa ja Hannula saksofonia) ja reippaasti heiluttiin videokameran kanssa, niin lavalla kuin näyttämön takahuoneissakin.
Tässä kyllä rajat katsojien ja esiintyjien välillä on onnistuttu kaatamaan hyvin. Esiintyjät tulevat ihan iholle, kirjaimellisesti. Videokameraa työnnetään katsojien kasvoille, heitetään läppää, jututetaan, kiikutetaan kahvia... Otetaan porukka mukaan yhteisölliseen meininkiin. Esityksessä tehdään niinkuin teatteria, tai Maik ja Tschick kertovat siitä heidän kesästään ja esittävät muitakin hahmoja (Maikin vanhempia, opettajaa...). Välillä leikitään Barbie & Ken nukeillakin videokameralle. Jatkuvasti kuvataan pienellä videokameralla ja katsomo saa katsoa kahdelta valkokankaalta menoa. Välillä estradillakaan ei ole enää ketään, vaan seuraamme livekuvaa takahuoneesta.
Näyttelijät tekevät hienoa työtä. Severi Saarinen on aina tosi fyysinen näyttelijä, ja niin Ladassakin. Ja tämän natsihenkinen Maikin isä, voi huh! Anna-Elisa Hannula vaihtaa roolia lennosta ja on ihanan eteerinen Isa, mutta myös varsin katu-uskottava ja herkkä Maik. Nopeat roolinvaihdot on toteutettu näppärästi. Anton Äikäs on jonkunlainen kitaraa soittava Maikin alter-ego. Kitaransoitto kyllä sujuu, mutta näyttelijäksi on vielä matkaa.
Maik ja Tschick pohtivat elämää, naisia, homoutta ("pitäsköhän munkin sit koittaa tota homo-hommelia?"), ja ties vaikka mitä.
Voin kyllä kuvitella ettei tämä esitys ihan kaikkiin katsojiin uppoa. Nuoriin kyllä, ainakin voisin kuvitella niin. Kielenkäyttö on aika roisia ja huumori välillä rankkaakin. Hetkittäin improon vivahtava esitys puskee rajoja monellakin tapaa. Kai tämä on jollain tapaa kokeilevaa teatteria. Absurdiutta sikarekkoineen! Ainakin jotain ihan muuta kun mihin normikatsoja on tottunut. Pisteitä täysillä heittäytymisestä!
Loppuun vetävät loistavan biisin, jonka kertosäkeeseen yleisökin sai liittyä: "go to your friends and tell them your story" ja sitten piti ottaa selfie vierustoverin kanssa. Yhteisöllisyys oli illan sana!
Illan päätteeksi ensi-iltayleisö pääsi katsomaan Kormuksen suomirokkisoittoa Kellariteatterin baarissa ja jatkuihan se ilta siitä vielä Teatterikulmaankin. Mutta se onkin kokonaan jo toinen juttu.
Kuvien copyright Kari Sunnari
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti