Tyyne (aina kovin sympaattinen Marja Packalen) ja Pentti (aina yhtä hurmaava Ilmari Saarelainen) ovat eläkeikäinen pari, joka viihtyy talvet Espanjassa. Sieltä löytyy oma pieni kiva asunto, tuttavia ja parahultainen ilmasto. Mikä siellä siis on vanhan ihmisen ollessa. Suomessahan voi sitten viettää taas kesän. Mutta onko kaikki täällä paratiisissa sittenkään niin hyvin? Miksi Pentti alkaa unohtelemaan pieniä asioita? Entäpä pintaliitomaista elämää viettävä tuttavapariskunta Aili (Eeva-Riitta Salo) ja Eero (Jukka Saikkonen), miten heillä on kaikkeen varaa?
Tyyne ja Pentti nauttivat arjestaan, pienistä askareista, mitä nyt suomalaiset eläkeläiset puuhastavat, asuinpaikasta viis. Talo Suomessa on myyty ja hieman omatunto kolkuttaa ettei olla auttamassa lapsia ja lapsenlapsia... Espanjassa on vietetty jo parikymmentä vuotta aikaa, mutta nyt olisi tarkoitus viettää siellä myös joulua ensimmäistä kertaa. Lapsetkin ovat perheineen tulossa sitä Espanjan aurinkoon viettämään. Kun joulu lopulta koittaa, niin haikaillaan Suomeen "me istutaan täällä helvetin Espanjassa".
Pikkuhiljaa kun tarina etenee käy katsojalle selväksi että Pentti ei taida kaikkea muistaa ihan yhtä terävästi kuin ennen. Vaimoltaan tämän onnistuu kyllä aika pitkälle asiaa piilottelemaan, mm. muistilappujen avulla. Lompakko varastetaan ja juuri kun kortit on saatu kuoletettua, niin se löytyykin kotoa.
Tyyne on tehopakkaus ja Pentti lähinnä laahautuu mukana (näinhän se useimmiten menee). Välillä pistetään pasodobleksi, välillä siemaillaan viiniä parvekkeella. Mutta enimmäkseen mennä viiletetään paikasta toiseen (eikös ne eläkeläiset aina ole niitä kiireisimpiä!). Eläkkeellä piti harrastaa liikuntaa, opiskella kieliä ja matkustaa ympäri Espanjaa, mutta kokoajan on ollut niin kiirettä! Tössöä onkin näytelmän yksi tärkeimpiä viestejä: koskaan ei ole hyvin, mutta kun elämästä pitäisi nauttia NYT, eikä sitten joskus.
Tämä on sellainen pienisuuri näytelmä. Ei mitään suurta draamaa ja mahtipontisuutta, mutta pienen ihmisen arkea ja elämää sympatialla seuraten ja myötäeläen. Paljon lämmintä huumoria, esimerkiksi kun Tyyne ja Pentti myöhästyvät Sevillan bussista, ja joutuvat silti teeskentelmään että ovat poissa asunnostaan. Tämä oli ehkä hauskimpia yksittäisiä kohtia, koska moneen muuhun sekoittuu sitä surumielisyyttä liikaa. Loppukin on suloisenhaikea.
Olen toisaalta iloinen ettei käsikirjoittaja Pekka Lepikön tarina "kelvannut" tv-sarjaksi, vaan siitä tuli tämä lämminhenkinen näytelmä meille teatterinystäville. Uskoisin että näin tämä toimi paljon paremmin kuin telkkarissa.
Kuvien copyright Kari Sunnari
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti