Se värikylläisyys, visuaalisuus, näyttävät puvut ja peruukit on ensimmäinen asia mikä esityksestä jää mieleen. Valtavat kiitokset siis Hannu Lindholm lavastussuunnittelusta, Eero Auvinen valosuunnittelusta ja Tarja Lapintie pukusuunnittelusta. Olen kirjoittanut muistikirjaani heti aika alkuvaiheissa iltaa valojen käyttö ja 5 huutomerkkiä, eli valojen käyttö teki ison vaikutuksen. Kaikki on krumeluureja, runsasta, rokokoo/barokkihenkistä. Silleen juuri sopivasti. Silmäkarkkia isolla kauhalla.
Tässä myös juonitellaan ja rakastutaan ja hupaillaan kuin Shakespearen komediassa parhaimmillaan. Välillä tuli mieleen tämän blogin nimikkonäytelmä Paljon melua tyhjästä, välillä Kesäyön uni. Juonesta en paljasta sen enempää, muuta kun silloin kuin vanha suola janottaa, niin on parasta toimia! Ja esitys loppuu samoin kuin alkaakin, sensuelliin joukkotanssiin. Näyttäviä joukkokohtauksia on muutenkin paljon; taustalaulajat/tanssijat ovat erittäin hyviä! Ja se tekstin pikkutuhmuus, mutta sellaisella hienostuneella tavalla, toimii. Illan aikana muuten tulee selitys sillekin miksei kannata koskaan naida, tai edes liehitellä, skandinaavia.
Miika Muraselle ohjauksesta pisteet - tässä oltiin tasapainossa monellakin eri tavalla. Musiikki on Sondheimin tapaan monipolvista ja sopivan kiemuraista. Ei mitenkään helppoa, vaikka valssin tahtiin enimmäkseen mennäänkin. Mielenkiintoinen lisä omaan Sondheim-vuoteeni! Hugh Wheeler on alkuperäisen käsikirjoituksen takana ja tosiaan Juice Leskinen on suomentanut tekstin, varsin oivallisestikin vielä jos saa lisätä. Eeva Kontu toimii kapellimestarina, ja minun amatöörikorviini 10-henkinen orkesteri soi hyvin.
Hieman yllättäen itselleni ei esityksestä nouse kirkkaimpina tähtinä pääpari Desirée Armfeldt (hehkeä Petra Karjalainen) tai Fredrik Egerman (salskea Veeti Kallio) vaan moni muu. Pääpari on toki näyttävä ja hienolta kuulostava, ja heidän välillään on Kemiaa. Emmi Kaislakari on ihastuttavan raikas ja rempseä Petra, Egermanien palvelijatar, joka viettelee ja flirttailee. Aina pomminvarma Tuire Salenius Desiréen äitinä piipahtaa näyttämöllä muutamia kertoja, ja jokainen repliikki on hunajaa korville! Nätystä pian valmistuva Anna-Elisa Hannula Fredrikin nuorena vaimona on loistava teinipissis-bimbo, josta löytyy onneksi hieman syvempiäkin tunteita. Vaikka monta kertaa mieli tekisi mennä potkaisemaan tätä nilkkaan. Sitä paitsi lauluäni on erinomainen!
TTT:n tuore kiinnitys (onkin yksi parhaita kiinnityksiä!) eli Tuukka Huttunen on huikean hauska rakuuna & kreivi Carl-Magnuksena. Huikentelevainen, mustasukkainen ja aavistuksen yliampuva rooli, jonka Tuukka vetää suvereenisti. Kreivin vaimona taas muikean roolin tekevä Sari Havas. Tämän kännikohtaus maaseudun illallisilla on hieno. Ikisuosikkini Juha-Matti Koskela on enimmäkseen mykkä, mutta löytyyhän mieheltä äänikin loppua kohti. Henrik Egerman on hieman reppana, papiksi opiskeleva nuorimies ja tätä esittävä Severi Saarinen suorittaa näyttävän lentomatkan katsomon päällä. Tämän turhautunut rakkaus isän nuorikkoon saa lopulta onnellisen lopun.
Henrik kahden naisen loukussa
Juice Leskisen suomennos on nokkela ja hauska. Hetkittäin mennään niin kovaa vauhtia että ihan ei tämmöinen hitaampi katsoja kerkeä prosessoimaan kaikkia koukkuja ja riimittelyjä. Eli siinäkin yksi hyvä syy mennä katsomaan tämä uudelleen. Mutta tykkäsin tekstistä kovasti! Ja jopa Send in the Clowns toimii suomeksi Naurettavaa -nimellä. Kun Desirée kajauttaa sen ilmoille, niin on pakko pyyhkiä silmäkulmia.
Jo heti alussa Desiréen äiti kertoo lapsenlapselleen miten kesäyö hymyilee kolmella tavalla. Kaunista ja runollista, ja esityksen aikana pääsemme todistamaan näitä hymyjä sitten ihan likeltä. jäin miettimään miksi fiksu vanhempi juristi on ottanut vaimokseen Annen tapaisen harakan. Mutta miksi nyt yleensä vanhemmat, menestyneet miehet haluavat vaimoikseen kuvankauniita nuoria tyttösiä...
Kaiken kaikkiaan huikean näyttävä ja ehdottomasti katsomisen arvoinen spektaakkeli. Täyttää hyvin koko TTT:n suuren näyttämön. Ei ehkä helpoin musikaali, mutta ehdottomasti vaivan arvoinen. Tämä täytyy nähdä kyllä uudelleen!
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Kuvien copyright Kari Sunnari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti