Elämäni ensimmäinen kerta Suomen vanhimmassa teatterissa. Etukäteen oli asiakaspalvelun takia jäänyt hieman huono maku. Mutta tarttee sanoa että hieno kokemus ilta kaikin puolin oli.
Ensinnäkin teatterirakennus oli ihana! Vanha, charmikas, siisti, pieni ja intiimi. Kauniit kattomaalaukset, verhot, kullatut koristesysteemit jne. Kaikki oli tietenkin ruotsiksi, käsiohjelmaa myöten, mutta oli siellä suomeksikin tietoa. 6€:n hintaisessa käsiohjelmassa ei ollut kyllä lyriikoita, mutta mulla oli mukana Tukholman vastaava, jossa ne oli. Sitäpaitsi, täällä oli tekstitys! Siis salissa. Tosin se oli niin himmeenä etten aluksi edes nähnyt sitä, kun en muistanut koko asiaa. Ja aina kun lavalla oli kirkaat valot, niin ei meinannut näkyä lainkaan. Eli tekstit heijastettiin tuohon punaiseen yläverhoon (ks alla oleva kuva). Ja vieläpä molemmilla kielillä. Jos kohta niitä oli hyvin radikaalisti lyhennetty, ehkä kolmannes oli karsittu pois. Lisäksi sivukatsoimoissa oli tekstinäytöt (joiden vilkkuminen hieman häiritsi alussa kun silmäkulmassa näkyi). Mutta en mä niitä tekstejä niin paljoa sitten loppujen lopuksi edes katsellut.
Katsomassa siis taannoin Tukholmassa 4 kertaa nähtyä Andrew Lloyd Webberin & Tim Ricen klassikkomusikaalia Jesus Christ Superstaria. Paikat olivat erinomaiset, 7-rivin puolivälissä. Mutta. Aluksi olikin vastassa kauhea järkytys. Jeesuksen näyttelijä oli sairastunut, ja understudy myöskin, eli tietenkin mun tuurilla mukaan repästy joku surkimus.
Teatterinjohtaja Dick Holmström kävi selittämässä tilanteen katsojille ennen esitystä ja munkin rajoitetulla ruotsintaidolla ymmärsin että eilen oli sama tilanne ja yksi opetuslapsista eli Tord Hansson oli hypännyt rooliin 2 tunnin varoitusajalla. Asia oli ihan uutisoinninkin arvoinen. En tiedä miten keskiviikon esitys meni, mutta torstaina ainakin tämä katsoja oli ainakin enemmän kuin tyytyväinen!
Tord Hansson
No niin siis... Pitää silti mennä katsomaan tämä vielä "oikeallakin" miehityksellä, mutta täytyy sanoa että Hansson oli erinomaisen hyvä. Niin laulajana kuin näyttelijänäkin. Ei mitään valittamista siis. Mies lauloi upeasti! Sen sijaan Juudaksen roolissa ollut Christopher Killik oli hieman vaisuhko; ääni ei ollut lainkaan ROCK, siitä puuttui munaa! Okei, ei voi olla vertaamatta näitä Tukholman version laulajiin. Siinä missä Hansson ei paljoa häviä Ola Salolle (paitsi ehkä pikkiriikkisen karismassa), niin Killik ei kyllä ole samalla planeetallakaan Patrik Martinssonin kanssa. Ei siinä mitään vikaa ollut, mutta ei vaan ollut mikään supersuper. Ulkomuoto oli oikein sopiva toki, pitkä ja solakka mies, joka patsasteli lavalla ilman paitaa.
Christopher Killik
Mariana vanha tuttu Anna-Maria Hallgren, joka oli Tukholman alkuperäinen Maria myöskin, eli esiintyi siinä kevään 2012. Ihan asiallinen laulaja. Markus Virta Pontius Pilateksena oli loistava, samoin pidin kovasti Göran Gillingeristä (Pietari) ja Janne Sundqvististä (Kajafas). Visuaalisesti hauska yksityiskohta oli se kun Hansson oli aika pieni ja hento ja Sundqvist valtavan kokoinen basso, niin alistajan ja alistetun kokoero. Sleiman Aoun oli Simeoni ja pidin tämänkin äänestä. Teatterinjohtaja Dick Holmström veti itse Herodeksen roolin, mutta siihen olin hieman pettynyt. Siis koko Kung Herodes Sång oli sovitettu liki tunnistamattomaan muotoon.
Suurin osa esiintyjistä on Ruotsista. Killik on britti, ja muutamia suomalaisiakin joukossa. Mutta mietin kotimatkalla esiintyjien logistisia ongelmia, miten tiuhaan käyvät Ruotsissa. Esityksiä on viikossa aina vain ke-la, eli 3 vapaapäivää viikossa varmaankin mahdollistavat kotimatkat.
Tässä sovituksessa (ohjauksesta vastaa Juha Hemánus ja musiikin sovituksesta Jussi Vahvaselkä) ei ollut lainkaan sitä kolmiodraaman tuntua kuin Tukholmassa. Eli nyt ei vihjailtu mitenkään Jeesuksen ja Juudaksen mahdollisesti hieman lämpimämpiin väleihin. Ei sitä moni huomaa, mutta Tukholmassa se oli kyllä tuotu isosti esille, heti alkumetreiltä asti. Ohjaus muuten oli sujuvaa ja hyvää.
Valaistus oli todella hienoa - iso kiitos siitä Mikko Linnavuori! Lavastus (a'la Jani Uljas) oli sellaista teollista, metallista a aika karua. Sopi hyvin yhteen vaatteiden (Tuomas Lampisen käsialaa) kanssa eli tummaa nahkaa, farkkua, verkkosukkia (naisilla), paljetteja; sellaista rock-henkistä (ei tämä toki silti mikään Rocky Horror Show ollut). Papistolla oli tyylikkäät musta-valkoiset kaavut. Mellakka-asuiset poliisit. Jeesuksella oli valkoinen paita, ja lopussa myös sellainen pidempi takki (joka etäisesti näytti labratakilta). Hieman toi ulkoisesti mieleen viime kevään Trafalgarin Macbeth-esityksen, samanlainen dystooppinen lavastus/puvustus.
Superstar-biisi vedettiin jostain syystä englanniksi. Vahvaselän johtama bändi oli kovatasoinen, mutta olisi voinut soittaa hieman kovemmin. Mutta musiikkihan on niin loistavaa, että menee se kai hieman hiljaisemmallakin volyymilla.
Turun Sanomien Mattias Mattila oli esityksestä ihan haltioitunut. Kannattaa lukea koko kritiikki. Erityisesti "oikea" Jeesus eli Alexander Lycke saa kehuja.
1. kappale:
Suuri, näyttävä, räiskyvä Jesus Christ Superstar sopii intiimiin Åbo svenska teateriin kuin ehtoollisleipä kitalakeen. Vaikuttava rock-ooppera on harvinaisen tarttuvaa laatua.
Viimeinen kappale:
Jesus Christ Superstar kannattaa käydä katsomassa nopeasti, sillä on hyvin mahdollista, että sen haluaa nähdä vielä uudestaan.
Cult24-webbisivusto Jaakko Virrankosken blogikirjoituksessa kehui myös. Suomalainen teatteriblogi Some Superfluous Opinions (englanniksi) kehui myös maasta taivaaseen.
Kannattaa muuten katsoa ÅST:n sivuilta tuotantovideoita!
Esiintyjien kuvat copyright Pette Rissanen/ÅST
Muut ovat omia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti