Imelda Staunton esittää elämässään hieman epäonnistunutta yh-äitiä Margaretiä, joka ainaisen myöhästelyn takia saa potkut surkean kaupan kassalta. Esimies (Matthew Barker) ei potkuja haluaisi antaa, mutta vaihtoehtoja ei enää ole. Yksi iso syy myöhästelyyn on kehitysvammainen tytär.
Margaret viettää aikaa bingossa ja muutenkin kahden naisen kanssa, joista toinen on vielä vuokraemäntäntänsä. Dottie (June Watson) ja Jean (Lorraine Ashbourne) ovat kanssa jumiutuneet eteläiseen Bostonin työläislähiöön. Elämä on raskasta, harmaata ja vailla vähiä iloja (no, on se bingo).
Imelda Staunton (Margie), Lorraine Ashbourne (Jean) & June Watson (Dottie) bingossa
Sitten eräänä kauniina päivänä Margaret törmää vanhaan koulu (myös poika-)kaveriinsa Mikeen. Tästä on tullut menestyvä mies, ja tokihan sellaisella voisi olla Margaretille töitä. Mike (Lloyd Owen) on päässyt pois duunaritaustasta ja levottomasta nuoruudestaan. Margaret vähän niinkun kutsuu itse itsensä Miken ja tämän vaimon bileisiin, ja vaikka juhlat peruuntuvatkin, niin menee silti. Seuraa vaivaannuttava vierailu, jossa myös Miken vaimo Kate (Angel Coulby) joutuu tahtomattaankin sotkeutumaan menneiden selvittelyyn. Menestyvän miehen imago rakoilee ja hillitty käytös muuttuu. Margie käyttää viimeisen valttikorttinsa eli tyttären isyyden...
Näytelmän perusvire on sellainen melankolinen, ja väkisinkin tulee kauhea surku Margaretia. Elämä on epäreilua ja poispääsy surkeista oloista liki mahdoton. Ymmärrän hyvin miksi Margaret koittaa kiristää Mikea, mutta hirveän säälittävää se silti on. Näytelmä on kuitenkin myös hauska ja viihdyttävä.
Kunniamaininta vielä erinomaisen nerokkaasta lavastuksesta Hildegard Bechtlerille.
Kaikki tyypit ovat älyttömän herkullisia & loistavia ja roolitus on ihan nappiinsa tehty. Jokainen näyttelijä on hirmuisen lahjakas ja hyvä. Muita en ole lavalla nähnyt aiemmin kun Matthew Barkerin parikin kertaa. Imelda Staunton on tehnyt piiiiiitkän uran niin teatterissa kuin tv/elokuvapuolella, mutta varmaan moni parhaiten muistaa hänet Harry Potter-leffoista kamalana Dolores Umbridgenä. Mutta herranjee että nainen oli pikkiriikkinen! Yhteiskuvaan ei suostunut, mutta sentään raapusti nimmarin. Paitsi ei onneksi ammattinimmarimetsästäjille ei, jes! Siitä hatunnosto!
Tykkäsin ihan kauhean paljon, ja ilmesesti kaikki muutkin, sillä peruutuslippuja jonottavien ihmisten määrä oli aika suuri. Onneksi olin hankkinut omani hyvissä ajoin, ja paikatkin olivat erinomaiset. Kaikki esitykset olivat loppuunmyytyjä ja aika pian tulikin uutinen että näytelmä siirtyy West Endille Noel Coward Theatreen 10.4.-13.6. Ehdottomasti kannattaa mennä katsomaan jos mahdollisuus siihen on. Lippuja saa ainakin vielä ihan hyvin. Arvostlelut olleet pääsääntöisesti 4 ja 5 tähteä, ja ihan syystä!
Esityksen jälkeen jäätiin Marien kanssa siihen aulaan notkumaan ja juttelemaan, ja oli kiva saada kaikilta esiintyjiltä nimmarit :-) Mitään varsinaista stage dooria kun ei ole, ja ei tartte ulkona onneksi odotella.
Hampstead Theatren omilla sivuilla on hyvin linkitetty arvosteluihin.
Tässä kuitenkin yksi eli Susannah Clapp Guardianissa:
In her whip-sharp delivery, Staunton makes you hear what she might have been. She shows what she has become in a poultry walk and a face that constantly fights off crumpling. Lorraine Ashbourne and June Watson are marvellous as her beady chum and her battle-axe landlady who sells rabbit ornaments made from Styrofoam balls. The evening would be worth it just to watch them at bingo. Still, the debate is elsewhere. Hildegard Bechtler's ingenious design revolves to show the other side of Boston: the rich bit, to which Staunton's high-school boyfriend, now a doctor, has migrated. The doc's idea of an ornament is an expensive blob of glass, given to his wife as a "push present". Lloyd Owen cleverly makes him both complacent and rough. The scenes between him and Staunton, who cajoles and carps after a job, are wincingly embarrassing, funny and laden with grief. Most impressively, they spin the audience's sympathies around. This is that unusual spectacle: an American play about class. Which is – since this dramatist knows about these things – a play about money. No one comes out unscathed.
Matthew Barker on aina kovin kohtelias
Lloyd Owen oli lavallakin superkarismaattinen
Angel Coulby on monelle varmaan tuttu Merlin-sarjasta
Näytelmän viralliset kuvat copyright Johan Persson
muut omia tai Marien ottamia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti