lauantai 20. lokakuuta 2012

Jesus Christ Superstar / Göta Lejon 18.10.2012

No... pääsiäisen ensi-ilta oli niin hieno, että jo silloin päätin että uudelleen tämä on nähtävä. Ja Minna lupasi lähteä mukaan, jee!

 Odotellaan että esitys alkaa... Tunnelma katossa!

Pieniä henkilöstövaihdoksia oli, eli Herodeksen, Pontius Pilateksen ja Marian esittäjät olivat vaihtuneet. Tästä syystä myös käsiohjelma oli tehty uusiksi. Joten piti ostaa sitten se uusikin :-)


Mutta Ola Salo ja Patrik Martinsson olivat edelleen päärooleissa, ja varsinkin Patrik oli LOISTAVA. Olan ääni oli jotenkin vaisu, olisiko ollut flunssaa tai jotain tulossa. Meidän paikat oli seiskarivin keskellä ja olihan se loppuunmyyty. Esitykset jatkuvat maaliskuulle asti, ja kai se pitää koittaa jotenkin vielä tulla katsomaan...


Pieniä muutoksia oli myös esityksessä. Sellaisia pikkujuttuja, ja parannuksia ehkä. Se ainakin oli parannus, että loppukohtauksessa missä Juudas laskeutuu katosta ja laulaa nimibiisin, niin Patrik heittää punaisen takin pois ja laulaa lopun paidatta. Siinä vaiheessa oltiin Minnan kanssa molemmat astmakohtauksen partaalla. No huh, mikä mies, ja mikä ääni!!


Vaikka Ola Salo on ihmeellinen ja aivan loistava ja Jeesuksena ihan yliveto, niin tarttee sanoa että Patrik Martinsson varasti kyllä koko show'n. Niinkuin se kyllä teki ensi-illassakin, ei sen puoleen. Kyllä se on äärimmäisen karismaattinen ja vielä sairaan hieno laulajakin. Juudaksen kappaleet kun nyt on vielä suurin osa rokkibiisejäkin.


Hauska loppukaneetti reissulle... Muutaman twitter-viestin taisin laittaa aiheesta P. Martinssonin ylistys. Mä koitin sitä kyllä etsiä Twitteristä, mutta en löytänyt. Noh, herra oli kuin olikin siellä, ja oli retweetannut yhden mun viesteistä. Olikohan vähän noloa... :-)) Mutta on se ihana!

Herrat kiittävät myös orkesteria.

Juu, tämän verran piti rikkoa kuvauskieltoa, että sain otettua loppukumarruksista kuvia. Harmittaa kun toi yksi on epätarkka... kun se ois muuten ollu niin hyvä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti