keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Our Boys / Duchess Theatre 10.10.2012

 

Jonathan Lewis kirjoitti tämän näytelmän 90-luvun alussa, osittain omiin kokemuksiinsa pohjaten. Se sijoittuu siis sotilassairaalaan 1980-luvulla ja seuraa kuuden sotilaan oloa ja eloa ja suhdetta toisiinsa. Hauska, hetkittäin räävitönkin, mutta myös aika surullinen ja traaginen tarina. Tykkäsin kyllä. Lavalla on vain yksi sairaalahuone, missä kaikki tapahtuu. Keith (Cian Barry) on pahasuinen irlantilaissotilas, Arthur Darvill esittää pyörätuolissa kulkevaa Parryä, joka on sellainen huumoriveikko.  

 

Joe (Laurence Fox) on taas päällisin puolin aika vähillä vaurioilla päässyt naistenmies. Ian (Lewis Reeves) on näytelmän alussa vihannes-tasolla, mutta kuntoutuu kyllä lopuksi kykeneväksi palaamaan palvelukseen.  Jolyon Coy on upseerikokelas Menzies, jolta on leikattu ahterista palanen, ja joutuu ”tavallisten” sotilaiden kanssa samaan huoneeseen. Kuudentena sotilaana Matthew Lewis (Mick), joka haluaisi tavata naisen.  

Matthew Lewis
 
Kaikki ovat nuoria ja sodan tai terrorismin uhreja. Osa on viettänyt sairaalassa jo kauan aikaa, osa käy vaan hetken. Herätti ajatuksia kyllä… Näyttelijät olivat kaikki päteviä. Matthew Lewis nyt on tuttu Harry Potter-elokuvista, missä hän oli Neville Longbottom, Harryn kavereita. Laurence Fox on esiintynyt Lewis-poliisisarjassa 7 kautta (Hathaway), ja aika monessa elokuvassakin. Ja on naimisissa Billie Piperin kanssa (joka oli Doctor Whossa kahden kauden ajan Tohtorin kumppani Rose Tyler). Arthur Darvill taas oli näistä ehkä isoin tähti, ainakin nuorempien katsojien keskuudessa, eli Doctor Whon Rory Williams. Muut 3 heppua olivat aiemmin mulle tuntemattomia, jos kohta Jolyon Coy oli Deep Blue Sea leffassa (tarttee katsoa se uudelleen, kun en muista lainkaan mitä se esitti). 



Esityksen jälkeen mentiin stage doorille nimmarien toivossa ja kauhean kauaa ei tarvinnut odotella. Meitä oli siinä parikymmentä henkeä, suurin osa alle 20 v tyttöjä, jotka odotti Arthur Darvillia. Muutama ammattimainen nimmarikauppias (sellasia vanhempia miehiä) ja pari muutakin aikuista. Ensimmäisenä tuli Coy ja Reeves (polkupyörän kanssa), ja sitten kun ne olivat menneet menojaan niin Lewis ja Barry. Varsinkin Cian Barry oli tosi mukava ja jutteli siinä muutenkin.


 
Cian Barry. Ekassa kuvassa näyttää aika pelottavalta,
tokassa sentään jo hymyilee...


Lopuksi Darvill tuli ja oli sellainen hieman kiireisen ja välinpitämättömän oloinen. Poseerasi kyllä kaikkien kanssa kuvissa ja jakoi nimmareita. Mutta hyvin sen oloinen ettei paljoa kiinnosta. Vikana sitten Fox, pikkusikaria tuprutellen. Neljän viimeisen kanssa  poseerasin kuvassakin, ja kaikilta sain nimmarit käsiohjelmaan. Niin, se kapea musta tussikin oli löytynyt, ostin saman tien kaksikin, kun löytyi sopiva. 

 Arthur Darvill, ketä hieman kyllästyttää...

 
Ihana Laurence Fox ja sikari

Duchess Theatre on aika pieni ja julkisivu on juuri hiljan restauroitu tyylikkäästi. Ennen esitystä ja väliajalla soitettiin 80-luvun hittejä, hieno yksityiskohta. Muutenkin mukava paikka.
Varsin kiva teatterikokemus kaikkiaan, ei voi valittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti