perjantai 12. lokakuuta 2012

Luke Treadaway & muut Curious näyttelijät

Kun käveltiin eilen NT:n ohi Cottesloe-näyttämölle (joka on siellä ihan erillisenä teatterin sivustassa) jonottamaan niitä Curious Incident -lippuja silloin hieman ennen puolta kuutta, niin käveltiin siitä Stage Doorin ohi (NT:llä se on iso ja näyttävä sisäänkäynti turvallisuustyyppeineen ja muineen, ei mikään hämärä sivuovi…). Mentiin ohitse kolmen hengen porukan jotka oli tupakalla/tauolla. 2 metriä ohituksen jälkeen tajusin että siinä oli Luke Treadaway! Siis kääk. Siinä se seisoi muina miehinä punaisissa college-housuissa ja hupparissa. No en sit kehdannut mennä nykimään hihasta. Mentiin sen sijaan sinne Cottesloehen, kävin vessassa, otin kameran ja tussin ja käsiohjelman ja menin sitten vasta takaisin. Ja eihän se siinä enää ollut. Tietenkään. Niillä oli ollut matineanäytös iltapäivällä.



Vaikkei saatu lippuja esitykseen, niin se ei estänyt ostamasta käsiohjelmaa ja tulemasta esityksen jälkeen Stage Doorille notkumaan. Elokuussa (kun käytiin näytelmää katsomassa) oli kai kiire jonnekin tai en mä tiedä miksi, niin ei jääty stage doorille. Mutta koska NYT konsertti loppui puoli tuntia aikaisemmin kuin näytelmä, ja oli parin minuutin kävelymatkan päässä… No, siihen sitten.  

Luken ja mun kengät.

Pitkät odottelut palkittiin lopulta, ja herra Treadaway tuli tupakalle niissä punaisissa collegehousuissa ja hupparissa ja talvitakissa. Jutteli ensin pitkään jonkun vanhemman naisen ja ilmeisesti tämän tyttären kanssa, olivat jotain vanhoja tuttuja. Sitten sain nimmarin käsiohjelmaan, vaihdoin muutaman sanasen ja valokuvaposeeraukset.



Hämmästyttävintä oli se, että niin suuri hitti kun näytelmä onkin, ja sekä yleisön että kriitikkojen rakastama, niin Luke ei ton isompi tähti ole. Lisäkseni VAIN 2 muuta ihmistä pyysi siltä nimmarit. Mutta se ei ole vielä breikannut läpi, joten saa olla melkoisen rauhassa.


¨

Siinä ovella notkui yhteensä hieman toistakymmentä ihmistä, osa odotti Last of the Haussmans ihmisiä, osa Damned by Despair -näytelmästä. Sitten oli sellainen n. 6 hengen sakki, mitkä odotti varmana kuuta nousevaksi. Niillä oli kauhea määrä tavaraa ja olivat semiammattilaisia nimmarienmetsästäjiä selkeesti. Juttelin kahden tytön kanssa, jotka olivat olleet katsomassa sitä Damned by Despairia, ja odottivat yhtä tummaa miestä (joka lopulta tulikin).  

Tytöt tulivat meinaan kysymään multa kuka Luke oli, kun se oli lähtenyt takaisin sisään. Mun olisi pitänyt kysyä niiltä kuka se pitkä tumma mies oli, mutta ilmeisesti joku suht tunnettu, koska tää Doctor Who-sakki pyysi siltä nimmareita myös… :-) No mäkin sitten, oli pikkaisen noloa, kun ei ollu aavistustakaan kuka herra oli. Se oli kaikkein kohteliain, kysyi nimeä, poseerasi kiltisti kuvassa ja oli oikein mukava… Selkeesti se siinä Damned by Despairissa oli ollut. Myöhemmin selvisi että herra oli Bertie Carvel ;-) 

 
Pentu poistui ekana eli Curious Incidentin tähti

Halusin vielä jäädä odottelemaan Una Stubbsia, joten sitten odotettiin. Curious Incidentin ihmiset lähti kaikki, samoin Last of the Haussmansin. Olisin voinut kyllä Rory Kinnearilta pyytää kanssa nimmarin, mutta se meni niin vauhdilla ohi, etten kehdannut sitten. Lopulta reilun tunnin jälkeen Una vihdoin tuli ja tää DW-leiri hyökkäsi sen kimppuun. Niillä oli A4 kokoisia kuvia iso nippu ja Una kiltisti kirjoitteli kaikkiin nimensä. Oli aivan ihastuttava ja poseerasi mun kanssa myös. Kehuin sitä myös Sherlockin Mrs Hudsonin roolista ja oli jotenkin niin vilpittömän kiitollinen. Aivan ihana täti!!


Sitä Unaa kun odoteltiin niin herra Treadaway tuli uudelleen tupakalle. Sai olla ihan rauhassa, nojailla seinään ja näpytellä puhelintaan. Lopulta sille tuli auto noutamaan (joku vuokrattu, kuskeineen), ja se lähti pois. Oli se hyvin rooliensa oloinen, hieman renttulook ja puhui nopeasti ja hieman epäselvästi. Ei nyt varsinaisesti ollut töykeä, jopa hymyili valokuvassa, mutta vähän sellanen tylyhkö kuiteskin. Käärii itse sätkänsä, jotta ei ainakaan kauheissa varoissa kieri. Mutta oli se ihana, hitsi viekööt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti