Hedwig and the Angry Inch / Göta Lejon 25.5.2016

Musikaali minkä olen halunnut nähdä about aina.

Pääroolissa yksi maailman ihkuimmista artisteista.

Ei siis kovin kauaa tarvinnut pohtia suuntaanko Tukholmaan toukokuussa. Göta Lejon on tuttu paikka, siellä on nyt tullut viime vuosina hypättyä useampaan otteeseen.

  

Hedwig and the Angry Inch on noussut jonkunlaiseen kulttimusikaalin asemaan. Ja koska valitettavasti kukaan ei sitä tunnu Suomessakaan tekevän, ja uusinta Lontoo-versiotakin saadaan vielä odotella (villi veikkaus on että loppuvuonna 2016 tai 2017 se tulisi), niin Tukholmaan sitten. Kun ei rahaa Broadwayllekään ole lähteä. Tekstin kirjoitti alunperin John Cameron Mitchell, jonkun verran omakohtaisista kokemuksistaan. Hän myös veti Hedwigin roolin alkuperäisessä produktiossa (1998) sekä leffaversiossa (2001). Ja palasipa vielä viime keväänä Broadwaylle vetämään muutamaksi kuukaudeksi, 52-vuotiaana (kuvien ja videoiden perusteella varsin mainiossa vedossa). Musiikin ja lyriikat ovat lähtöisin Stephen Traskin kynästä. Hyvin glam-rock-vaikutteista tämä on, tykkään!

John Cameron Mitchell viime vuonna loppukiitoksissa. Ola Salo oli aamutakissa, murr...

Tarinan tiivistelmä: Hansel syntyy ja kasvaa Itä-Berliinissä 80-luvulla, ennen muurin murtumista. Hansel tuntee olevansa kuitenkin tyttö eikä poika, ja kun tulee mahdollisuus muuttaa länteen amerikkalaisen sotilaan vaimona, Hedwig-äiti kustantaa sukupuolenvaihdosleikkauksen ja antaa oman passinsa. Näin Hansel muuttuu Hedwigiksi. Operaatio menee kuitenkin myttyyn, ja siitä musikaalin nimikin tulee*. Elämä Ameriikoissa ei kuitenkaan suju niinkuin Strömsössä, trailerparkin elämä ei ole ihan sitä... Ja kun ukkokin lähtee ensimmäisenä hääpäivänä toisen miehen matkaan. Muurikin murtuu.

Mutta Hedwig ei lannistu vaan perustaa The Angry Inch -nimisen rockbändin, vetää peruukkia päähän ja ottaa lavat haltuun. Sitten Hedwig kohtaa teinipoika Tommyn, ja se on menoa, kadonnut toinen puolisko on löytynyt! Tommystä tulee iso rockstara Tommy Gnosis, osittain Hedwigin kirjoittamien biisien ansiosta. Hedwig romahtaa lopuksi ja luopuu drag-lookistaan. Onneksi on sentään aviopuoliso Yitzak. Hyvin dramaattinen loppu.

Hedwig on musikaali, tai en tiedä edes onko se oikein varsinainen musikaali. Ehkä enemmänkin kuin rockkonsertti. Mitään dialogia ei juuri ole, vaan tarina kerrotaan kappaleiden muodossa, kuin rockkeikalla. Hedwig kyllä höpisee kaikkea, mutta muiden esiintyjien rooli on lähinnä esittää bändin jäseniä. Puhereploja ei taida olla edes muilla kuin Yitzakilla. Ja tietty sitten Hedwigillä, sen show tämä kokonaan on.

En voisi kuvitella enää parempaa tyyppiä solahtamaan Hedwigin nahkoihin kuin Ola Salon. Ihan kuin rooli olisi räätälöity hänelle! Mies on sopivan androgyyni, ja kuin kotonaan peruukeissa, voimakkaassa meikissä, seksikkäissä hepenissä ja korkokengissä. Ola osaa laulaa, esiintyä, flirttailla, ja olla täydellinen Drama Queen! Aivan upeaa työtä. Ola todella ottaa yleisönsä, purskutellen vettä eturivin päälle ja hipsiessään siinä ihmisten hiuksia hipelöiden. Oli se sitten rokimpaa menoa tai tunteita raastavaa balladia. Aina yhtä hurmaava ja ihana.

Muukin porukka oli oikein soittotaitoista ja näyttivät sopivan rockhenkisiltä myös. Yitzakin roolissa on aina ollut nainen, vaikka hän on siis mies (eli drag-queen Israelista). Lisa Stadell hoiti tonttinsa erinomaisesti; ilmeitä, eleitä, kävelytyyliä ja vaatteita myöten. Lauluäänikään ei ollut pöllömpi.

Omaa esityksen seuraamista hankaloitti hieman kieli. Eli siis oma ruotsinkielenpuutteeni. Välillä Hedwig vuodattaa pitkiä monologeja, ja vaikka asian ydin tuli (ainakin useimmiten) selväksi, niin hienosäädössä ois ollut toivomisen varaa. Siksikin odotan tämän näkemistä englanniksi. Leffa on kyllä tilattu, mutta ei ole vielä näkynyt. Spotifystä olen kyllä kuunnellut useampaakin eri levytystä ahkerasti.

Tämä on aika lyhyt juttu, ilman väliaikaakin. Fiilis on kuin bändikeikalla, mikä se tietty niinkun onkin. Mua harmittaa kovasti kun istuin sellaisen 30-40 -vuotiaan naiskaksikon rinnalla, joista se mua lähin piti KOKO esityksen ajan puhelinta auki, aina parin minuutin välein sitä selaten. Voi helvatti... loin siihen murhaavia katseita sen sata kertaa, ei mitään vaikutusta. Miten kukaan viitsii tulla esitykseen ja sitten roikkua somessa koko ajan. Ja vielä aikuinen ihminen. Liput kuiteskin olivat aika kalliit. Se vähän häiritsi iltaa. Tai aika paljonkin.

Sen verran tämä vei mukanaan, että muistikirjaan olen kirjoittanut vain:

Peruukit! Puvut! Ola (ja tässä iso SYDÄN).

Kielimuuri.

Biisit hienoja.

No, siinä se ehkä pähkinänkuoressa olikin.

Hugo Hansen vastaa ohjauksesta ja Denise Holland Bethke koreografioista. Mutta erikoiskiitos pukusuunnittelija Annsofi Östbergh Nybergille ja peruukeista & maskeerauksesta Erika Nicklassonille. Vallan upeaa työtä.

Esityksiä oli vain toukokuun ajan, mutta hyvä uutinen: Hedwig on mahdollista nähdä lokakuussa vielä kolme kertaa Tukhomassa (17.-19.10.) ja Malmössä kahdesti (22.-23.10.). Osta liput täältä - et kadu! Menisin itsekin uudelleen jos vaan kalenteriin sopisi (17.10. voisi muuten sopiakin... eli hihkase jos kiinnostaisi lähteä!).

 

Tässä muutamia haastattelulinkkejä, tosin vain ruotsiksi, ken haluaa syventyä Göta Lejonin Hedwigiin tarkemmin. TV4 Nyhetsmorgon on mukana 3 esiintyjää, ja Kändis TV:ssä pääsemme hieman kurkistamaan kulissien taaksekin. Ja pari kritiikkiäkin/juttua: Svenska Dagbladet ja Sydsvenskan. Ja vetääpä Ola TV4:n studiossa pari biisiäkin Sugar Daddy ja Min Gamla Peruken (Wig in a Box). Juu, hienoa menoa.

Esityskuvien copyright Mattias Edwall
muut omia

*
Long story short
When I woke up from the operation
I was bleeding down there
I was bleeding from the gash between my legs
My first day as a woman
and already it’s that time of the month
But two days later
the hole closed up
The wound healed
and I was left with a one inch mound of flesh
where my penis used to be
where my vagina never was
A one inch mound of flesh with a scar running down it
like a sideways grimace
on an eyeless face
Just a little bulge
It was an angry inch

Alice i Underlandet / Kungliga Baletten 24.5.2016

Tukholmaan asti piti mennä tätä katsomaan! No ei suinkaan, vaan tämä tuli vähän niinkuin ylimääräisenä juttuna ohjelmistoon. Koska olin kuitenkin menossa katsomaan Hedwig and the Angry Inchiä, niin sitä tuli tuumattua, että samallahan sitä menisi katsomaan tätä balettiakin kun kerran Tukholmassa on. Ja kun olikin oikeastaan aika edullistä lentää mennen tullen. Yöpymispaikka oli vanha tuttu Skanstulls Vandrarhem, jota voin suositella kaikille enemmän kuin lämpimästi.

Olen tämän Christopher Wheeldonin koreografioiman Alice's Adventures in Wonderland -baletin nähnyt DVD:ltä. Juurikin saman version, sillä se oli siirretty Tukholman Kuninkaallisen Balettiin sellaisenaan. Siis puvustus, lavastus, kaikki oli kopiota Royal Ballet'n muutaman vuoden takaisesta versiosta, mistä tuo taltiointikin on (2011). Replica-versio siis, kai balettienkin osalta voidaan sellaisesta puhua?

Joby Talbotin musiikki on kauhean monipuolista ja hupsuttelevaa. Musta tää toimii tosi hyvin niin lapsille kuin aikusillekin. Ja sehän on aina erinomaista. Kiitos siitä osittain kuuluu myös ohjaaja Nathan Brockille. Yllättävän vähän lapsikatsojia kuitenkin oli nyt. Sen sijaan englantia puhuvia katsojia tuntui olevan tosi paljon.

No jokatapauksessa. Elämäni ensimmäinen vierailu kauniiseen Kungliga Operan -taloon. Ja oli se hieno, herranjestas! Oli kultaa ja oli punaista ja samettia ja silkkiä ja ties vaikka mitä. Tältähän sen oopperatalon kuuluu näyttää. Siis perinteisen, kyllähä Helsingin oopperatalokin hieno on, mutta hyvin eri tavalla. Ja mitkä näköalat! Tänne haluan tulla uudelleen...

Alice I Underlandet -balettikin oli vallan hieno. Näin livenä toki hienompi kun televisioruudulta. Visuaalisuus ja nerokkaat lavastusjutut ja -jipot ovat varmaan se mieleenpainuvin asia. Ja puvut! Bob Crowley vastasi niistä kaikista. Tässä oli nukkeja ja magiaa ja temppuja ja projisointeja ja vaikka mitä! Ne visuaaliset kikat olivat kyllä hienoja, ja hetkittäin tuntui että jääkö tanssi niiden varjoon kokonaan. Kaikin puolin värikäs ja vauhdikas esitys.

     

Mutta kyllä tässä hienoja tanssikuvioitakin oli, ei sillä. Alicen nimiroolissa tanssi Mayumi Yamaguchi. Samainen nainen muuten palkittiin esityksen lopuksi, kun hänet valittiin Baletin vuoden tanssijaksi ja kukitettiin heti siinä.

Herttasotilaan/Jackin roolissa tanssi Dmitry Zagrebin, oikein hyvä hänkin. Mutta jotenkin Valkoinen Kani/Lewis Carroll eli Dawid Kupinski iski muhun tyylillään. Pascal Jansson oli myös oikein mainio Kreivittären roolissa. Nadja Sellrup oli hyytävän tyly Herttakuningatar.

Lewis Carrollin kirjoittama lastenkirjallisuuden klassikko lienee kaikille tuttu? Ellei ole, niin suosittelen tutustumaan lämpimästi. Alkukielellä se voi monelle olla aika haasteellista luettavaa, meinaan lorua, riimiä ja hauskoja uudissanoja piisaa. No, samoja juttuja on toki suomennoksessakin. Anni Swanin ensimmäisestä suomennoksesta on kulunut jo 110 vuotta. Kirsi Kunnas ja Eeva-Liisa Manner suomensivat sen uudelleen 1974. Alice Martin suomensi 1995 ja Tuomas Nevanlinna 2000.

Liisa seuraa kania koloon ja seikkailee sitten mitä eriskummallisissa paikoissa ja tapaa kaikenlaista ihmetyyppiä. No se Valkoinen Kani tietty, ja Hullu Hatuntekijä ja Herttakuningatar kuninkaineen ja sotilaineen, Irvikissan ja kaikki. Tykkäsin kun tässä oli se Lewis Carroll-hahmo myös mukana, punaisine laseineen, muuttuen Valkoiseksi Kaniksi, ja lopulta taas takasin mieheksi...

Irvikissa oli toteutettu hienosti, monesta eri "palasta" runko ja mustapukuiset nukettajat liikuttivat sitä sulavasti. Alicen aivastaessa palat hajosivat ja koko kissa joutui järjestäytymään uudelleen. Teurastamo oli aika karmaiseva paikka asukkaineen ja lihamyllyineen. Flamingoilla ja siileillä pelattava krokettimatsi oli hauska. Siileinä oli pieniä balettikoululaisia, kuten myös flamingomailoina.

Mua harmittaa kovasti kun en tiedä tanssiko Calum Lowden lainkaan! Olen pitkään haaveillut hänet näkeväni; mies kun on tanssinut nyt muutamia vuosia Tukholmassa. Kuka kumman Calum? No, veljensä Jack Lowden on erinomainen näyttelijä jonka olen pari kertaa nähnyt Lontoossa teatterissa (ja joka muuten on isossa roolissa Yle1:llä 23.8. alkavassa BBC:n loistavassa suursarjassa Sota ja Rauha). Toisaalta promokuvissa hän ainakin on mukana (tuossa ylläolevassa Herttakuningatarta vasemmalta kiinni pitävä).

Kolmituntisena tässäkin oli 2 x 25 minuutin väliaikaa. Kerkesi hyvin kiertelemään talossa ja ojentelemaan jalkojaan. Vaikka paikat 2. parven eturivissä olivatkin melkoisen hyvät. Naisten vessastakin oli hulppea näköala, ja jostain syystä jättikokoinen ikkuna oli apposen auki. Eikä mitään ristikkoa tai muuta putoamisestettä. Hui!

Noilla kummankin maan kuninkaallisen oopperan/baletin sivuilla on haastatteluja ja juonikuvauksetkin. Linkit niihin oli tuolla jutun alussa. Ja on muuten aika maagista että on oma illuusiokonsultti esityksellä, tässä tapauksessa Paul Kieve.


Esityskuvien copyright Karl Thorborg, muut omia

Evita / Göta Lejon 30.10.2014

Piti sitten Tanskan koiranäyttelyreissun yhteyteen buukata musikaali-iltakin, ja sitä varten muuttaa laiva päivälaivaksi, joka taas tarkoitti yötä myöten ajoa Tanskaan... Ei herkkua, varsinkin kun olin kuumeinen ja kipeä koko reissun ajan. Mutta sai ikään kuin samalla reissulla käytyä katsomassa mitä Göta Lejon -teatterissa saatiin aikaan Evitasta...

Pelkästään jo Patrik Martinssonin Chen takia kannatti hilautua Tukholmaan asti. Se on nyt tullut todistetuksi parissa aiemmassakin tuotannossa samaisessa teatterissa. Jesus Christ Superstarin näin neljästi sen vuoden aikana mitä sitä esitettiin ja Priscillan valitettavasti vain kerran. Jokaisessa Patrik on varastanut show'n totaalisesti. Ja niin kävi nytkin.

Vaikka pääroolin Evana olikin ihan mukiinmenevä Charlotte Perrelli, niin ei sen karisma ollut mitään Chen rinnalla. Mun mielestä se näytti kovin vanhalta rooliin, eikä lauluäänikään mitenkään häikäissyt. Jotenkin kylmä ääni. Prostituoitu (Lisa Stadell) oli sen sijaan erinomainen laulaja ja Juan Peron (Daniel Engman) raamikas ja näyttävä. Magaldista (Rolf Lydahl) ei jäänyt oikein mitään mielikuvaa.

Tässä oli paljon samaa porukkaa tekemässä kuin noita jo mainittuja musikaalejakin. Esiintyjissäkin oli samoja tyyppejä. Ensemblessä on mukana paljon hyviä tanssijoita.

Mun muistikirja alkaa Evitan kohdalla näin: "Patrik M. pyyhkii muilla laulajilla lattiaa" :-) Eipä siihen ole mitään lisättävää vieläkään. Mutta ettei tämä juttu jäisi ihan liian lyhyeksi, katsotaan mitä muuta mä olen kuumehouruissani kirjoittanut.

Che on läsnä oikeasti koko näytelmän ajan, tarkkailemassa vähintään, ellei sitten osallistumassa aktiivisesti. Hyvin fyysinen Che muutenkin. Che myös laulaa paljon, mun mielestä enemmän kuin TTT:n versiossa. Ja pääsee kunnolla revittelemäänkin rockäänensä kanssa hetkittäin. Pakko kehua vielä erikseen näitä vaatteita: erittäin hyvin istuvat housut, yönsininen paita, musta liivit. Todella tyylikästä. Ja Che tanssimassa!

Mikki Kuntun valosuunnittelu ja videoinstallaatiot kehun ainakin, koska ne ovat aika upeita. Mies osaa asiansa. Varsinkin keskellä lavaa olevaan isoon pyörivään kuutioon kun heijastetaan valoja ja liikkuvaa kuvaa, vau. Lavastus oli aika modernia, mutta toimi hyvin. Puvut näyttäviä, joka kohtaukseen sopivia. Milloin vaaleita ja vaatimattomampia ja milloin täynnä glamouria. Evan valkoinen tylliunelma ja timanttikorut on huikeat! Valkoiset valon säteet valaisevat kun tämä laulaa Argentiinasta ja kyynelistä. Evalla on kauheasti hyvin nopeita puvunvaihdoksia.

Eva alkaa hiipua loppua kohden ja lopulta ei entisestä loistosta ole jäljellä mitään. Perrelli tuo tämän hyvin esiin, yhdessä tietysti hyvän maskeerauksen kanssa.

Visuaalisesti näyttävä ja hyvin erilainen TTT:n Evitaan verrattuna. En tiedä onko kokonaisuutena parempi vai huonompi, mutta Che ainakin on maailmanhistorian upein :-)

Huomatkaa Tampereen Silmäaseman pussukka :-) Suklaata ja teetä...

Esitykset jatkuvat maaliskuun 2015 loppuun, eli vielä kerkeää!

Virallisten kuvien copyright Peter Knutson
Patrikin loppukumarruskuvat omia.

Priscilla, Queen of the Desert / Göta Lejon 21.9.2013

Kyllä, oli se oikein toimiva kokonaisuus myös ruotsiksi! Paljon paljetteja, tekoripsiä ja höyhenpuuhkia (yleisöllä). Lavalla oli sitten niin paljon kimallusta ja glamouria, että riittää useiksi viikoiksi! Puvustukset olivat niin järisyttävän hienot kun vaan olla voi. Kaikki muukin toimi, jopa dialogi ja laulujen ruotsinnetut tekstit. Munkin rajoitetulla kielitaidolla pysyi hyvin kärryillä, koska tarinan tuntee niin hyvin.

Siitä on jo muutamia vuosia kun olen Lontoon esityksen nähnyt, mutta hyvin uskolliselta tämäkin versio vaikutti. Ja onko tuo nyt ihme, koska tekijä/taustatiimi on sama. Leffan olen taas nähnyt jo niin monta kertaa että ei kykene muistamaan. Viimeksi heinäkuussa Lontoossa ihan leffateatterissa.

Esirippukin oli valaistu, nimittäin väliajalla valot 

olivat syttyneet melkein koko matkalle.

Ensi-iltatarjoilut olivat hulppeat (pinkkiä samppanjaa, pinkkejä leivoksia) mutta en kyllä maistanut kumpiakaan. Paljon ruotsalaisia julkkiksia paikalla, mutta en tietenkään tunnistanut ketään :-) Mun vieressä istunut nainen otti kovasti kuvia edessä istuneesta miehestä, mutta ei aavistustakaan kuka se mahtoi olla. Upeita drag queenejä oli myös katsomossa, sekä paljon miespareja. Diskopalloja katossa, vaaleanpunaisia ilmapalloja ja katsojat toivotettiin ovella tervetulleeksi... Yleisössä oli paljon myös englantia puhuvia ihmisiä, joista ainakin muutamien kuulin kommentoivan, etteivät ymmärtäneet halaistua sanaa, mutta pitivät silti näkemästään.

Mites ne esiintyjät sitten? Kaikki oli tosi hyviä. Kärkikolmikko tietenkin erityisen taitavia. Patrik Martinsson (joka siis loisti Göta Lejonin Jesus Christ Superstarin esityksissä viime vuonna Judaksen roolissa) oli oikein loistava Tick/Mitzi, kuten oli odotettavissakin. Ja tarttee sanoa että 46-vuotiaaksi mieheksi niin on kyllä mielettömässä kunnossa. Ei ihan illan kauneimmat sääret, mutta melkein.

 

Erik Hoiby (joka kunnostautui myös JCS:ssa, Jaakob nuorempana) taisi silti olla illan tähti. Huikean hieno esitys Adam/Feliciana. Ja Erikillä oli sitten vissiin ne esityksen upeimmat sääret :-) Mutta camp-hengessä ihan loistava!


Björn Kjellman oli erinomainen Bernadette. Näistä kolmesta hän on selkeästi Ruotsissa tunnetuin näyttelijä, mutta mä en ole muualla nähnyt kai, kun tv-minisarjassa Torka aldrig tårar utan handskar, missä oli kyllä myös hyvä.

Vasemmalta Erik Hoiby, Björn Kjellman ja Patrik Martinsson

Erinomaisia olivat myös ensemble-esiintyjät. Loistavia tanssijoita ja joukkokohtaukset olivat vallan hienoja. Orkesteri soitti mallikkaasti, ja itse en huomannut ainakaan mitään isompia mokia (yhdessä kohdassa yhden taustatanssijan päähineen valot eivät palaneet). Itse Priscilla (bussi) oli näyttävä, ja jaksan edelleenkin ihmetellä miten ne ledivalot saadaan toimimaan niin hienosti bussin "väreinä". Hirmuisen nopeita vaatteiden vaihtoja, ja koska istuin kuudennella rivillä, niin huomasin miten jotkut näyttävimmät meikit oli tehty (sellainen naamio kumilenksuilla).

 

Musiikki hienoa, mutta se hieman harmittaa että Abbaa ei näissä teatteriversioissa kuulla tekijänoikeussyistä lainkaan. Ilmeisestikin Mamma Mia -musikaali aiheutti sen, että vaikka alkuperäisessä Priscilla elokuvassa  Abbaa kuultiinkin, niin lavalla enää ei :-( Mutta onneksi jäljelle jäi tukku muita hyviä diskohittejä.

500 pukua, 60 peruukkia, 150 kenkäparia, 200 päähinettä... kyllä niillä saadaan aikaan näyttävyyttä. Vai mitä sanotte tästä Erik Hoibyn muutama viikko Instagramiin laittamasta kuvasta? Tuohon kun vielä lisätään n. 80 cm korkeat peruukit, niin avot - Sydneyn oopperatalopuvut on valmiit!

Esityksen lopuksi oli kukitusten ja puheiden vuoro. Vaikka muu tiimi oli saapunut ulkomailta niin Kristjan Ra. Kristjansson (no alunperin hänkin on Islannista) veti esittelyt vastaavan tuottajan ominaisuudessa. Yhtä lukuunottamatta koko tuotantoporukka oli paikalla kuulemassa yleisön suosionosoituksia.

Tässä hieman lauletaan kukitusten jälkeen.

Ruotsalaiselle teatteriyleisölle tarttee antaa kyllä täydet pisteet. Huomasin sen jo JCS:ssä (kaikissa neljässä esityksessä mitä kävin katsomassa) ja nyt taas. Heti alusta asti taputukset, vihellykset ja muu eläytyminen oli sataprosenttista. Lopussa iso osa porukasta nousi seisomaan ja mekkalasta ei ollut loppua tulla. Ihanaa! Ensi-illassa nyt aina on paljon esiintyjien tuttuja ja silmäätekeviä muutenkin, mutta uskoisin että yleisö käyttäytyy yhtä riehakkaasti jatkossakin. Minäkin meinaan seuraavaan kertaan hankkia höyhenpuuhkan. Ai mikä seuraava kerta? En tiedä koska, mutta kyllä tämä uudelleen pitää nähdä!

 

Arvosteluitakin on alkanut tippua, sekä tekijöiden haastatteluja.

Patrik Martinsson radiossa, P4 Östergötland. Aftonbladet antoi neljä tähteä ja kehui myös Patrikia:

"Patrik Martinsson och Erik Høiby sjunger mycket och briljant, förutom att vara bra skådespelare."

Norrköpings Tidningar sivut kehui myös:

Det finns tre huvudroller. Linköpingskillen Patrik Martinsson är bekant. Han gör sin känslige Tick till en öm fadersgestalt som i slutscenen återser sonen som verkade ha förlorat sin far. Eric Høiby blir till ett energiknippe som det slår gnistor om, hans superfjolliga Adam intar scenen på ett strålande vis medan Björn Kjellman visar skådespelarkonst med sin nyansrika gestaltning av Bernadette.

Ruotsalainen gay-sivusto QX kehui Priscillaa maasta taivaaseen :-)

Huvudrollsdamerna då?

Jo, QX coverboy Erik Höiby är galet grym som kaxiga ungdrugan Felicia. Han är käftig fjolla ut i fingerspetsarna och spelar även känsliga scener med oerhörd finess. Patrik Martinsson är druga nummer två, Tick/Mitzi, en stor men lite otacksam roll vars story för musikalen framåt. Mot slutet framkallar Martinsson dock tårar i uppsättningens starkaste och finaste scen…

Men mitt i detta fantastiska så reser sig Björn Kjellman ändå huvudet över alla andra. Vilken prestation! Jag har sett honom i flertalet roller genom åren, men som transexuella Bernadette är han outstandning. Han fångar den gamla divan i varenda gest, vartenda röstläge och varenda känsla. Björn Kjellman ÄR den bittra, roliga och fantastiska damen som blomstrar upp när två yngre dragqueens tar honom med på resan genom Australiens öken. Han skapar magi i varenda scen han är med i. Guldmask nu, tack.

Ensi-ilta oli siis lauantaina 21.9. Tukholman Göta Lejon-teatterissa, ja esitykset jatkuvat vielä toivon mukaan ensi vuonnakin. Liput ovat tyyriitä, mutta ehdottomasti on katsomisen arvoinen!

Jesus Christ Superstar / Göta Lejon 9.2.2013

Meidän kolmen naisen iskuryhmä lähti reissuun! Allekirjoittanut, Riitta ja Jaana päättivät jättää kerrankin koirat kotiin, lyödä hynttyyt yhteen ja suunnata yhdessä ulkomaille! Jee! Itse matka ei ollut hinnalla pilattu, vaikka kokeilimme kaikkia mahdollisia kulkuneuvoja... Auto, lentokone, bussi, metro, laiva ja juna sekä vielä kaupan päälle rullaportaat!

 Golden Air on juuri laskeutunut tuliseen Tukholmaan

Käytiin siis Tukholmassa katsomassa huippuloistavaa musikaalia Jesus Christ Superstar. Mä olin jo neljättä kertaa ja sain ylipuhuttua (no, ei vaatinut kauheasti suostuttelua) tytöt mukaan.

Hieman hirvitti, koska perjantaina samaan aikaan ollut lento piti lumimyrskyn takia perua. Nooh, onneksi tuuli laantui ja päästiin ihan normaalisti lentoon. Menomatka kesti siis kaikki 55 minuuttia ja kone oli hyvin tyhjä. Ja pieni. Ja aika söpökin, ja piti kivaa putputusta.

Tukholmassa syötiin sitten lounasta Arlandan kentällä (Max! hei, niillä on uusi hyvä hampurilainen, missä on salsaa ja nachoja!), ja sitten napattiin lentokenttäbussi keskustaan. Keskusasemalta sitten lähdettiin kartan kanssa kävelemään teatteria kohti, matkalla poikettiin Gudrunin vaateputiikkiin (josta Jaana osti alennusmekon). Kahville ei keretty kuiteskaan. Loskakävelyn jälkeen oltiin Göta Lejonissa joskus kolmen jälkeen.

Paikat ois voinu olla paremmatkin, vitosrivillä aika reunassa... Hyvin näki, mutta hieman liian reunassa. Hieno oli taas, kovasti oli miehistönvaihdoksia sitten viime näkemän (eli joulukuun). Suurin osa opetuslapsista oli vaihtunut (vain 4 oli samaa kuin viimeksi), samoin mm. Marian, Herodeksen ja Hannasin esittäjät. Ja oli kiva nähdä Fred Johanson takaisin Pontius Pilatuksena :-)

Kaippa ne tytötkin tykkäsi. Mä odotan lottovoittoa että vois vielä kerran lähtee katsomaan, se loppuu nyt maaliskuussa. Ja voi elämän kevät jotta Patrik Martinsson oli UPEA. Taas kerran. Meillä oli Jaanan kanssa kovaa kiistaa kumpi mahtaa nahkahousuissaan olla komeampi Ola Salo vai Patrik. No, molempi parempi. Ei se Olakaan huono ole :-)

Ola ja Patrik tossa keskellä hymyilevinä

Esityksen jälkeen metroon ja Gärdetin asemalle ja siitä kävely satamaan sitten. Paluumatka sujui sitten Silja Galaxyllä. Joka oli tosi tyhjä. Söimme alkupalapöydän ja joimme pullon hyvää uusiseelantilaista valkkaria, sekä muutamat drinksut vielä pubissa. Kerrankin oli huoleton matka - ei koiria hytissä, kenenkään ei tarvinnut ajaa aamulla jne. Mentiin kuiteskin nukkumaan jo puolenyön jälkeen.

Laivan ravintolassa oli kylmä

Sunnuntaiaamuna sitten junalla Turusta Tampereelle ja kotiin. Aika väsynyttä porukkaa oli. Junamatkailu on kyllä kivaa, mutta kamalasti odottelua. Ensin satamassa reilu tunti junan lähtöön. Siitä Turun rautatieasemalle ja taas yli puoli tuntia odottelua Tampereen junaan. Plääh.

Tämä pitää ottaa uusiksi, sen verran hauskaa meillä oli!


Mitä tämä lysti sitten maksoi? No lento, laiva ja juna vähän yli satasen ja teatterilippu sitten hieman alle. Matkat oli siis naurettavan halvat (varasin kaikki jo joulukuussa) mutta teatterilippu (795 kruunua) taas turkasen kallis.